on tullut viime viikkoina treenattua. Ollaan tehty jälkeä, ollaan tehty tottista ja eilen alkoi haku. Vaikeinta tässä on se nuoralla tanssimisen fiilis: että pysyt ihmisistä 2m päässä. Mietit, voitko treenata muiden kanssa, muistaako kaikki turvavälin, onko tämä eettisesti ja moraalisesti oikein ja onko vaakakupissa vaan oma etu kuitenkin, kaiken pohjalla.. Hirveästi pitää pohtia kaikkea. Ja silti tekee jollakin mittapuulla väärin kuitenkin.
Silti, kaiken tämän keskellä, olen sitä mieltä, että maailma tarvitsi Koronan. Pysähdyksen. Arvoihin katsomisen. Tarkennuksen siihen, mikä on tärkeää ja mihin uskoo. Mä mietin, onkohan melkein jokaisella jo tuttu, joka on sairastanut koronan? Meidän tuttavapiiristä löytyy jo useampikin. Ja kuulemani perusteella en ole vielä valmis oikeisiin lähikontakteihin. Koetetaan jaksaa, jokainen <3
Hirveästi treeneistä ei ole avattavaa. Sen verran raotan kantta, että kerron menneeni perse edellä puuhun. Mikä nyt sinänsä ei ole mikään kauhea yllätys kenellekään. Edes mulle itselleni. Oon tottiksessa lipsunut perusasennosta ja palkannut pelkästä aktiivisuudesta. Saaden taas itseni näyttämään Silan silmissä mitättömämmältä, kuin on suotavaa. Näin ollen pieni perseily (anteeksi kielenkäyttöni, en vaan keksi tälle korvaavaa sanaa) on jälleen mukana kuvioissa ja nyt saan, ihan kuin puutarhuri konsanaan, aloittaa sen (=rikkaruohojen) kitkemisen. Ne on sitkeitä, kasvaa aina uudelleen, mutta lopulta ne saa nujerrettua. Tähän haluan uskoa. Kiitos vaan taas coachille silmistä ja aivoista tänään <3
Jäljellä oon tehnyt saman. Rakentanut hurjaa keppirakkautta, saanut koiran, joka ne nostaa, muttei halua mun kanssa niillä juhlia ja oon ajatellut, että miten mä nostaisin niiden arvoa edelleen kuuntelematta sitä, mitä koira toivoo; töitä ja ilman isoja katkoksia. Tässä nyt sitten totean, että jäljestä pitäisi tehdä vaikeampi ja keppien arvo pitää korkeana, muttei pysähdyksen pakottavana juttuna. Samalla pitäisi vaikeuttaa ajallisesti jälkeä niin, että siitä tulee haastavampi. Yhden tällaisen vaikeamman kävin Tonyn kanssa tekemässä muutama viikko takaperin ja se päättyi siihen, että sekä maasto että jälki oli vaikeammat kuin koskaan ja Sila hukkasi ensimmäisen kepin jälkeen jäljen. No, kaiken kuulemani perusteella se oli silti hyvä treeni ja Sila lienee sen tyyppinen koira, että tarvitsee myös näitä hetkiä, missä se kadottaa jäljen ja treeni päättyy siihen. Mä en moittinut sitä, mutten myöskään antanut sen mennä etsimään jälkeä takaisinpäin ENKÄ antanut Tonyn tehdä helpompaa jälkeä lohdutukseksi. Mä luulen, että me Silan kanssa saatiin molemmat vähän nenillemme, ansaitusti.
Haku sen sijaan meni eilen mainiosti. Siitä onkin ollut pitkä tauko ja tuntui tosi kivalta päästä taas näihin kuvioihin mukaan! Silalle tehtiin viisi piiloa, joista ensimmäinen tehtiin näkölähtönä ja sinne otettiin haukku. Sila aloitti hakun ilman erillistä pyyntöä ja nopeasti. Oon TODELLA onnellinen! Neljä muuta piiloa tehtiin tosi haastavassa maastossa, erittäin kovassa tuulessa. Silalle tehtiin äänimerkki: kaksi taputusta maalimieheltä piilosta. Ukot olivat syvällä: molemmin puolin aika lähellä 50m takarajaa. Sila löysi kaikki neljä ukkoa: nämä tehtiin suoralla palkalla- treenattiin etsimistä, ei ilmaisua. Treenin jälkeen pohdittiin porukalla, miten tästä kannattaisi edetä. Ottaa haukkua mukaan joka kerta tms ja luulen, että olen taas kartalla siitä, miten tästä vaikeuttaa. Yhtä asiaa kuitenkin pitää aina treenata kerrallaan: ei voi vaikeuttaa montaa asiaa.
