Mahtui viime viikkoon. Me ei ehditty treenaamaan ollenkaan arkipäivinä, mutta lauantaina päästiin hakumetsään. Menin vähän turhan suurin odotuksin: viime treenit on menneet niin hyvin. Siinä suuressa viisaudessani päätin sitten nostaa rimaa niin, että ykköspiilolle jätettiin ääniapu kokonaan pois, kakkospiilolla maalimies oli pahvilaatikossa (päälliosa auki, mutta muuten maalimies kokonaan laatikossa) ja kolmospiilo perinteinen normi. Kakkos ja kolmospiilolle sentäs älysin sopia ääniavut: Silan nimen.
No. Sila lähti ykköspiilolle reippaasti, mutta noin puolen välin jälkeen sen vauhti hetkeksi hiipui. Mä olin jo menossa apuun (koska se on mun vavva), mutta Sila päätti lähteä itse etsimään ja käytti tosi hienosti nenäänsä. Tuuli taisi painaa hajua ohi, sillä kävi tekemässä melko reippaan lenkin, päätyen kuitenkin hienosti maalimiehelle ilman kenenkään apuja! Mutta. Haukku ei ollut niin hyvä, kuin se on nyt ollut pidemmän aikaa. Haukkui, ei tarvinnut apuja, mutta haukku ei ollut vahvaa ja rytmikästä. Hitto. Olis pitänyt pitää se ääniapu mukana! Mutta kun äkkiäkaikkitännejaheti-minä en millään malttanut pysyä viisaana..
Kakkospiilolle sai ääniavun ja sinne tulikin sitten hieno, kumea haukku! Olin sanonut, että vain muutama haukahdus, sillä "umppari" ja metsä niin uutta. Sila oli noussut laatikon reunaa vasten seisomaan, joten ei se laatikko onneksi ainakaan jännittänyt :D
Kolmospiilo oli perinteinen "metsäpiilo" ääniavulla, mutta silti haukku oli vaatimaton. Näin ollen ensi kerralla meidän hakutreenit menee taas askeleen taaksepäin ja otetaan helpotuksia käyttöön. Tää haku on kuulkaa yksi tanssi. Kaksi eteen, yksi taa.. jne. Ja kaipa se suola sitten osittain siinä onkin. Ettei ole vahingossakaan liian helppoa, vaan vaatii töitä. Etenkin päässä :D
No. Seuraava aamu oli sitten sunnuntai ja mua kyllä vähän hermostutti.. Oli nimittäin Silan luonnetestipäivä! Tsekeillä on PEVISAssa LT tai MH ja mä olen kyllä vähän luonnetesti-ihmisiä. Ehkä siksi, että MH on mulle niin vieras. En oo koskaan sitä livenä nähnyt. Luonnetestissä meiltä on ennenkin käynyt koiria (Narri ja Hiisi), joten sinne oli tutumpaa mennä. Lisäksi olin kuullut näistä tuomareista hyvää, joten sinne vei tiemme. Mä en ollut yhtään tajunnut lukea aikataulua ajatuksella ja tajusin vasta liian myöhään, että juuri ennen meitä oli tuomareilla aikataulun mukaan tauko.. Tarkoitti sitä, että mä en ehtinyt nähdä yhtään testiä ennen meitä eikä Sila ehtinyt kuulla yhtään laukausta ennen meitä.. Joten me mentiin todellakin "sellaisina kuin olemme".
Ja se meni.. No, yllätyin ja en. Sanotaan näin. Mä olin etukäteen sanonut, että Sila ei pidä ihmistä uhkana, eikä hauku/puolusta. Ja niin se pitkälti menikin. Vasta ihan viime metreillä se haukkui, mutta siitä näki, että se ei ollut sille "helppo juttu". Kelkka meni oikeastaan aika niin, kuin ajattelinkin. Siihenkin otti kantaa vasta aika myöhään ja uskalsi tulla haistelemaan. Sateenvarjo meni juuri, kuten ajattelin: säikähti ja palautui heti. Tynnyriä ei säikähtänyt lainkaan, ampumisesta multa kysyi joku "katsojista", että kuuleeko se varmasti :D Ei siis reaktiota. Mutta pimeä huone. Se mut yllätti. Mä ajattelin, että Sila tulee sinne ja etsii mut sekunneissa. Se liikku raunioilla, pimeissä konteissa, säkkipimeissä putkissa ja haukkuu siellä maalimiehet: kykenee toimimaan. Mutta ei. Tuomarien mukaan se ei ollut hoksannut, että huoneen perällä on vielä yksi huone, missä minä istuin ja odotin. Se oli hengannut siellä etuosassa ja jopa tarjonnut kaksi kertaa parvelle vieviä rappusia. Mutta ei tullut mun luokse ennen, kuin kutsuin sitä muutaman kerran. Ja siksi kovuus, mitä Sila osoitti tynnyrillä ja sateenvarjolla, muttui pehmeydeksi ja toimintakyky, mitä osoitti kelkalla, muuttui pieneksi. Mä olin ensin tosi pettynyt, enkä mä oikein ymmärrä edes, että miksi. Mutta kotona jo illemmalla, kun Tonyn kanssa videot katsottiin, mä ymmärsin, mikä aarre meillä onkaan <3 Se ei lähtökohtaisesti pidä ihmistä uhkana, ei osoita terävyyttä isosti, palautuu kaikesta nopeasti, kykenee toimimaan, on rauhallinen näissä tilanteissa. Ihan täydellinen meille <3 Ja lisäksi meidän suhde on tosi hyvä! Tuomari kysyi multa virnuillen, miten Sila pärjää päivät kotona, kun mä oon töissä. Onneksi, so far, hyvin. Eikä sille pitkiä päiviä yksin tulekaan: lapsien koulupäivät eivät ole vielä niin pitkiä.
Mutta tällaista tänään. Paitsi vielä se, että kävimme peko-treeneissä tämän viikon sunnuntaina ja Sila loukkasi siellä anturansa.. ontuu nyt toista etujalkaa, mistä THÄNKKAAD löysin viiltohaavan. Sitä nyt hoidellaan ja koetetaan päästä kuntoon. Nyt sitten pieniä lenkkejä, ei treenejä.. Oh no :D
Pikaista paranemista meille, toivon mä ;)