Ylpeä

Wikipedia sanoo näin:

Ylpeys on yksi ihmisen tunteista. Ylpeä henkilö voi tuntea onnellista tyytyväisyyttä esimerkiksi omia suorituksiaan ja ominaisuuksiaan kohtaan.[1] Ylpeys on läheisesti yhteydessä muinaiskreikan Hybris-käsitteeseen. Ylpeys voi siis tarkoittaa myös korostunutta itsetietoisuutta, kopeutta, korskeutta tai pöyhkeyttä.[1] Ylpeä henkilö voi siis olla ollakseen muunlainen, kuin hän oikeasti onkaan.[2] Perinteisen näkemyksen mukaan ylpeys on pahin kristillisen opin seitsemästä kuolemansynnistä.

Lisäksi löytyy liuta sanontoja, joista tässä muutama:

• Ylpeelle lehmälle ei Luoja sarvia kasvata. (Ähtäri) (Kansanrunousarkisto)

• Ylpeys ei maksa mittää. (Pelkosenniemi) (KRA)

• Ylpeys suurenki kukistaa. (Lokalahti) (KRA)

• Ylpeyven tähen ihmiseltä hampaat lähtee. (Hartola) (KRA)

• Ylöpeös käöp lankeemukse eillä. (Kiuruvesi) (KRA)

Mä olin tänään NIIN ylpeä Silasta! Ja kotimatkalla mä mietin, miksi ylpeys on negatiivinen sana? Vai onko se? Tuossa, kun lukee Wikipediaa, ei se nyt välttämättä niin negatiivinen sana olekaan, mutta jos sanot olevasi ylpeä, herättääkö se ihmisissä positiivista vai negatiivista kaikua? Jaa-a, enpä tiedä, mutta minkäs sille mahtaa, jos sellainen tunne ihmisen valtaa :D 

Meillä oli tänään Peto-porukan rauniotreenit. Sää oli vaikea: ei tuullut oikein mistään ja oli todella painostava, seisova ilma. Tallattin pieni, mutta vaikea alue: paljon meille ihan uusia piiloja- ei ole koskaan treenattu tällä alueella. Sila oli viides koira, joten hajuja oli jo jätetty ja piiloja, joissa oli edellisille lymytty. Oikein hyvä siis ;) Silalle tehtiin kolme piiloa, jotka olivat näin jälkikäteen ajateltuna kaikki vaikeita. Ensimmäinen oli "umpipiilo" sellaisessa kaksiosaisessa vanhassa postilaatikossa tms, jonka ovi jätettiin hivenen raolleen, mutta oven eteen nostettiin nojaamaan verkko: koira ei pääse maalimiehen luokse. Postilaatikkoja on siinä rivissä pitkästi toistakymmentä ja niissä siis ovet kiinni. Sila haistoi, että jossain haisee ja teki kovasti töitä paikallistaakseen oikean laatikon. Ja sitten: meni haukkumaan viereiseen laatikkoon tyhjää ja niin, että ei nähnyt maalimiestä siis lainkaan: ilmaisi mulle ekaa kertaa ikinä, pelkkää hajua!! Mä en kestä! Epäonneksi se oli väärä laatikko- viereisessä oli maalimies, joka ei nähnyt haukkuuko Sila oikeaa vai väärää, eikä siis palkannut ja mä lamaannuin täysin.. No, kipitettiin sitten sinne laatikolle ja saatiin Sila vielä haukkumaan pienellä avustuksella oikeaakin laatikkoa ja palkattua se siitä. Mutta en olisi IKINÄ uskonut, että tämä päivä tulee tänään!! 

Siitä sitten kakkospiilolle, joka oli mun ajatuksen mukaan "helppo"; kaksi tai kolme traktorinrengasta päällekäin ja maalimies siellä niiden sisällä istumassa matalana. Ei näy siis. Siinä sitten tajusin, että Sila ei ole koskaan haukkunut alaspäin ja sehän joutui tuonne haukkumaan alas.. Mutta. Se teki sen! Haukkui alaspäin! Ja meitsi se leijuu vaan korkeammalle.. 

Kolmas piilo oli tornissa, minne Silan piti kiivetä rappuset yksin ja löytää sieltä kulman takaa maalimies. Sila sai tästä maalimiehestä hajun jo ennen "kakkosukon" löytämistä, joten autoin sitä viemällä sen valmiiksi sinne rappusten hoodeille. Sillä oli jo kaksi hyvää työtä alla. Ja sinne Sila kipittil, rappuset ylös. Se ei heti ruvennut haukkumaan; kurkkasi verkkoseinän läpi ensin mua alakertaan ja meni sitten haukkumaan. Viisas "ukko" palkkasi sen jo parista haukusta. 

Saatiin ihan äärettömän hyvät treenit ja mulla on kyllä nyt niiiiiiiiin häpi mieli, että melkein halkeen. Ja oon mä ylpeä kyllä. Mun pieni koirani on jo niin taitava! Teki hienosti, itsenäisesti töitä ja ilmaisi kaikki ukot! Mitä sitä muuta voi ohjaajana toivoa? <3 

Jotain uutta, jotain vanhaa. Mutta ei sinistä.

Tällä viikolla tottisteltiin alkuviikosta IHAN uudella kentällä ja vitsi, että meni hyvin! Tai no, aina löytyy fiilattavaa: Silalle on tullut huono tapa - se aina palkan saatuaan "herpaantuu" hetkeksi, mutta se hetki on koko ajan lyhyempi. Pitäisi siis olla iloinen, eikä takertua siihen pieneen hetkeen ja surkutella. Lisäksi aktivoituminen on nykyään melko "itsestäänselvää", minä sitä tietenkään EI saisi pitää, koska kohta kosahtaa. Mutta olen siis asiasta hyvin riemuissani! Luoksetulot, paikkamakuut ja perusasennot toimi hyvin! Liikkeestä jäävissä on työtä, mutta niissä on myös edistystä. Käden apuliike pitäisi saada häivytettyä, mutta se on MULLE todella vaikeaa. Siis mä oon ihan olkapää matalalla ja muka tekemättä mitään :D Käsi riippuu jne. Mutta mä kovasti yritän ja työstän henkisesti asiaa :D 

Isoin haaste on edelleen kapula. Se on levotonta. Nyt mä oon ottanut kapulan sisälle ja joka ilta, iltaruuan yhteydessä, tehdään yksi pito. Sila rakastaa sen ruokaa: iltaruokaan lorautetaan pieni luraus yhtä etikkaa, mitä Sila rakasta aivan hirveästi :D Se haisee ihan punaviinille, mihin Tony sanoi, että "sellainen koira kuin omistaja". Varmaan sitten :D No, laitan siis tuon maagisen, punkulta tuoksuvan kupin maahan ja otan kapulan. Pyydän Silan mun eteen ja näytän kapulaa. Ekana iltana oli IHAN kuutamolla. Kuola valui noroina suusta ja kuikuili sinne mun taakse, että WTF. Sain yhden, nopean oton kapulalle ja se oli mun sen illan kriteeri. Toisena iltana meni aika samalla lailla, mutta hivenen nopeammin. Kolmantena iltana oli jo valo noussut latvaan ja otti reippaasti kapulan. Eilen, neljäs kerta, oli jo ihan fiiliksissä kapulasta, mutta aloitti sen mälväämisen taas.. Hitto! Mä sitten otin kapulan pois, kerroin siinä samalla että ohhoh, ja tarjosin uutta mahdollisuutta. Se meni ookoosti. Ja siitä aina vapautus punkkukupille. Saas nähdä. Työlästä on, mutta jospa se tällä. Joka päivä yksi pito. Ja palkka on mieluisa. Muutakaan en meinaa keksiä.. 

No. Eilen sitten meillä oli ekat Peto-porukan metsätreenit. Siellä oli paikalla meitä 9 koirakkoa, muistaakseni. Eli aika monta. Osa halusi partiointia, osa jälkeä ja meitä oli kaksi, jotka halusi "ihan perus hakua". Kaikki sai haluamansa. Mä menin ensimmäiselle, VIRTA-testiin valmistautuvalle koirakolle, eksyneeksi ihmiseksi etukäteen rajatulle alueelle piiloon paikkaan, jota koirakko ei tietenkään tiennyt. Hieman mua näytti ahdistavan aamuinen "melkein karhun kohtaaminen" ja yritin pitää kovaa meteliä, kun kävelin yksin metsässä piilopaikkaani.. Siellä sitten istuksin ja odottelin, että mut löydetään. Ja niin mut löydettiin! Ensin näin koiran ja koira tuli iloisena mun lähettyville ja aloitti haukun. Haukun perusteella tuli sitten ohjaaja ja peesarinsa sekä kaksi heidän työskentelyään seuraavaa ja mukana kulkevaa kanssatreenaajaa. Matka jatkui sitten koiran palkitsemisen jälkeen: piilossa oli vielä toinenkin "marjastaja". Mä matkalla samalla kyselin näiltä kanssatreenaajilta peesarin tehtävästä ja mulle selvisi, että peesari on kartan lukija ja pitää huolen siitä, että koiran ohjaaja pysyy suunnitelmassaan ja pystyy keskittymään vain koiraansa. 

Näiden eksyneiden "marjastajien" jälkeen mentiin tekemään kahdelle koiralle (Sila toinen) haku. Tallattiin 75m pitkä alue. Silalle tehtiin neljä piiloa (kaksi siirtyvää maalimiestä) . Mä olin etukäteen miettinyt, että nyt tehdään vain ensimmäinen ukko niin, että näkee piiloonmenon ja kolme muuta haamuina. Sovittiin, että täyteen syvyyteen ei vielä mennä, mutta reilusti kuitenkin ainakin 30m:n syvyyteen. Ja vitsi! Sila haki hienosti kaikki neljä ukkoa ja ennen kaikkea sen haukut! Menin kolmoshaukusta ihan kananlihalle (oikeasti)! Se oli niiiiiiiiin hieno! Kyllä kuulkaa treenaamisesta voi tulla isosti hyvä mieli! Ja meillä oli tosi kiva porukka! 

Sitten tehtiin vielä toiselle koiralle samalla alueella haku ja kolmas koira teki partioinnin tuolla samalla alueella viimeisenä. Oli kyllä kivaa! Pieni sadekaan ei haitannut YHTÄÄN!  

Tottista, jälkeä ja raunioita

Meidän viikkoon on mahtunut kolmet treenit. Viime keskiviikkona tottisteltiin Jessican silmän alla tuossa meidän kaikkein lähimmällä kentällä, Törnävällä, josta lenkkeillään läpi muutamankin kerran viikossa, mutta treenannut en ole siellä esim. tänä vuonna kertaakaan. Syy on siinä, että siellä on AINA frisbeen heittelijöitä. Keskiviikko ei ollut poikkeus, mutta otettiinkin sen häiriön kannalta ja sitä riittä! :D Kaksi kertaa tömähti kiekko ihan viereen. Ja, tadaa, Sila kesti sen, mutta kyllä sen teki mieli niitä mennä tutkailemaan ;) Treenit meni hyvin. Kapulan kanssa me tehdään töitä vielä pitkään ja hartaasti, mutta on siinäkin pientä edistystä ilmassa. Sen kun saisi pidettyä kuitenkin tässä kivana treeninä, ettei siitä tulisi pakkopullaa. Meistä kummallekaan, eritoten nyt Silalle. Se vaan varmasti niin äkkiä hoksaa sen, että mua turhauttaa.. ja se on liikkeenä niin älyttömän hienosäätöä, että palkkaan ja töherrän koko ajan käsineni väärin.. että ei oo kuulkaa helpoksi tätä meille tehty. ONNEKSI siihen, että tämä meidän pitää oikeasti osata, menee kauan. K A U A N. Bh olisi nyt se ensimmäinen steppi ja senkin mä siirsin ajatuksissani ensi vuodelle.. ei me keritä saada kaikkia palasia syksyksi kuntoon, etenkään paikkamakuuta. Se 10min on meille IHAN liikaa. Vielä. Joskin tuolla valtavassa häiriössä (kaksi perhettä pelasi muutamien kymmenien metrien päässä jalkapalloa lasten kanssa), Sila teki hienot paikkamakuut. Sille sopii se, että joutuu pitää itsensä kasassa: häiriö siis. Jos ollaan "ihan vaan me", se helposti toteaa, että ei huvita enää ja nousee. Ihan pokkana vaan. Joten tällainen häiriö on meille positiivista JA koetilannehan on häiriötä. Joten ehkä mä voin joskus tämän vielä kääntää positiiviseksi ;)

Sitten meillä olikin huilipäiviä useampia. Äiti tuli Shenan kanssa meille kyläilemään ja on kyllä iso helpotus, että koirat tulee niin hyvin toimeen. Ne ei oikeastaan välitä toisistaan yhtään mitään. Sila yrittää noin kerran päivässä Shenaa leikkimään ja joka kerta saa yhtä hyisen ilmeen ja irvistyksen ja se siitä. Shenan kanssa vaan pitää olla tarkkana: sen tekisi kovasti mieli näpätä lapsia pohkeista, mikäli liikkuvat yhtään poikkeavasti (mitä lapset tekevät all the time). Se on vähän epävarma ja terävä. Ja ne samassa paketissa ei oo kiva coctail. Onneksi se on sheltti. Isompana koirana olisi pommi. Ja onneksi se asuu maalla, "missä ei koskaan tapahdu mitään". Se tekee tuollaisen koiran hermoille gutaa. Muuten se voi oikein erinomaisen hienosti ja kuulin, kun äiti jutteli sille, että "mitä se mun rakas". :D Ei oo varmaan ikinä edes mulle puhunut niin?! :D

Eilen tehtiin sitten Elisan ja Torstin kanssa pitkästä aikaa jälkitreenit. Ja VOI VITSI!! Meni ihan älyttömän hyvin! Jälki oli noin 200m pitkä ja 50min vanha. Annoin Elisalle kaksi keppiä jätettäväksi: noin puoleen väliin toinen ja loppuun toinen. Halusin tehdä alkuun myös janan ja ihan parasta, kun KAIKKI TOIMII! Jana toimi ja kepit nousi <3 Ja Sila oli TODELLA hyvällä asenteella. Keskittyi hienosti jälkeen ja tuli tosi iloisiksi kepeistä! Nosti ne molemmat mulle ja toi häntä heiluen ne. Vaihtoi ne palkkaan, mutta halusi myös leikkiä niillä. Aivan älyttömän hyvä fiilis! Seuraava jälki sitten taas vähän vanhempi ja pikkuisen pidempi. Pienin askelin ;) Mutta just tällainen treeni me tarvittiin sen ihan kauhean jälkitreenin yhä kummitellessa mun päässä.. Onneksi aika kultaa muistot :D