Tässä välissä on myös taidettu tulla ns. kaapista Silan sulhasen suhteen? Mä oon NIIN onnellinen! Tsekkiuroksen etsiminen on vaikeaa. Siis todella vaikeaa. Ensinnäkin ne omat kriteerit: ne on korkeat. Ja sitten siihen päälle tuo populaation määrä.. Ja se, että niitä ei joka maassa tutkita. Ja se, että sukutaulussa on kaikilla epileptikoita, joita et halua tuplata etkä päästää liian lähelle. Voin kertoa, ei ole helppoa. Ja sitten, kun löydät jonkun, joka vaikuttaa hyvältä ja alat tonkia lisää.. jännittää, mitä sieltä tulee vastaan ja toteat, että ei mitään, minkä suhteen et voisi tehdä kompromissia: VOI TÄTÄ RIEMUA! :D <3 Zeven on ruotsalainen koira, asuu lähellä Tanskan rajaa, eli mikään naapurin koira ei tämäkään ole :D Mutta matkustelu avartaa, kunhan joskus taas saa ja voi matkustaa..
Miinuksia on. Molemmat ovat isoja. Rotumääritelmän mukaan yli ihannekoon. Molempien takana, neljännessä polvessa ensimmäisen kerran, on epileptikkoja (mutta niin on kaikilla, jos joku muuta väittää, valehtelee tai ei tiedä). Molempien suvussa on allergiaa/yliherkkyyttä. Molempien luonne on vahva. Niin vahva, että rajoittaa potentiaalisia pennun ostajia. Molemmilla on erittäin kova saalisvietti. Kaikki pakenevat eläimet laukaisevat sen; linnut, jänikset.. You just name it.
Plussia on myös. Molemmat ovat terverakenteisia. Molempien luusto on terve. Molemmat ovat sopivia harrastuskoiria lajiin kuin lajiin. Molemmat ovat saaneet näyttelyistä sertiä: ovat hienoja koiria. Molemmilla on kaikki hampaat. Molemmat ovat vietikkäitä: niitä on helppo palkata leikillä, saaliilla jne. Molemmilla on taistelutahtoa: ne selviävät töistä itsenäisesti, eivätkä anna periksi. Ja molempien luonne on aivan älyttömän hieno <3 Sekä minä että Zevenin omistaja sanoimme toisillemme, että meillä on käsissämme jotain ainutlaatuista ja hienoa. Zeven on saanut luonnetestistä todella hienot pisteet ja arvostelut ja Sila toivottavasti läpäisee oman testinsä loppukesästä. Mä odotan näitä pentuja jo kovasti ja toivon, että ne pääsevät oikeanlaisiin koteihin <3
Muuten tässä mennään hetki kerrallaan. Mä olen muuttanut ruokavaliotani tammikuusta lähtien aika isosti ja huomaan muutoksia, jotka motivoi mua kovasti. Painoa on pudonnut paljon, jaksan paremmin, nukun vähemmän, mieliala on piristynyt. Se motivoi, jos joku! Kuitenkaan en usko ehdottomuuteen missään asiassa ja siksi mä teen pieniä hyvän mielen syrjähyppyjä viikottain. Koska mä voin ja koska mä haluan. Kunhan otan seuraamukset vastaan: keho muuttuu ruokavalion myötä niin, että palaute on aika jäätävää toisinaan.. Mutta elämä on.
Emmä tiedä muuta. Kaikkea hyvää kaikille! Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta ja tehdään asioita, mistä tulee hyvä mieli - se mun peruste kaikelle treenaamiselle on. Saan siitä iloa ja kun olen iloinen ja onnellinen, olen parempi ihminen sekä itselleni että muille. Hugs! Just sulle!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti