Päätä. Vanne, joka porautuu mun aivoihin. Isoihin, pieniin ja keskikokoiisin. Kaikkiin.
Lapset on pihassa leikkimässä. Mä puhuin puhelimessa. KOLME kertaa käytiin kuiskimassa "äiti" Ja seliteään samalla, mikä sillä kertaa ongelmana. Näytänkö mä siltä, että mulla on kaksi päätä, joista toinen hoitaa toista asiaa ja toinen toista?! Kun musta ei YHTÄÄN tunnu siltä. Eilen viimeksi selitin, miten kenellekään ei saa puhua samaan aikaan, kun tämä puhuu toiselle. Riippumatta siitä, onko toinen puhelimessa vai puhuuko livenä jollekulle. PITÄÄ ODOTTAA.
Nyt, nämä samat herrantertut on pihassa leikkimässä kaverin kanssa. Ovi on käynyt SEITSEMÄN kertaa vartin aikana. Äsken kävin, ihanalla äänensävyllä, kertomassa, ettei se aukea enää kertaakaan. Ainuttakaan kertaa. Kerroin sille, että tämä toteutuisi, on erittäin surkea. Tiedetään.
No. Enää kaksi kuukautta lomaa. Oveenhan voi asentaa vaikka koiranluukun. Lapsille.
(ja, samalla hetkellä tuli kerta numero kahdeksan). Minuutti tästä, ryntään katsomaan, mikä ihmeen ääni pihalta kuuluu. Esikoinen hinaa kahdenistuttavaa puupenkkiä pöytineen pitkin asvalttia niin, että päätylaudat paukkuu.
Voisko äiti-ihmisille saada kesäloman alkuun jonkun lataamokeikan? Johonkin kauas, saarelle. Muiden äiti-ihmisten kanssa. Paikkaan, missä netti JA puhelin ei toimi. Missä aamupalan saa aikaisintaan klo 10 ja päivään kuuluu aina rentouttava hieronta tai naisen (siis ei enää sanaa äiti-ihminen, vaan se nainen, joka siellä sisällä asuu) itsensä valitsema hoito. Missä meikit ja hiushommelit takavarikoidaan lentokentällä ja missä bikinit on kielletty kaikilta. Vaatteena ainoastaan joku, mikä ei imartele ketään, jottei kenekään tarvi murehtia huonoäiti-ahdistuskohtauksen jälkeisessä tilassa huiviin kiskottua benetjerryä. Purkkia siis. (yhdeksän). (kymmenen) Sellainen viisi vuorokautta siellä, ettei kenekään tarvitse murehtia, pärjätäänkö kotona. Viis päivää ei ole edes viikko. Jokaisen kotona pärjätään sen aikaa, koska aina on olemassa Saarioisten äidit.
Yhdellätoista tuli perheen isä kotiin. Huh.
No. Muihin juttuihin. Koska lataamokeikkaa ei ole näköpiirissä, oon kehittänyt muita keinoja relata. Mä käyn lenkillä. Ja luen. Mä en ole mikään sporttinen, timmi lenkkinainen, vaikka haave siitä on kyllä ollut olemassa. Mä oon ihan liian mukavuudenhaluinen ja rakastan syödä hyviä asioita. Mun lenkit kulki välillä jo varsin hienosti, mutta aina mulla on ollut diili itseni kanssa, etten juokse, jossei se tunnu kivalta. Mähän olin vannonut 39 vuotta elämästäni, etten juokse ikinä askeltakaan vapaaehtoisesti. Että son hullujen hommaa ja niin edelleen. Kunnes sitten löyisin itseni "ihan vaan kokeilemasta" ja nyt mulla taitaa olla kolmet eri juoksulenkkarit eteisessä. Siihenkin on ihan eri syy kuin esteettisyys tai shoppailuvimma, sillä mun penikat ja sääret olleet tosi iso ongelma männeinä kausina, mutta nyt näyttäisi ja tuntuisi, että ihme on tapahtunut. Palaan siihen joskus.
Joka tapauksessa. Mä tapaan käydä lenkillä yksin. Tulevaisuudessa toivon, että mulla on taas lenkkikaveri mukana, mutta nyt puhutaan koirasta, joten se ei ratkaise sitä, että mullei ole juttuseuraa. Niinpä oon kehitellyt erinäisiä keinoja viihdyttää itseäni lenkeillä. Aluksi mulle riitti mainisti Spotify ja oma lista. Sen kun laittoi randomille, niin tuli pelkkiä hyviä biisejä. Sitten, kun jaksoi päivittää omaa listaansa, ei tapahtunut suurta kyllästymistä. Sit vielä keksin, miten mun korvanappipiuhalla saa vaihdettua biisiä. Ja näin mentiin moooonta kuukautta. Sitten tapatui mulle tyypillinen kyllästyminen. Kaipasin muuta.
Eka peli oli kasaripeli. Spotifystä kasarilista päälle ja tein diilin itseni kanssa, että juoksen aina biisin loppuun. Jos tunnistan laulun nimen, voin vaihtaa biisiä. Vaikea. Helpotin. Jos tunnistan laulajan. Vaikea. Helpotin. Jos osaan yhtyä kertsiin. Vaikea, helpotin. Jos biisi on surkea, sain kolme kertaa vaihtaa biisiä ilman arvausta. Ja JOS arvasin väärin, piti juosta kaks kertaa sovittu matka. Vaikka väkisin. Ja tottakai se tapahtui. Gunnarit olikin jotain ihan muuta..
No. Kasarilenkki tapahtui siitepölyajan loppupuolella, kun oletin, että kausi olisi jo ohi. Ei ollut ja olin kaksi viikkoa tukossa ja lenkit lenkkeiltynä. (kaksitoista). Nyt, eilen, kävin seuraavalla lenkillä. Kasaripeli ei houkutellut, niin kokeilin uutta. Laitoin Vain Elämää-biisit rullaamaan, sillä niistä 80% mulle vieraita tältä kaudelta. Sit aloin tehdä itselleni sopimuksia. ( Sopiva ylämäki kun tuli, niin juttelin itselleni "juokse tuonne (kolmetoista!!! ja väliaika-avautuminen. Ja, saattaa olla, että napsaisin oven lukkoon)) MELKEIN ylämäen päälle tolpalle ja kävele sykkeet sitten alas". Ja niin lähdettiin. Kun pääsin sinne tolpalle, niin "hahaa, nyt et kyllä luovuta vaan juokset loppuun asti" ja niin tehtiin. Mä teen usein tällaisia diilejä mun kanssa. Sovin jonkun kohdan, mihin pitää juosta ja sitten, kun sinne pääsen, laitan vielä vähän päälle. Se tuntuu paljon paremmalta kuin päättää joku tietty kilometrimäärä tms. Kokeilepa!
Semmottei. Nyt mä menen odottamaan, että maastopyörämies lopettaa saunomisen ja siirtyy valtakuntaansa valmistamaan perhelle illalliseksi tortilloja. Sit pitäisi pakata Hoon kanssa kassit, sillä Hulda lähtee huomenna Kessulaan ekaluokkalaisten kahden yön lerille <3 Liikuttavaa. Saas nähdä, montako kertaa ovi huomenna avautuu, kun Miio on yksi ja epäilen, että aika tulee P I T K Ä K S I.
Illalla ajattelin buukata pari lentoa, joista takaisintullessa mulla toivottavasti mukana jotain mustaa <3 *tanssahtelua* Sonmoroo!!