Koiran virka

Mä oon viime aikoina miettinyt koiran virkaa. Mikä se kenellekin on.

Joku haluaa näyttelykoiran. Sellaisen, joka on ulkomuodollisesti kaikkea sitä, mitä omistaja toivoo. Ja mielellään vielä monta tuomariakin ajattelisi niin. Luonne ja terveys olisi kivaa bonusta. Mutta kunhan olisi kaunis. Sen kanssa kierretään Suomea ja valloitetaan maailma. Siitä pidetään hyvää huolta. Koska se on arvokas. 

Joku haluaa täydellistä jalostuskoiraa. Sellaista, jota olisi ilo viedä näyttelyyn, mutta joka saa pikkuvirheitä anteeksi. Kun olisi hyvää sukua ja paperilla mieluusti lähellä täydellistä. Luonne olisi syytä olla hyvä, mutta siitä voidaan tinkiä. Koska unelma pentueesta elää. Siitäkin täytyy pitää hyvää huolta. Koska hyvinvoiva jalostuskoira saa hyvinvoivia pentuja. 

Joku haluaa täydellisen agilitykoiran. Ruma saa olla. Ja pikkuvirheet saa tietenkin anteeksi. Kunhan menee kovaa ja haluaa tehdä agilityä. Luonne olisi kiva olla kohdillaan, mutta työmoottorin alle saa joskus hukutettua huonoja hermoja. Sitä hierotaan, sitä huolletaan. Sen ravinnosta huolehditaan. Koska sen kanssa on tavoitteita.  

Joku taas etsii muuta harrastuskoiraa. Listan kanssa soitellaan kasvattajia läpi ja luetellaan, millainen pennun pitäisi olla. Voi olla, että luu jää käteen monta kertaa, mutta vielä löytyy se, jolle on tärkeää saada pentu tavoitteelliseen kotiin. Listan kanssa soittaville. Pentuun satsataan, sen kanssa käydään kursseja. Koska tulevaisuus on heidän. 

Sitten on kotikoiraa etsivät. Ne, joille ei millään ole mitään väliä, kunhan koira olisi koira. Sellainen, jota voi lenkittää, mutta ei ole pakko urheilla. Joka olisi kotona vastassa, kun tulee töistä. Ja ettei lapsienkaan tarvitsisi tulla koulusta tyhjään kotiin. Kunhan koira olisi kiltti. Ja helppo. Ja söpökin se voisi olla. Mutta ei mitään vaatimuksia kasvattajalle sen kummemmin. Jos löytyy läheltä, plussaa. 

Virkakoirat. Tärkeitä, niin arvokkaita. Pelastavat henkiä, parantavat maailmaa. Tuovat turvallisuutta. Kriteerit ovat kovat ja saappaat suuret. Ja silti löytyy koiria, jotka ne täyttävät.

Metsästyskoirat. Niitä, joita kannetaan pentuna ulos pihaan ja katsotaan, kenen napanuora venyy eniten. Niitä, joiden tehtävä on teroittaa kuulonsa ja terästää nenänsä, jotta omistaja saa ampua riistan. Jos nenä ei toimi, jalat ei kanna tai pää ei kestä, loppuu ymmärrys monen pyssyn päästä. Sielulle ei ole käyttöä, nenälle vain. Mutta poikkeus vahvistaa säännön. Välillä ahavoittunut käsi hapuilee tuttua korvaa ja rapsuttaa sitä. Välillä kippuran hännän vetää suoraksi pienen ihmisen käsi ja kikattaa perään, kun se rullautuu takaisin. Jossain on taloja, missä rankan metsästysreissun jälkeen huokaistaan syvään takkatulen ääressä kahteen ääneen. Toisella kädessä snapsilasi, toisella edessä mehevä luu. Mutta yhdessä. Pitkän päivän päätteeksi. 

Kaikki ovat oikeassa. Kaikille löytyy sopiva. Ja se on hyvä niin. Parasta, jos kauppaan kuuluu vielä rakkautta. Melkein täydellistä. 

Mutta mä toivon, että vielä on myös niitä, jotka etsivät sielua. Ystävää. Kumppania. Niitä, joiden sydämeen koskee hyvällä tavalla, kun katsovat koiran kanssa toisiaan pienissä hetkissä silmiin. Niitä, joille juttu on siinä, kun koira tulee täyttämään pesukonetta kanssasi ja joiden koira lämmittää usein varpaita. Niitä, joille yhteiset retket ja yhteinen aika on se juttu. Niitä, ketkä tietävät, että koira kävelisi läpi tulen, jos omistaja menisi edellä tai olisi sitä vailla. Niitä, joiden sydän pysähtyy heikkojen jäiden edessä ja he miettivät, miten soittavat palokunnan paikalle ja kertovat vedestä löytyvästä koirasta ja omistajasta. Ja menevät empimättä jäiden sekaan koiransa perään, jos tilanne sitä vaatisi. Niitä, jotka uskovat sielunkumppanuuteen. Niitä, joille koira on kaikkea vain olemalla siinä hetkessä, ihmistään varten. Niitä, keiden käsi tavoittelee tuttuja korvia, karvatupsua tai kuonoa, ohimennen. Vain tunteakseen sen toisen siinä. Niitä, jotka itkevät surujaan tuttuun turkkiin ja joiden iloon yhtyy usein heiluva häntä. Niitä, jotka jakavat elämänsä koiransa kanssa. 

Agilitykoira, näyttelykoira, metsästyskoira, harrastuskoira, kotikoira, jalostuskoira, virkakoira. Kaikki voivat olla onnellisia virassaan. Mutta uskon, että täydellinen onni koiralle tulee vasta, kun sielu solmii liiton sielun kanssa. Se on koiran virka.