Mä halusin tsekin, koska ajattelin, että voin alkaa taas harrastamaan. Mutta mitä?
Ekaksipaljon mua kiinnostaa rauniot. Melkoinen mäihä kävi, kun Lapualla pidettiin tsekinpaimenkoirien leiri viime viikonloppuna ja siellä käytiin myös raunioilla. Ilmoitin Silan tietenniin sinne ja niinpä pääsimme etsimään ukkoja rauniokasoista.
Kouluttajana meillä oli hurjan pätevä ja kokenut kokkolalainen Michaela Grönlund. Aamu alkoi sillä, että kaikki me raunioille ilmoittautuneet koirakot (muistaakseni meitä oli kahdeksan) lähdimme kävelemään raunioille itseksemme ja jätimme sinne siis hajujälkiä. Näin etsintävuorossa oleva koira ei pystynyt käyttämään pelkkää maavainua. Mulle MEINASI iskeä paniikki siellä kiipparoidessa. Maastosta törrötti betonirautoja, oli ritilää, putkea, huteraa jne alustaa. Jestas! Mä aloin miettiä, että olishan sitä muutakin, mitä vois kokeilla.. ;P Siinä samalla tajusin, miksi kaikilla piti olla kypärä koko ajan päässä.
Sila oli päivän ensimmäinen koirakko. Jos olisin ollut edes toinen, olisin ollut paremmin kartalla. Mun oli MAHDOTONTA olla hiljaa. Mä kehuin, huusin ja kailotin, juoksin perässä jne.. voi oumaigaad. Muut ohjaajat osasivat olla jääkuskeina ja antaa koiran hoitaa duunin. Emmä tajua lajia, missä koira tekee yksin kaiken ja omistaja hengaa perässä.. No, onneksi mä en sössinyt koko touhua. Sila oli onnellinen, koska hommassa yhdistyi kaksi sen eniten rakastamaa asiaa. Ruoka ja ihmiset. Silalle ja veljelleen Dastanille mentiin piiloon niin, että näkivät tyypin juoksevan pois ja piiloon. Silaa jopa vallan itketti.. leppana. Mutta kipinä iski. Olen maksanut LKH:n jäsenmaksun ja suunnitteilla on uudet treenit. Suomen maanjäristyskoirat vaviskaa. Teille on tulossa vastus :P Jos emäntä vaan oppii antamaan koiran hoitaa hommansa..
No. Tää itseasiassa oli leirin kakkospäivä. Ykköspäivänä tehtiin ihan muita juttuja. Ekana päivänä olin valinnut Silalle maalimiehen leikityksen ja FH(pelto)jäljen. Maalimiehelle meni ensin metsäjälkiväki, joten Sila aloitti päivän duunit nurmikkojäljellä. Se olikin mielenkiintoista. Mun edelinen jälki on tehty joskus vuonna 1997, veikkaan. Narri- nimiselle tervulle. Ja metsään. Nyt tehtiin nurmikolle ja tässä jäljestyksen muodossa koiran pitää nuuskia JOKA IKINEN jalanjälki. Eli kantapäästä varpaisiin. Se taattiin niin, että nami tuli sekä kantapäähän että varpaaseen ja koira ei saanut harppoa yhtään namia yli. Silalle tehtiin päivän aikana kaksi jälkeä ja kakkonen meni jo todella hienosti. Eikä ykkönenkään ollut likimainkaan huono. Mun vaan kun pitäisi aina onnistua heti.. ;) Jälkihommiin oleellisena kuuluu esineen ilmaisu. Sitä treenattiin niin, että Sila maahan, kapula etujalkojen väliin ja nameja ropisee kapulan PÄÄLLE Silan yläpuolelta. Niin, että Sila ei ehdi nostaa silmiään kapulasta. Kusti polki mulle tänään 16 erilaista kapulaa (kymmenen puista ja loput kangasta, nahkaa jne) ja löysin kuin löysinkin jonkun dinosaurusten aikaisen klikkerini. Eli naksuhommiin joudun, vaikka LUULIN etten enää jaksa sitä tehdä. Nyt sit seuraava treeni naksuttelua ja sit alkaa kapulatreenit. Tiedä vaikka meidät joskus nähtäis jälkihommissa.. Hups.
Maalimies. Se, mitä jännitin melkein eniten. Mua oli useampikin etukäteen lohdutellut jo valmiiksi. Ettei kannata masentua, jos pentu ei leiki vieraan miehen kanssa, joka pukeutunut kummalliseen nahkaessuun, on uppo-outo ja meidän tapauksessa vielä vaatettanut itsensä mustaksi. Well. Kuinkas kävikään.
Silaa leikitettiin pyyhkeellä. Se solmittiin liinaan ja kun maalimies veti pyyhettä liinalla, ampui tuo lapsikoira pyyhkeen perään ja puri kiinni niin, ettei irti meinattu saada. Saatiinkin kotiläksyksi irrottaminen.. Ohje oli, että ota koiraa varovasti leuan alta ja odota, että se irrottaa otteensa. Siellä varmaan seisottaisiin edelleen odottelemassa. Ei auttanut asiaa, kumpi meistä kättään leuan alla piti. Eikä se, että maalimies peitti Silan silmiä. Eikä se, että Sila sai kantaa saalistaan. Eikä mikään muukaan. Ainut, millä rätin suusta sai, oli leukojen avaaminen.
Maalimies kommentoi jokaista koiraa suorituksen jälkeen. Silasta hän sanoi, että taitaa olla melko kova koira. Puree koko suulla, on saalisviettinen, taistelee jne. Ja totta. Niin se teki. Ja tekee kotonakin. Leluja pitää olla kaksi, että voi vaihtaa toiseen. Jos puristat leukoja auki, saattaa Sila vinkua, mutta purra vain entistä kovemmin kiinni. Väkisin saat vääntää sen siitä, ELLEI sulla ole namia tai toista lelua. Eli joo, irrottamista on treenattava. Ehkä ;) Kasvattaja kysyi, aiommeko alkaa treenata IPOa. Vastaus; emme. Mä jotenkin uskon, ettei se tee koiran niskoille jne kovinkaan hyvää. Vaikka leikkimistä ei ollakaan lopettamassa. Ei vain ehkä ihan samassa mittakaavassa kuitenkaan, kuin IPOssa.
Ja sit. Vielä yksi laji on testattu. Viikolla ensimmäisen kerran ja huomenna uusiksi. Paimennus. Mä oon jotenkin aina "tuominnut" ihmiset, jotka ostaa koirille leluiksi lampaita. Ja sit oon onnekseni törmännyt ihmisiin, jotka pitävätkin niistä lampaista huolta, eivätkä anna koirien paimentaa niitä jatkuvasti ja joka päivä. Ja joille se lampaiden hyvinvointi on tärkeää. Niin mun usko asiaan on palautunut ja ilmoitin Silan paimennukseen, bikoos Sanna vinkkasi mulle, että siellä kannattaa käydä esimmäisen kerran, kun koira on vielä pentu. Ja niin met menimmä. Sila käy Fiiliksen pentukurssilla ja samaisen Fiiliksen oli tämä paimennuskin. Mä en oikein tiennyt, mitä odottaa. Ja hyvä niin. Sila oli taas porukan ensimmäinen, joten en ollut nähnyt kenenkään tekevän mitään. Liina valjaisiin ja laitumelle, oli meininki. Minna oli tietystikin mukana ja vierellä ja neuvoi mua. Ajatus oli, että Sila pysyisi lampaista noin neljän, viiden metrin päässä. No. Yhtäkkiä mä huomasin, että son abaut kiinni niissä. Ja vitsi! Se oli niin pätevä! Mä oikein näin, miten sukkahoususankari kasvoi, kun tajusi, että lampaat väistää sitä! Minna kehui, että niin järkevä ja fiksu pentu. Intoa on, viettiä on ja järki on koko ajan mukana. Osaa luontaisesti pitää sopivaa etäisyyttä lampaisiin, ei näe eikä kuule muuta kuin ne ja puhkuu tarmoa ja tekemisen meininkiä. Videvitsi! Huomenna uusiksi ja Tony pääsee mukaan tsiigaamaan.
Kuvassa Sila kääntää laumaa- Minna on kuvan ulkopuolella vasemmalla ja sinne lampaat vietiin. Sen tyyli ei ole bc-mäisen singahteleva, vaan rauhallinen, kokoava. Mutta silti välillä mentiin laukaten ja valjaissa kiskoen- rauhallinen ei siis ole lönköttelevä, vaan.. no, tiedätte kun näette.
Tsekistä on siis moneksi. Aika näyttää, kuinka moneksi :) Ja oleellinen kysymys lieneekin, että mihin MUN rahkeet ja etenkin aika riittää.. Intoahan meillä molemmilla olis, vaikka muille jakaa. Onneksi ja hyvä niin <3
