Tottista igen

Ajeltiin piiiiiitkästä aikaa tänään Ilmajoelle LaTon tottikseen. Meitä oli paikalla kolme koiraa, kaksi ohjaajaa, joten saatiin treenata just mitä haluttiin ja tosi rauhassa. Mulla oli treenikaverina ihan uusi ihmistuttavuus ja sain kyllä taas hyviä oppeja, kiitos❣️

Silan kanssa ollaan jouduttu ottamaan steppejä taaksepäin seuruun kanssa. Mä olen tosi huono palaamaan taaksepäin, joten lienee universumin mulle järjestämä oppitunti. Seuruutin nyt imuuttamalla ja nopeita nostoja kädelle. Toimi. Tein myös takapään käyttötreeniä ja seuruuta sivusuunnassa. Sekin toimi, mutta toki nakki oli kädessä. Josta sivukommentti, en ole ikinä käyttänyt nakkeja makupalana. Mulla ollut aina jotain Naturista tms. Ja voi taivas 😂 Sila-parka. Se oli AIVAN onnessaan ❣️ olis varmaan kiivennyt puuhun. Ja melkein saikin kiivetä- mulla jäi kaksi nakinpalaa ja kävin kotiin tullessa lapsuuden maisemissa lenkillä Silan kanssa. Menin lasten leikkipuiston reunaan, missä sellainen ohut tasapainopuomi. Sila kiipesi siihen nakin toivossa alta aikayksikön 😂 Toki se siitä nakit saikin. Ahne, taitava porsas 🐖😘

Tässä meidän pikku seuruupätkä.

Huomenna sitten toisiin tunnelmiin, Kuuttilan Katin möllikurssille ❣️ niijja lajina agiliito.

Kelpas muillekin

Meillä oli tänään Lapualla tottistreeni pitkänlinjan sakuharrastajan valvovan silmän alla. Latvalan Juhan. Mä, perinteisesti, mietin etukäteen, mitä ihmettä mä teen muiden "hyvien ja osaavien" seassa pikkuisen Silakan kanssa, mutta oli hyvät treenit!

Sanoin, että "ollaan IHAN vaiheessa" ja sain vastakysymyksen, että ollaanko tehty mitään. Onneksi oltiin 😬

Juha kehui Silaa. Sanoi, että ottaisi sen mieluusti itselleen 🤷‍♀️ Onhan se hieno koira. Oon tosi onnellinen, että mulla on sellainen tyyppi käsissäni ja omanani. Ja ymmärrän, että tämä ei ole itsestäänselvyys. Sen pieni perseily ja röyhkeys on niin osa sitä, etten mä oikein haluaisi sitä Silasta lähteä kynimään poiskaan. Toisaalta, ei oo kovin kivaa ne hampaat käsissäkään. Puntaroitavaa.

Saatiin hyviä neuvoja seuraamiseen ja mua niin naurattaa se, miten mä aina säädän ja sählään..jossen muuten, niin edes pikkulillillä heilutan ja nyin 😂

Nyt sit vaan treeniä treeniä. Ja lupaus BH-kokeesta ei oo kuulemma yhtään mahdoton ensi vuodelle 🤷‍♀️

Menneisyyden vanki

Vai miten sen muutenkaan sanoisi. Mulle aina välillä joku sanoo, että mun agilityohjausesta näkee, että oon ohjannut ennenkin. Totta. Olen mä. Mun ytimestä nousee hirveän paljon ohjauskuvioita ja ajatuksia, mitä mä en tiedosta. Ja osa on toki ihan sellaisia, mitä mä tietoisesti teen ja ajattelen jo rataantutustumisessa. Välillä se on positiivista ja hyvä, välillä ihan kauhea taakka. Enkä edes itse tiedä aina siinä hetkessä, kumpi se milloinkin on..

Tänään oli nyt "se" koulutus, mikä mua etukäteen aikalailla jännitti. Että mitähän siitä tulee. Onneksi menin! Mä ihan selvästi tarvitsin kasvot menneisyydestä kertomaan mulle asioita. Esimerkiksi valssi. Mä oon ihan vilpittömän oikeasti ajatellut, että mä osaan valssata varsin ookoosti. Nytkin mietin tutustumisessa, että kakkoshypylle valssi ja muista peruuttaa ja tehdä tilaa Silalle, että sen eteneminen kolmoselle on helppoa ja loogista. Siinä sitten ihmettelin, miksi menee kakkosen ohi ja välillä kaahaa kolmosen ohi ja .. No. Se valssi. En mä osannutkaan sitä. Ei enää peruuteta ja tehdä suoria linjoja koiralle, vaan koira opetetaan eri tavalla. Ja myös ohjaaja, tietenkin. Sila lukee mua tosi paljon ja herkästi ja se, mitä mä sille viisson ja huidon ja kaakatan, on ihan kauheaa. Härregyyd!

Ja just kun tätä tässä kelaan ja katon, niin jääkö tässäkin tuo yksi hyppy väliin? Tää siis niitä ihan ensimmäisiä pätkiä, kun en vielä tehnyt ohjaukseen mitään muutoksia. Hohhoijaa.. :D

Lisäksi tuli monta muuta elämystä. Mä pureskelen Silan puolesta. Ja vieläpä huonosti. Mä olen muihin lajeihin mennyt paljon suuremmalla nöyryydellä ja asenteella, että opitaan yhdessä. Agilityssä mä oon jotenkin olettanut osaavani ja tehnyt monta asiaa hullusti. Tai tosi vaikeasti. Mähän olen oiken satsannut siihen, että Sila on tarjoava koira. Se ajattelee itse ja tarjoaa asioita. Paitsi agilityssä. ONNEKSI mä olin alkeiskurssit Fiiliksessä Minnan opeissa ja siellä tehtiin tarjoamista myös agilityyn. Mutta sinne jäi ne mun opit.. en ole kantanut niitä enää ratatreeneissä mukanani ja sitä mun täytyy nyt alkaa opettaa Silalle. Mä oon koko ajan ymmärtänyt ajatella, että agility on parilaji. Ja tiedostan, että me ollaan vielä kaksi erillistä yksilöä, jotka säätää ja sählää radalla. Mutta en mä ole tajunnut, miten pienistä jutuista sitä voisi alkaa jo nyt rakentaa huolellisemmin ja systemaattisemmin.  Nopeuttaa asiaa, ikään kuin. Mulla on ollut flaxi ja oon saanut nytkin agilityyn sellaiset opettajat, joka on pureskelleet paljon asioita ja ymmärtävät selvästi, mitä mä lajilta haen. Mutta sitten kuitenkin oon jotenkin mennyt laput silmillä, tajuamatta, että ehkä mä oonkin jossain asioissa totaalisen väärässä. Vaikka mä aina puhun siitä, että olen fossiili, en jotenkin oo tajunnut, miten tosi pihalla mä olenkaan. Eli mähän jumankekka tarvin tosi paljon apua ihan MUN OMAAN ohjaamiseen.

Tässä Silalle annetaan mahdollisuus "tarjota" kahdeksikossa hyppyjä ilman, että mä soosaan sinne väliin.

Mutta paljon oli hyvääkin. Silan vire ja motivaatio on kohdillaan. Se etenee ja nauttii. Mun palkkaukseenkin kiinnitettiin huomiota: Se mun saalispallonheitto ei ookaan mikään kuningasidea tähän lajiin, missä käden liike merkitsee ihan muuta kuin sitä, että koira saa lähteä säntäämään pallon perään.. Ja tällaset yksityiskohdat on niitä, mitä mä kaipaan. Muissa lajeissa leikkiin, palkkaukseen jne kiinnitetään tosi paljon enemmän huomiota, kuin agilityssä. Mun mielestä. Ja yhtä oleellisia ne on kaikissa lajeissa VAIKKAKIN suuri osa koirista palkkautuu agissa itse tekemisestä.

Oon myös tosi onnellinen siitä, että Sila osaa relata hallissa. Tiedän kokemuksen syvällä rintaäänellä, että se on kullan arvoista ja ei todellakaan itsestäänselvää. Oon joskus miettinyt, tuliko Sutiselle syöpä sen hirveän stressihormonimäärän takia, mitä sen elimistössä oli joka viikko ja vähintään kaksi kertaa, koska treenit oli kahdesti viikossa. Se nimittäin kävi TODELLA kuumana koko treenin ajan, myön lämpällä ja jäähyllä. Kiljui jo autossa, kun tiesi, minne mennään. Ja huusi koko treenin ajan. Tähän en koskaan saa vastausta, mutta osaan todella arvostaa tätä nykyistä tilannetta tästäkin näkökulmasta. Tässä kuva Silasta jäähylenkin päätteeksi. Toinen koira on rataa suorittamassa muutaman metrin päässä.

Ihana mieli. Onneksi menin! Kiitos Pete ja kiitos Lagu <3 Tästä on suunta ylöspäin ja hetkeksi on taas suunnitelma mielessä.

Hyi, miten pitkä tauko päivityksistä

Häpeän. Mä oon vaan elänyt jotenkin TODELLA hektistä jaksoa elämässä. Reissua sinne ja tänne. Ollaan treenattu tosi vähän, yhdet hakutreenit taitaa vaan mahtua tähän väliin.

Ne meni yingyangisti. Otettiin ekaa kertaa haukku piiloille. Hyvää: Sila haukkui. Huonoa: se hyppi vasten maalimiehiä, haki silmillä ukkoa nenän sijaan jne. Semihyvää ja semihuonoa samaan aikaan: lähetin yhdelle piilolle ilman ääniapua, lähti, muttei tykinkuulamaisesti.

Tarinan opetus oli se, minkä sain treenikaveriltani: keskity YHTEEN uuteen asiaan per treeni. Nyt oli mulle niin tyypillisesti monta rautaa tulessa ja erinäistä räpiköintiä sinne, tänne ja tuonne.

Positiivinen fiilis mulle kuitenkin jäi. Mä tykkään tosi paljon hausta. Se on sopivan nopeatempoista, vaikkakin siellä joutuu kyykkäämään välillä pidemmänkin aikaa. Mutta silti. Siinä oppii myös nopeasti asioita, sillä se on koirille mieluisaa ja meidän porukassa on aina muita, jotka on jo tosi "pro"-tasolla: saan nähdä, mitä pitäisi tehdä ja mihin tähdätä.

No, haku jäi nyt talvitauolle, ellei joku huhuile treeniseuraa: me ollaan kyllä vielä into piukassa valmiina ;) Mehän aloitettiin haku vasta syksyllä myöhään: oon oikeasti TODELLA käärmekammoinen ja mua on vaikea saada, etenkinkään Silan kanssa, kesällä metsään.. Loppusyksy ja etenkin talvi on mulle ihanaa aikaa. Nautin.

Viime viikonloppuna vietin ihanat kolme päivää Siuntiossa ja Vantaalla: näin pitkästä aikaa mulle tosi rakkaan ja tärkeän ihmisen- Eran <3 Hän sai Vuolasvirta-palkinnon Koiramessuilla Messarissa. Sain kunnian toimia avecina kahvitilaisuudessa ja sen lisäksi toki kierrettiin messuja, katseltiin muutamia meitä kiinnostavia kehiä ja parannettiin maailmaa. Jännä, miten joidenkin ihmisten kanssa käy niin, että vaikka et vuosiin näe toista, jatkuu juttu ihan samalta leveliltä, mihin olette silloin joskus jääneet. Sielunsiskoutta? Tai jotain. <3 Mutta ei niin ihanaa, ettei jotain ahdistavaa. Kyllä mä mietin ihan hirveän monen rodun kohdalla niiden koirien eettisyyttä. Että onko niitä oikein pitää lemmikkinä. Mitä niiden elämä on? En nyt halua lähteä tässä yksilöimään, mutta esimerkkinä: jos koiralla on niin paljon karvaa, että maalaisjärki huutaa sen hoidon olevan mahdottoman työlästä. Niin mietin vaan, saako sellainen koira elää "koiranelämää"? Eihän sitä voi viedä metsään ilman monen tunnin selvitystyötä, josta en usko, että yksikään koira nauttii? Puhumattakaan nyt sitten roduista, jotka kuuli ennen kuin niitä näki. No joo. Se siitä. Joskus on vaan hirmu hyvä miettiä etiikkaa yleisesti. Oon jopa miettinyt, onko eettisiä lemmikkejä muita, kuin kesykoira ja -kissa? Mutta ei lähdetä siihen keskusteluun ;)

No, tunnelmasta toiseen. Tottis. Meillä oli tänään ohjattu treeni pitkästä aikaa. Mä oon ollut koko euroopan surkein koiranomistaja ja en oo treenannut juurikaan yhtään, vaikka se nimenomaan on ollut mun vakaa aikomus ja tarkoitus. No joo, oon jotain sisällä räpeltänyt, mutta en siis oikein treenannut treenannut. Ja sen huomasi.. Mä en ole yhtään hitaan editymisen tyyppi. Mua tympäisee olla maltillinen ja systemaattinen ja  vähään tyytyväinen :D Ja juuri sitä maailmankaikkeus mulle siis tarjoilee. Me treenattiin perusasentoa ja YHDEN askeleen seuraamista ja se oli meille ihan tarpeeksi. Oikeasti. No, saatettiin tehdä lopputreenissä kaksi-kolmekin askelta, mutta tajuatte pointin. Ja tätä meidän nyt sitten pitäisi jatkaa.. Ja mä aion jatkaakin. Olla kiltti, tunnollinen, systemaattinen, suunnitelmallinen ja kunnon koiraharrastaja. Koska mulla on tavoite ja visio. Ja sinne ei pääse oikoreittejä, mä niin tiedän.

Huomenna on sitten jännä päivä. Huotarin Pete tulee Lagulle kouluttamaan agilityä ja mä uskaltauduin mukaan. Mulle tää on erityisen pelottava askel, sillä Pete muistaa mut ajalta, jolloin mä olin jotakin. Osasin, menestyttiin Sutisen kanssa, liikuin, uskalsin, luotin ja oletin. Enää mä vaan oletan. Mutta näillä korteilla pelataan tätä kierrosta. Katotaan, mitä Pete meille sanoo *tähän se kädet silmien päälle emojji*