Nomen est omen

Otsikko vois yhtä hyvin olla:

Elämä on yhtä Silaa. Tai

Tsekki tuli taloon. Tai

Aukko on täytetty. Tai

Sain sen, mitä toivoinkin. Ja niin paljon enemmän. Tai

Miljoona muuta ideaa.

Mutta kiteyttäen. Sila on kotona.

Mä rakastan tarinoita. Sellaisia, joissa on juju ja idea. Siitä hetkestä, kun tiesin, että Sila on tulossa, on mulla raksuttanut aivoriihi. Pennun nimen suhteen. Virallisen nimen sain keksiä myös. Sen piti alkaa D:llä. Ja, tietysti, halusin siihen jutun ja jujun. Sellaisen, joka ei aukea kaikille katsomalla, mutta jotka tietää, tietää. Sama, kuin mun koiratatska nilkassa. Muille se on vaan kummallisia kuvioita ja numero seiska. Mulle siinä on kolme tärkeää symbolia. No, mutta nimeen. Mulle tulee tsekeistä mieleen lohikäärmeet. En tiedä tarkasti miksi. Niin vain käy. Samaten lohikäärmeistä ja tärkeistä koirista mulle tulee mieleen Taru Sormusten Herrasta. Koska Osku oli Celeborn, haltijoiden kuningas. Googlettelin erilaisia lohikäärmeitä ja lopulta törmäsin kreikkalaiseen taruun naaraslohikäärmeestä, jonka nimi oli Delfyne. Joten se oli sillä selvä. Silan virallinen nimi on Delfyne Amans Kynos. Kaksi viimeistä sanaa on kennelnimi. Tsekeissä se tulee viimeiseksi. Veikkaan, että valtaosa tyypeistä luulee, että Silan nimi tulee delfiineistä. Ja mikäs siinä. Hauskoja, älykkäitä eläimiä nekin.

Kutsumanimi. Sila. Noh, Sormusten Herrat huusi mua. Mun täytyi saada nimi liitettyä sinne. Älkää kysykö miksi. Niin vain oli. Kävin kaikki variaatiot läpi, kunnes välähti. Sindarin kieli. Se, mitä haltijat siellä puhuvat. Se, mitä Celeborn puhui. Ja sieltä, Sindarin sanakirjasta, löytyi Sila.

síla N. [sˈiːlɑ] v. pres. 3rd of síla-, (he) shines white ◇ LB/354

síla- N. [sˈiːlɑ] v. to shine white ◈ síla N. v. pres. 3rd

Karkeasti suomennettuna Sila tarkoittaa: Loistaa, hohtaa, valkoista puhdasta valoa. Ja jos joku olisi

mulle kertonut, miten paljon valoa ja iloa Sila mulle tulee tuomaan, olisin purskahtanut nauruun. En

halua kovin tarkasti asiaa avata muuten, kuin  että melkoinen kesä on takana. Ja yksi isoja ilon aiheita

mulle on tuonut tämä pentu. Joten tällä kertaa tuntuu, että asialla oli joku suurempikin tarkoitus.

Yleisesti en (vielä) usko, että kaikella on tarkoituksensa. Mutta melkein väittäisin, että tällä asialla

oli. Joten mun valontuoja on musta, pirullisen terävät hampaat omaava naaraslohikääme, joka puree

kaikkia ja kaikkea. Pissaa ja kakkaa lattialle kaiket yöt läpeensä. Irvistelee takaisin, jos joutuu

kieltämään astetta kovemmin ja henuuttelu on hälle tuntematon käsite. Ja silti. Mun lamppu on taas

sytytetty. 

(se pieni hetki, kun luulet, että voimme henuutella. Ja toteat, että virhe. Ette voi.)