Tänään sitten raunioiltiin ja luulenpa, että oli meidän ihan eka kerta ikinä vesisateessa raunioilla. En tiedä, onko tehty hakuakaan sateella. Ehkä ei. Meillä on ollut aikamoinen flaxi näiden säiden kanssa. Ja oli aika vaikeaa: sadehan painaa hajua alas. Sila oli tosi kiinni jotenkin mun liikkumisessa: ei yhtään itselleen tyypillisesti hakenut hajuja niin kaukaa, kuin normisti. Löysi kuitenkin kaikki ukot ja yksi oli mun valitsemassa piilossa: kontin katolla, minne meni portaat kontin takaa. Sila sai hajun aika alussa heti ja joutui tosissaan miettimään, mistä sinne katolle pääsee. Mua jännitti myös se, uskaltaako Sila haukkua katolla ja olin TOSI iloinen, että uskalsi! Hienosti haukkui! Ja hienosti haukkui myös maan alla olevan maaliemiehen ahtaassa putkessa! Viimeinen piilo oli hankala: joutui haukkumaan kauempaa ja kolon suulta- saatiin kuitenkin siitäkin haukut, pyytämättä. Oon tosi TOSI tyytyväinen treeniin. Tuli olo, että haukku on mennyt kauhesti eteenpäin. Ja sadesään treenejä ehdottomasti pitää tehdä: jos joskus tulee häly (nyt muuten tuli kesken treenin ja kaksi koirakkoa lähti oikeisiin töihin) vesisateella, niin ihminen pitää löytää silti <3

Joten jee, hyviä treenejä taas.

Hyvä treeni, parempi mieli

Niin se vaan menee.  Nyt on kolme ihan ihanaa, onnistunutta treeniä takana <3

Torstaina tottisteltiin Jessican kanssa. Ensin istuttiin autossa ja juteltiin pitkään. Mä kerroin meidän seminaarin nöyryytystä, katottiin vähän Silan tekemistä sieltä videolta ja puhuttiin. Ja teki NIIN hyvää!! Aina ei tiedä, mikä johtuu mistäkin, mutta Jessica sai mun mielen paljon paremmaksi ja oivalluksia mun päässä taas aikaan <3 ISO kiitos!

Ja sitten treenattiin. Ja meidän treenit ei oo ehkä IKINÄ mennyt noin hyvin!! Ihan taivaallinen vire ja kaikki toimi! Perusasento, seuruu.. Kapulan kanssa nyt on pientä säätöä, mutta sekin oli mennyt eteenpäin. Ja mikä sitten oli toisin? En tiedä. Mutta oon silti kiitollinen siitä, että mun synkäksi mennyt mieli sai aimo annoksen aurinkoa ja usko palautui siihen, että tottiksessa piilee vielä mahdollisuus siihen, että se on upeaa! Just sellainen treeni, minkä tarvitsin. Ehkä Karma oli liittoutunut koiraJumalan kanssa ja halusivat mulle hyvän mielen ;) Ja on Jessicallakin siihen osuutensa. I know <3

Lauantaina sitten hakuiltiin. Silan teemana oli ilmaisu. Sille meni kaikki maalimiehet piiloon niin, että näki, kun lähtivät metsään. Nostettiin sen virettä siis, jotta haukku kulkisi. Ja se kulki!! Yksi haukku oli "ei niin hyvä", mutta sekin tuli ja saatiin. Ja yksi haukku oli MELKEIN  20 haukkua! Jessica uskalsi ottaa sille pitkän sarjan, koska tuntee Silan hyvin. Mä oon niiiiiiiin iloinen <3 Toki työstettävää jää taas: koska ukko menee metsään niin, että Sila näkee, menee se metsässä silmien varassa. Mutta se häivytetään sitten eri treenillä, tehdään tätä haukkua nyt ensin kuntoon. Mutta jee!!

Eilen sitten oli meidän uran ensimmäiset rauniotreenit uudessa PeTo-porukassa. Meitä oli paikalla kymmenen koirakkoa, joten tehtiin kahdessa porukassa treenit: toinen porukka teki muita hommia sillä aikaa. Meidän treenit meni ihan superisti! Halusin Silalle kolme ukkoa. Yksi meni konttiin (perälle), yksi meni oven taakse niin, että ovi oli raollaan ja yksi meni makaavan betonirenkaan sisään. Silalle ei ole tehty vielä haukkuja ylös eikä alas ja sellaiset piilot, missä maalimies makaa tai on tosi matalalla (esim tämä rengas olisi voinut olla sellainen) on olleet sille vaikeita. Se voi nuolaista nenää tms, mutta ei aloita hyvin haukkua. Vaan toisin oli eilen! Aloitti kaikille kolmelle haukut itse JA myös tälle ukolle, joka oli makuulla siellä renkaassa. Vaikka pääsi viereen. Oli haukkunut kaikki, tapansa mukaan, tosi läheltä, mutta ei mennyt kenekään iholle. Se kun ei ole aina ollut isestään selvää sekään. Purkit pidettiin esillä ja kohdensi hyvin niihin. Ja, tadaa, kirsikkana: porukka otti meidät tosi hyvin vastaan ja mulle jäi hyvä mieli! Se kun ei ole itsestään selvää sekään <3

Kiitos maailmankaikkeus näistä kolmesta treenistä <3 Tiesit, että tarvitsin niitä. Pus!!

Back to basics

Puolitoistaviikkoa sitten mä kävin Kauhajoella ravistelemassa aivonystyröitäni Kantoluodon seminaarissa. Munhan alunperin piti mennä sinne Silan kanssa, mutta sitten tajusin, että silloin on Provinssi, jonne mulla oli lippu takataskussa lauantaille ja peruin paikan. Sitten tuli korona ja rokki peruttiin ja meni hetki mun tajuta, että mähän pääsen semmaan. Siinä kohtaa, kun valo nousi ylös, oli koirakkopaikat jo menneet. Niin sitten menin kuunteluoppilaaksi. Siellä mä huomasin, että ollaan tehty Jessican kanssa TOSI paljon samaa, mitä Kantoluoto luotsaa. Tuli sellainen vahva luotto siihen, että "jihuu". Paljon tuli keskustelua ja pohdittavaa, ihan jo omalla autokyyti-porukalla.

Nyt sitten, tänään, tuli mulle kaverilta viestiä, että Kantoluoto on Seinäjoella saksanpaimenkoirien luotsaamana ja sinne on tälle päivälle yksi koirakkopaikka vapaana, jos mua kiinnostuttaa. No, kiinnostutti mua. Olin kuitenkin ehtinyt sopia keskipäivän aikaan meille rotuuntutustujan kanssa treffit, jotka onneksi saimme aikaistettua. Samalla laitan ääniviestiä Essille, hyvälle ystävälleni, joka odottaa omaa pentuaan, että "lähdeks mun mukaan ja kuunteluoppilaaksi, Kantoluoto on tosi jees!" Ja niin Essi lähti.

Rotuuntutustujat tykkäsivät Silasta, joka, tavaramerkilleen uskollisesti, ruikki ilopissaa molempien päälle.. Siis oumaikaad, koska tää loppuu?! Joku sanoi, että loppuu yhteen vuoteen mennessä ja joku, että puolitoistaveenä. Me taidetaan rikkoa kaikkia rajoja, sillä Sila täytti just kaksi ja kuseksii edelleen onnellisena. Joskin mä oon melkein ihan tosi varma, että JOS olis tiukka paikka, se suojelisi meitä epäröimättä hetkeekään.

No. Niin Essi kurvasi pihaan ja suunnattiin Mitsun nokka kohti Sevoa, saksanpaimenkoirien kenttää, jossa seminaari pidettiin. Me ajettiin just sillä sekunnilla pihaan, kun siellä alkoi ruokatunti ja heilutettiin ikkunasta syömään lähtevälle Kantoluodolle ja muille syömään lähteville :D No, siinä tunnin verran turistiin Essin kanssa kaikenlaista ja kun ruokkis oli ohi, sai Sila heti toisena koirakkona "ykköskierroksen", koska muut olivat sen jo tehneet. Meille järkättiin myös kakkoskierros, joka tehtiin sitten viimeisenä.

Ykköskierros oli "Sila kauheimmillaan". Hirveetä, mutta toisaalta, saatiinpa keskustelua siitä, mitä tuossa tilanteessa tehdä. Mietittäväksi tuli aktivoitumisen kohta. Nythän Sila aktivoituu, kun vapautan sen alkuistumisesta. Ja teki sen nytkin. Mutta tekeekö sille hyvää istua "ei-aktiivisessa-moodissa"? oli polttava ja hyvä kysymys. Mitä työstämme. Mietittiin ja kokeiltiin (tutkittiin, kuten Jari asian sanoo), mikä olisi Silalle paras palkka. Patukka, pallot vai ruoka. Pallot oli parempi, kuin patukka ja ruoka ehkä parempi, kuin pallot. Ainakin tänään. VAIKKAKIN Sila oli syönyt normaalisti aamuruuan, koska enhän mä tiennyt, että päästään tänne mukaan.

Kakkoskierroksella otin autosta mulle tutun Silan <3 Se oli heti aktiivinen ja tarjosi mulle aktiivisuutta. En tiedä, mitä se oli autossa miettinyt ja miksi sen moodi oli niin erilainen. Mutta olin toki siitä hyvin kiitollinen <3 Hauska hetki oli, kun Essi oli juuri lähtenyt käymään hyyskässä ja tuli sieltä meitä kohden. Sila ilahtui, tietysti, Essin tulemisesta ja alkoi heiluttaa häntäänsä. Jari kysyi, "mitä tuo ihminen sille merkitsee" ja mä vastasin, että "se on enemmän kuin joku ihminen, se on mun ystävä". Joten Essi on enemmän kuin ihminen :D

Mä ykköskierroksen jälkeen jo mietin, että meidän tottiksesta ei tuu ikinäkoskaan enää mitään, vaan saan raahata matkalaukun läpi beehoon puoliväkisin. Kakkoskierroksen jälkeen mä taas uskon, että ei sen niin pidä menevän <3

No, kakkoskierros meni hyvin ja SILTI saatiin ihan paljon mietittävää. Vieläkin tuli pilkahduksia siitä, miten Silan aktiivisuus rakoilee ja mä mietin, voiko esim. nurmialusta tehdä muutosta? Ehkä. Joka tapauksessa mä tein nyt listan asioista, mitä jumpataan Jessican kanssa, kun tällä viikolla myöhemmin nähdään. Ihanaa, että on joku, jonka kanssa saa yhdessä asioita miettiä ja just ja nimenomaan meidän kantilta!

Mulla oli sinne mennessä kaksi toivetta. Seuruu ja kapula. Kapulaa ei otettu ollenkaan, koska seuruu tökki tänään sen verran. Tai ei seuruu, vaan aktiivisuus. Ja mä oon ihan liian usein nähnyt koiran, joka tekee töitä palkalle tai ei tee töitä kenellekään. Koira, joka tekee aktiivisena töitä ihmisensä KANSSA on huikea näky. Sen huokuu itsevarmuutta ja tietää osaavansa ja esittelee osaamistaan aktiivisena ja polleana. Ja sen näyn mä haluan meille!!

Huonojakin treenejä tarvitaan

Tai itseasiassa, eihän treeni ollut huono, mutta se, miten se meni oli huonoa. Joskin se kääntyi nyt valtavaksi motivaatioksi.. ;)  Mutta palataas taaksepäin.

Eilen tuli mailia: meidät on hyväksytty Peto/ VSS/E-P-  joukkoihin. Tuntuuhan se hyvältä. Ja kun mä katsoin hetki sitten "meidän" (=heidän) facebook-ryhmästä huomisia kuukausitreenejä (mihin me ei ikävä kyllä päästä, koska Tony menossa iltaan saakka), tuli ihan ihastuksenhuokaus! Aivan hirveän kutkuttavat treenit heillä huomenna ja parasta, että se säilyy yllätyksenä ihan siihen hetkeen saakka, että saavat tehtäväksiannon <3 Pieniä vihjeitä vain jaettu valmiiksi. Mahtavuutta! Ehkä seuraaviin kk-treeneihin päästään mukaan <3

No mutta. Aamun treeneihin sitten. Mä olin ilmoittautunut TODELLA pitkästä aikaa tälle aamulle jälkitreeniin. Mä en edes muista, koska viimeksi tehty jälkeä. Kauan sitten anyway. Ja mä OLETIN (älä IKINÄKOSKAAN oleta Miira!!), että me niin hoidetaan se homma kotiin. Jana, kepit ja kaikki. Tottakai. Koska Sila on tehnyt jo ainakin melkein kymmenen jälkeä elämässään ja se on ollut siinä niin hyvä. Suorastaan luonnonlahjakkuus. Ja, tadaa, niin koirajumala tuli ja näpäytti mua kunnolla. Hah, nöyrry Miira. Ja Miira nöyrtyi.

Meille tehtiin noin 100m pitkä, 45 min vanha jälki. Otin Silan autosta ja haistelin tunnelmaa: se ei ollut hyvässä vireessä. Yritin pientä kepilläleikkiä: se EI syttynyt siitä. Otti sen "pitkin hampain" ja vaihtoi juustoon, koska mä sitä pyysin. Mun olis siinä kohtaa pitänyt sanoa, että toinen koirakko aloittaa ja me mennään siksi aikaa leikkimään tms. mutta mä, nössö, en tietenkään halunnut ruveta hankalaksi tms. Joten mä menin ekana.

Meille oli tehty jana, koska me ollaan tehty janaa, ainakin jo kolme kertaa :D Ja kappas! Sila oli ihan kuutamolla, eikä löytänyt jälkeä lainkaan. Mä en ollut halunnut, että sitä merkataan, koska mä en halua ajautua siihen, että ohjailen koiraani. Joten siellä me sitten haahuiltiin, muu ryhmä perässä ja mietittiin, että WTF is going on.. Ja kun sitten aikamme siellä haahuiltiin, löydettiin viimeiset 10m jäljestä ja se viimeinen keppi.. siihen sain palkata Silan.

Ja sitten ne tunnelmat. Mua hävetti, ärsytti ja nöyrrytti. Kaikkea yhtä aikaa. Ja missään nimessä en halua, että Sila tajuaa mun fiiliksiä, mutta ainahan ne tajuaa. Siksi mä haluaisin heti, tänään, uuden jäljen, mutta mennään Elisan ja Torstin kanssa huomenna illalla tekemään se uusi keikka. Koska tänään sataa PALJON.

Ja huomisen suunnittelen hyvin. Nyt Sila oli selvästi hakumoodissa ja veti ilmavainulla. Huomenna leikitään ensin kepillä railakkaasti ja meille lyhyt jälki, jossa päässä ainoastaan se yksi keppi. Missä bileet. Lisäksi luulen, että vedetään 15min vanha jälki. TOKI tässä herää ajatus, että jos tekisi kaksi jälkeä huomenna. Sen lyhyen ja tuoreen ja sitten 100m ja tunnin vanhan JOS se ensimmäinen menee hyvin. Toisaalta, jos tekisi ihan rimanalituksen ja tosi helpon, niin miksi ottaa riskiä ja tehdä toinen perään? Hmm. Nähtävästi mun pitää työstää huomista ajatusta vielä.

Mutta näitä tarvitaan. Nyt on mulla jälkeen taas kovempi motivaatio, kuin koskaan aikaisemmin. Lisäksi mun täytyy suunnitella, mitä teen. Ja lisäksi mä en, toivottavasti, enää koskaan oleta mitään näin typerää..

Joten joo, paska treeni, mutta siinäkin paljon hyvää. Treeniajatuksen kannalta nimenomaan. Ehkä se onnistunut treeni ei ole aina se paras treeni. Sittenkään.