Sit me käytiin Tonyn kanssa kaksin hallilla viime viikolla. Tony halusi "kokeilla" ja ah, mikä ihana masennus siitä, että ite en IKINÄ pääse liikkumaan noin ja bee siitä, että Sila täysin kylmästi hylkäsi mut ja kirmasi Tonyn kanssa, kuin olisi tehnyt sitä ikänsä 🙈 Mutta onnellisuus oli viimeinen tunne- miten oli kiva nähdä ne kaksi menemässä hienosti yhdessä.
Keinua sit halusin, että kokeillaan, kun kerrankin mulla on "avustaja". Virhe. Sila tippui ja kaatui ja sit sitä ei, tietenkään, huvittanut enää mennä lainkaan. No. Ehkä ens kerralla se ei muista enää.. Toivon ja anelen agilityjumalalta. Puomin alastulo on kohtuu kiva, ylösmeno kosahtaa. Ja aata me ei olla tehty ollenkaan, koska Sila on kerran loikannut harjalta. Se loppui siihen. #koskaentiedämitä
No sit tottis. Se, mitä pitäisi tehdä ja mitä ei olla kauheasti tehty, koska taas sama hästäg. Mä oon käynyt muutaman kerran hakemassa ulkopuolista oppia, mutta nyt mä oon päättänyt, että tarvitaan joku ryhtiliike asiaan. Vuodatin tätä kerran ystävälleni Eralle ja puhelun aikana keksittiin, että täällähän asuu Jessica, joka on hyvä ja kiva 😘 Siitä se ajatus lähti.
Tänään oltiin Jessican opeissa ensimmäistä kertaa. Tuntuu hyvältä. Mä oksensin kaiken. Kerroin, miten Sila puree käsiä, miten mä pelkään pilaavani sen, miten me ei olla osattu treenata, kuin jotakin. Jessica kuunteli, kertoi omia ajatuksiaan, seurasi silaa ja mua ja meillä nousi pieni valo ylös! Tästä me jatketaan. Ja parasta, että mulla on ihminen rinnalla. En oo enää yksin asioiden äärellä ❤️ ihminen, joka on kiinnostunut meistä.
Silalla on parasta aikaa juoksu, se on taas tosi rauhallinen ja epä-oma itsensä. Se kuitenkin syttyy, leikkii jne, mutta on ihan laamanen kotona. Sen juoksu tuli 5,5kk välillä edellisestä, joten jos tämä
Sunnuntaina tottistellaan Ylöjärvellä ja tässä välissä treenataan kotona Jessican läksyjä ❤️
Ps. Mä vihdoin hankin himoitsemani treenikassin, Silan väreissä, ja son täydellinen 😍
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti