Päätä ja häntää

Jos mä poikkeuksellisesti aloitan päästä? 

Mä oon tosiaan ollut Suomeakin kuohuttavalla curlygirl-metodilla jonkin aikaa. Enemmän ja vähemmän ja nyt taas enemmän. Mä en oo IHAN niin orjallinen, kuin osa kanssasiskoista, mutta kyllä mä suurimmaksi osaksi menen metodin mukaan. Ainut, missä fuskaan, on mun shampoo: se sopii metodin finalwashiin, muttei säännölliseen käyttöön alkoholin (?) vuoksi. Mä kuitenkin oon metodin aikana saanut vähennettyä JOKAPÄIVÄISEN hiustenpesun joka kolmanteen päivään, mikä on aivan älytön juttu!! Mä sekoitan shampoota pienen tipan hoitoaineen sekaan ja pesen sillä hiukset, noin niin kuin pääsääntöisesti. Sit lotraan sillä hoitoaineella, maskilla tms, ploppaan (eli kuivaan hiukset teepaidan sisällä sykerössä) ja välillä keittelen pellavansiemenlimaa "geeliksi". Tänään tein kuitenkin ihan uuden jutun. Mun päänahkaa on ensimmäistä kertaa koskaan kutittanut viikon sisällä. Mulla ei ole ollut mitään päänahkaogelmia, joten oletin, että nyt mättää joku. Lueskelin curlygirl- keskusteluryhmää ja avot! Syy löytyi. Koska hiuspohjaa ei pestä enää niin usein voimakkaasti puhdistavilla shampoilla, kertyy päänahkaan helposti hoitoainejämiä, talia tms varsinkin, jos fuskaa päänahan pesussa ja harjaamisessa suihkussa. No. Olen fuskannut, koska en ole tajunnut sen funktiota. Lisäksi luin, että päänahkaa pitäisi hoitaa samalla tavalla, kuten kasvojen ihoa.. eli kuoria säännöllisesti. Hiuspohja nimittäin vanhenee seitsemän kertaa nopeammin kuin kasvojen iho. Kysynkin, ootko sä koska kuorinut omaa päänahkaasi? Niinpä niin. Mullekin tää oli neitsytmatka aiheeseen. 

Opin tänään, että kaksi helppoa ja nopeaa keinoa huolehtia päänahasta ovat kuorinta ja kosteutus. Monella on omassa keittiössä valmiina sopivat ainekset, joten kokeilepa yllättää päänahkasi illalla. Moni käytti kosteutukseen ja hiusnaamion valmistamiseen kookosöljyä. Sellaisenaan. Senkus levittää sen hiuksiin ja hieroo samalla päänahkaa. Tadaa. Päänahkakuorintaan löysin moneltakin suunnalta saman ohjeen:  Lisäät ruokalusikallisen sokeria shampooseesi, hierot seoksella päänahan huolellisesti läpi, ja huuhtelet tarkasti. Kuorinta kannattaa tehdä n. 3-5 pesukerran välein ettei päänahka kuivu. Mä en halunnut tehdä sitä näin, vaan löysin näppärän ohjeen, missä oliiviöljyyn sekoitettiin sokeria ja kuorinta tehtiin sillä. En raaskinut avata uutta inkkarisokeripussia, mutta onneksi kaapissa oli simasta jäänyttä luomusokeria. Laitoin sitä. Ja määrä ihan summissa. Haastava osuus oli saada tämä seos päänahkaan, sillä tukka oli tiellä koko ajan :D Lusikka oli siihen hommaan erinomainen apu. Annoin vaikuttaa kymmenisen minuuttia ja pesin shampoolla ja omenaviinietikkahuuhteella pois. Perään laitoin vielä hoitoaineen hetkeksi ja harjasin huolella koko päänahan. Ploppaus teepparilla, hetken perästä pellavalima ja sit lähdin Silan kanssa ekoihin jälkitreeneihin. Siitä lisää alla. 

Kivan kikkurainen siitä taas tuli. Mä jotenkin veikkaan, että mulle se juttu tänään oli oliiviöljy. Teki eetvarttia. 

Sitten niihin jälkitreeneihin. Pelkään, että oli ekat ja vikat samaan aikaan. Oli NIIN tylsää. Silalla oli kauhea kiire tehdä jälkeä, koetti harppoa, olisi jättänyt nameja väliin, minä roikun pannassa ja jarrutan menoa ja viisson väliin jääneitä nameja ja hoen "jälki". Tein noin 20 askelta ja laitoin namit ensin "minne sattuu" jalanjäljen päälle ja toiselle jäljelle sitten kokeilin laittaa sekä kantapäähän että varpaisiin. Mutta ei apua. Emmä tiedä. Ehkä mä annan tälle laijille toisenkin mahdollisuuden ja kokeilen vielä joskus. 

Fiilis ennen jälkeä: 

Ja jälkeen: 

Näihin kuviin ja tunnelmiin. 

Motto

Mulla ja Silalla on motto:

Liittyy vahvasti tän päivän agilityharkkoihin. Joku vois ihmetellä, miten mun KAIKKI agilityä harrastavat koirani on "kärsineet" tästä samasta ongelmasta. Varastamisesta ja lähtöön jäämisen vaikeudesta. Ja jotenkin mä en yhtään tajua sitä ihmetellä. Son mun ja mun koirien välinen juttu ja tapa harrastaa tätä lajia. Ja JOS mä olisin yksin ja IHAN rehellinen, niin sanoisin, että se pikkiriikkisen kutkuttaa ja huvittaa mua :) Että onhan se aika hauskaa, että koiralla on niin himo päästä tekemään, ettei meinaa pysyä lähtöviivalla. Enkä mä siksi halua siitä natseilla. Palautan vaan Silan sinne takaisin istumaan. Ainakin melkein aina. Tänään pystyi varastamaan kerran. Tai ei ainakaan montaa kertaa.. ;)

Tää on kuulkaa niitä ERITTÄIN harvinaisia hetkiä, kun myönnän, että on ilo ollut olla väärässä. Ja että Tony oli oikeassa. Silasta on tulossa varsin kiva agilitykoira. Innokas, vikkelä.. kaikkea, mitä mä LUULIN ettei tsekkiagility voi olla. Ihan tosi hauskaa nähdä, miten pitkälle meidän rahkeet riittää. Ja kunhan nyt saadaan ne kuvat otettua, niin voitaneen ruveta ajattelemaan rimojen nostamista jne. Siihen saakka harrastellaan. Tänään mentiin ympyrää, missä oli kolme hyppyä ja putki. Ja jestas. Mä sain ponkia niin haipakkaa sukkasillani, että kotiin päästyäni mun toisessa kantapäässä oli jäätävän kokoinen reikä. :P

Sippe sai Pompan joku viikko/kk sitten viikonloppualesta ostetun jumppapompan tänään päälleen ensimmäistä kertaa. Mä oon katsellut sitä kauan ja sit raaskin sen ostaa. Ja oli kuulkaa kätevä. Helppo pukea, pysyy hyvin päällä ja suojasi selkää ja niskaa, mitä halusinkin tänään suojata, kun ripsautteli vettä. Mä jätän aina auton muutaman kilometrin päähän ja kävelen Silan kanssa treeneihin. Saadaan samalla alku- ja loppuverkka vähän, kuin itsestään. Jos oot miettinyt jumppapomppaa, ni mä sain vinkin, että kokoa suurempi, kuin esim. Peruspompasta. Meillä perus on kokoa 56 ja tämä jumppa on kokoa 60. Ja molemmat on just passelit.

Tässä teille vielä hauska video siitä, miten innoissaan Sila on agilityhallilla. Mentiin edelliskerralla sinne vähän ajoissa ja pihalla oli kauhea tuuli. Halliin ei voi mennä, koska edelliset vielä treenaa ja paikallaolo olisi saanut just lämmitetyt lihakset kylmiksi, niin pysyttiin hallin tuulen suojaisella puolelle pienessä liikkeessä odotellessa. Ja katsokaas, mikä kuvio toistui AINAKIN kymmenen kertaa:

Jotenkin liikuttavaa.

Semmosta. Nyt vielä pitäisi valita Waldogsin uusista tsekkitrikoista ne, mitkä haluaa itselle. Sinne oli ilmestynyt uudet rotutekstiilit ja TSEKKI oli päässyt mukaan. Minä sitten reippaana otin sinne yhteyttä ja organisoin tsekkiporukalle sieltä kimppatilausta. Meitä ei hirveän montaa ole, mutta paritkymmenet trikoot kuulkaa lähtee vielä ennen Suomen peliä tilaukseen. Joten soronnoo! Palataan taas pian.

Uusia kokemuksia

Meillä oli tänään uusia kokemuksia-päivä. Aamulla tavattiin rally-tokon ajoilta treenikaveria, saksanpaimenkoiraneitosta 1,5v, jonka kanssa lähdettiin lenkille eilisestä treenistä "moska hampaankolossa" ja ajatuksena oli häiriö. Eli lenkki hihnassa niin, etteivät koirat pääse leikkimään tms. Melkoinen suoritus, mutta se meni mageesti! Kummankin osalta. Tottakai välillä piti haistaa, haastaa leikkiin, kahlata suo-ojassa, juoda vierekkäin jne. Ei nyt siis ihan natsimeiningillä oltu liikkeellä ollenkaan, mutta noin niinkun periaatetasolla. Kaksi tai kolme koiranohitustakin tuli matkalla ja eipä niissä ollut ongelmaa kummallekaan nuorista naisista. 

No. Sitten tulikin uusia tuulia. Päätettiin mennä kokeilemaan läheistä koirapuistoa. Sila ei ole koskaan ollut koirapuistossa, enkä ollut ajatellut sitä sellaiseen viedäkään. Mutta sinne me mentiin. Kahden uroskoiran sekaan. Puisto oli rajattu kahteen osaan (isot ja pienet?), mutta nyt paikalla oli pelkkiä isoja koiria. Laitettiin tytöt toinen toisen ja toinen toisen pojan kanssa. Leikit sujui mallikkaasti molemmilla puolilla, vaikkakin tehtiin vaan pikavisiitti, sillä mulla häämötti seuraava meno.

Oon alkanut nimittäin taas kuntoilla. Kevyen vuoden totaalitauon jälkeen. Meillä on Lauran kanssa Fystopissa duo-treenejä PT Saijan johdolla ja ne katkesi kuin kanan lento viime kesään, kun taas kumpikin kaaduttiin kesälomalle suorilta jaloilta. Kuten jokainen kesä tähän saakka. Nyt kesälomaa varjosti vielä nämä "vitsinä aloitetut" neuvottelut firman myynnistä ja meistä kummastakaan ei ollut treenaamaan yhtikäs mitään. Saija on ystävällisesti pitänyt meille treenikorttia voimassa ja niin me päästiin taas aloittamaan. Tai no, nää kaks ekaa kertaa oon treenannut yksin. Ja NIIN pienestä kuulkaa on pitänyt aloittaa, että te nauraisitte. Mutta mulle se on iso juttu, olkoonkin 3kg käsipainot ;) Ja , koska mä en osaa koskaan himmailla, on meillä illalla vielä rauniotreenit. Tänään olis tarkoitus ottaa mukaan lasta ja kokeilla haukuttaa Silaa siellä. We´ll see.. Mä sanon kuulkaa, että tänä iltana tiedän yhden naisen, jolle uni maittaa. 

Ja nyt vielä loppukevennys. Mä oon ollut nyt kuukauden päivät (?) curly girl-metodilla tukkani kanssa. Keittelin tässä yks päivä taas pellavalimaa ja äsken, treenien jälkeen, pesin hiukset ja levittelin limat tukkaan. Päälle sit toi Atrian upea teeppari, jonka Hulda voitti viikonloppuna Jauheliha-kirjan kanssa arpajaisista. Kasvissyöjä-äidin unelma palkinto. No joo, siinä limaa levitellessäni arvoin vähän määrän kanssa, mut päädyin runsaaseen. Ja hups. Puolet tais valahtaa Tonyn kylpytakille.. Ehee. Nyt pitäis kuivailla tukka ennen raunioillemenoa, joten soronnoo! Diffuuseri huhuuloottoo mua. Elämässä pitää näemmä aina olla pientä twistiä. Jossei muuten, niin väkisin. 

Vire

Vire. Sana, jonka jokainen koiran kanssa treenaava tietää keskeiseksi asiaksi. Ja jonka suhteen mun piti tehdä tänään valinta.

Meillä oli tänään Seinäjoen seudun (no, Etelä- Pohjanmaan.. :P) tsekkitapaaminen ja aiheena oli BH treenit. Osa treenaa tavoitteellisemmin, osa ei ole ikinä treenannut mitään ja loput siltä väliltä. Meidän seurue kuitenkin typistyi sattumusten kautta kahteen, mutta päaasia, että päästiin häiriössä treenaamaan. Well. Lähdin hyvissä ajoin, koska Silalla oli aamulenkki tekemättä. Oli käynyt vain asioillaan. Ajattelin, että keritään hetki käveleskellä. No kuulkaa. Sain Silan autosta ja pääsin kentälle. Sila oli mun kengässä kiinni asenteella, että "anna se lasta, heiluta sitä lastaa, haukuta mua!!" No. Mulla ei, tietenkään, ollut lastaa mukana. Ihmisten ilmoilla ja aiheena ihan muu. Mutta toki mä keinot keksin. Haukutin sitä pari kertaa metallisella juomapullolla. Sillä seurauksella, että sain osumaa sekä ranteeseen että nilkkoihin. Mutta sain ne haukut. Ja siinä oli mun valinta.

Meidän treeneistä ei oo paljon kerrottavaa. Njoo, muutama kelpo pätkä, mutta keuli, hamus käsiä, keskittyminen herpaantui jne. Päädyin palkkaamaan kontaktista muhun. Eipä oikein muuta sit edes tehty.. Surkiaa. Sila on muutenkin taas muuttunut. Mä jo luulin Tonyn kanssa tässä kuukauden päivät, että se on seestynyt. Rauhoittui silmissä, ei purrut enää juoksevia lapsia, kotona oli kultainen ja treeneissä käsien pureminen katosi. Well. She is back. Ollut nyt viikon verran. Kaikki vanhat kujeet on tulleet takaisin. Että semmosta.

Treenin loppuanalyysi oli, että persiilleen meni ja syy lienee siinä, että ollaan tosiaan nyt treenattu sitä lastaa (haukuttamista) ja se on se, mitä Sila olettaa mun nyt haluavan. Haukuttaminen onnistuu vain "kuumassa" vireessä, joten saan, mitä olen tilannut. Koska haluan nyt oikeasti opettaa sen haukun, pistän muut treenit sivuun kesän ajaksi ja keskityn tähän. Sila oppinee tuon haukun kesän aikana ja saan sitten kerrottua sille, koska ja missä sitä haluan. Ei oleta enää mun kantavan kylpyhuonelastaa mukanani.. Eli valinta on tehty. Treenaan näissä muissa treeneissä nyt sit pelkkää rauhoittumista ja kontaktia. Jätetään tottisosuus aikaan, jolloin haukku on ns hanskassa.

Tuossa eilisistä haukkuaharkoista pätkä:

Ja tässä ihana kevätsääri (=valkoinen ja karvainen), josta näkee tän päivän tottistreenien saldon. Eli siis haukkutreenit.. Mä oon niin epäonnistunut tässä, mutta silti koen onnistumista. Mitenkähän se on edes mahdollista?

Tän päivän treenipahis. Ilme on kyllä just sellanen, kuin sopii odottaaakin.

 Sit mä eilen lyhyesti kerroin aromaattisista jutuista. Oon ihan riemuissani: kun tulin harkoista kotiin, odotti mua täällä Hyvinvoinnin Tavaratalon paketti. Siellä oli hetken alessa (-30%) diffuusereita ja olen haaveillut sellaisesta kauan. Oikeasti todella kauan. Tänään se tuli ja muutti Miion huoneeseen. Miiolla on siitepölyallergiaa (plus muutakin allergiaa) ja tämä sekä kosteuttaa huoneilmaa että levittää haluamaani eteeristä öljyä. Eli saan Miiolle yöksi ihanan combon, mitä milloinkin tarvis tuoksuttaa. Mä halusin testata tietenkin tätä ja laitoin nyt omaksi ilokseni sinne Farfallan Etelätuulta ( https://www.farfalla.fi/tuote/15596726 ). Ihana. Täällä Miion lattialla mä nyt istun ja naputan. Seuralaisen kanssa.

Erilaisia öljyjä meillä on useita. Oon pääasiassa hankkinut luomulaatuisia, mutta merkkiuskollinen en ole, toistaiseksi, ollut. Itse tykkään sitrustuoksuista kovasti, mutta meiltä löytyy myös perus laventelit (lasten "unituoksu") sekä erilaisia puutuoksuja, avaavia jne. Musta niiden kanssa on ihana pelata <3 Mähän kävin muutama hetki sitten sellaisella tuoksupajalla, missä tehtiin oma "parfyymi" . Mun tuoksu on vielä muutaman päivän kypsymässä ja sit saan ruveta sitä levittelemään. Voin kertoa siitä sit myös enemmän. Loppuun vielä, että se mun pari postausta taaksepäin parjaama maskuliinen tuoksu on nykyään mun lempparituoksu ja kätän sitä abaut joka päivä. Eikä se oo musta enää yhtään miehekäs :D Se on myös saanut kehuja muutamilta, jotka on tulleet liki. Joten jos sua nappaa ihana, kesäinen ja raikas tuulahdus, son tässä:

Ja, koska en pysty vielä lopettamaan, yksi mainos (ja siis en ole mikään provikkalainen, en saa tästä tuotteita tai rahaa): Tajusin aamulla treeneihin lähdössä, että siellä paistaa aurinko täydeltä taivaalta. Ja mulla on todella vaalea iho, joka kärventyy auringon hajustakin. Aurinkovoiteita löysin tasan yhden, joka oli paksua ja valkoista. Sitä käsivarsiin ja sit muistin mun aikaisemman alelöydön, joka oli oikeasti IHAN mieletön: 

Jos sulla vaalea iho, niin tää sävy on sulle. Ja saat tulla testaamaan mun omaa, jos haluat.

Kivaa viikkoa kaikille! Siltsu on ilmoitettu aamulla KOLMEEN paimennuskertaan sekä agilityn RATAryhmään.. oumai. Huomenna painellaan raunioille ja elämä on aika ihanaa. <3

Uusi elämä

Olipa mielenkiintoinen otsikko. Mutta se on hyvä. Koska mulla alkaa uusi elämä. Monessakin mielessä.

Tää blogi on ollut olemassa kauan. Mä en ole jakanut sitä, kuin muutamalle ystävälle, koska en ole ollut yhtään tyytyväinen SEN NIMEEN :D Blogin siis. Kaikki nimet, mitä hain ja yritin, oli käytössä tai niissä oli bloggerille joku vika. No. Se on puoli totuutta, mutta merkittävä syy. Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa mulla soi taas päässä yks mun mielestä hienoimpia biisejä. Kasmirin Valoo. Mulle tulee siitä aina mieleen Sila. Jos muistatte Sila- nimen tarinan, niin se viittaa valoon. Ja, koska hän on umpimusta, oli musta valo aika looginen nimi tälle blogille. Toinen syy tekstien vähyyteen on ollut mun sairastaminen, joka on todella iskenyt mua ketoon koko talven. ONNEKSI nyt näyttää siltä, että keuhkokuume ja sen jälkitauti on kadonnut: takana jo kohta kolme viikkoa yskätöntä elämää. En melkein voi uskoa tätä! Joskin sen on mahdollistanut melkoinen lääkearsenaali, joka edelleen käytössä. Mutta silti. Ne lienevät elämässäni vain väliaikaisesti.

Tässä välissä on tapahtunut vaikka mitä. Ollaan paimennettu, treenattu aksaa (ällöttävä sana), treenattu tottista jopa seminaarilla saakka, aloitettu rauniot, treenattu haukkua, kettisesteitä.. siis vaikka ja mitä. Mä teen niistä kaikista omat postaukset myöhemmin, mutta tän postauksen mä omistan muulle.

Mä palaan taaksepäin.

Mä oon saanut ekan koirani, sheltti Oskun (FIN AVA Celeborn) vuonna 1990. Siitä saakka mulla on ollut elämässä koira, tai oikeastaan, koiria. Sheltti mulla on ollut aina, marraskuuhun 2018 saakka. Mä muistan, kun Särö kuoli. Helmikuussa 2018. Ja mä sanoin Tonylle, että toisen koiran aika on tullut. Carro oli jo tosi vanha ja tiesin, että haluan ja pystyn taas harrastamaan. Tsekkihaavehan oli kytenyt jo moooooonta vuotta, mutta olin ajatellut, etten ole sille tarpeeksi aktiivinen koti. Enkä olisi aikaisemmin ollutkaan.

Joskus, kun asioita katsoo taaksepäin, niin tajuaa, miten loogisesti palat on asettuneet paikoilleen, vaikka siinä hetkessä susta tuntuu, että niin ei ole. Mun piti saada Sila. Mun piti olla aktiivinen tavalla, joka toi mulle iloa ja valoa pimeään. Mehän tehtiin Lauran kanssa "olosuhteiden pakosta" liiketoimintakaupat joulukuun alussa ja viikko sen jälkeen mä tömähdin petiin keuhkokuumeen kaatamana. Mun tervehtyminen on ollut todella pitkä ja kivikkoinen tie, eikä töihin paluu onnistunut yrityksistä huolimatta. Mun viisas kehoni tiesi, että mun kynttilä oli poltettu loppuun ja ainut tapa saada musta taas ihminen, oli yskittää mua. Kovasti. Mun elämässä ei ollut mitään iloa, mikä tuntuu kauhealta sanoa. Ja vielä hirveämmältä kirjoittaa. Onhan mulla ollut koko ajan maailman ihanimmat lapset ja todella ymmärtävä aviomies. Äiti, sisko, isä, ystävät. Ja melkoinen elämä jo tähän saakka. Mutta silti. Willasta luopuminen on oikeasti verrattavissa lapsesta luopumiseen. Sä oot luonut, kehittänyt, kasvattanut, rakastanut, itkenyt.. ja sitten se viedään pois. Kokonaan. Terveyden kanssa. Vaikea oli siinä hetkessä löytää valoa omaan tunneliin.

Mutta mulle sitä tuli. Silan kanssa. Se on kotona aina mun kanssa. Terassilla, sohvan vieressä, keittiössä, vessassa. Tulis suihkuunkin, jos en laittaisi ovea kiinni. Niinpä se odottaa mua kylppärin oven takana, kodinhoitohuoneessa makoillen. Se on aina valmiina lenkille, pihaan, treeneihin. Kaikkeen. Sen kanssa on palkitsevaa treenata: se oppii nopeasti, haastaa mua ajattelemaan, palkkautuu monella eri tavoin ja siitä on kaikkeen, mihin musta ei edes ole. Joka kerta, kun olen sen kanssa mennyt jotakin tekemään, olen tullut pikkuisen ehjempänä ihmisenä kotiin. Ja tässä muutama viikko sitten mä sanoin, että tunnen taas onnellisuutta. Iloa. Se kuplii ja poreilee mun sisällä.

Edelleenkään en ole kunnossa. Läheskään. Enkä tiedä, mitä syksyllä teen ja minne meen. Se ahdistaa, mutta vain, kun annan sille ajatukselle aikaa ja mahdollisuuden. Mutta se, mistä mä tiedän ja mikä ei ahdista, on tuo musta vatipää, jonka hetkellinen, kuukauden rauhoittuminen, on taaksejäänyttä elämää. Ja nyt, kun katsoo viime kesään, tajuaa, miksi mulle tuli näin "vaativa" koira. Se tuli tuomaan mun elämääni mustaa valoo. Ja kiskomaan mut pois pimeästä. Oon aika onnekas tyyppi. Sila on mun sielunsiskoni, my shadow. Meidän harrastuksien kautta on polullemme tullut myös uusia tyyppejä, jotka vaikuttavat varsin ihanilta. Lucky me.