Tehokas maanantai

Aamulla heti kasilta kävin siellä sydänultrassa. Se oli, thänkkaad, poissulkemiskäynti, sillä kaikki oli hyvin. Normaalisti. Mun sykkeet on luontaisesti korkeat, mutta sei kuulemma haittaa mtn. On ominaispiirre. Mä muistan joskus nuorena, kun ajattelin, että jokaisella sydämellä on vakiomäärä lyöntejä olemassa ja jos sulla on nopea syke, ne kuluu nopeammin. Miten ahdistava ajatus. Ja jännä, että vaikka se on oman mielikuvituksen tuotetta ja ihan umpiskeidaa, se voi silti ahdistaa..

No, sit toinen keikka perään. Siltsulla oli elämänsä ensimmäinen hierontakäynti. Mä eilen katoin, kun sen keskiselkä teki sellasen nykäisyn ja Sila alkoi kirputtaa sitä. Joten oletus oli, että selkä jumittaa. Lantiota oon kanssa semisti jäykäksi diagnosoinut. Muu oli vähän mysteeri, sillä sanottakoon, että yksin Silan hierominen ei ole mikään suuri nautinto ja helppo nakki. Jos oli kaksinkaan.. Onneksi hieroja oli ammattilainen ja homma hoidettiin mun "pienellä avustuksella". Siitä kuva alempana. Sila käyttäytyi kuin lapsi, jonka on vaikea olla aloillaan. (johtuisko siitä, että a. son lapsi, b. sen oli vaikea olla aloillaan) No mutta. Maiprossa käytiin ja tyytyväisiä ollaan. Mulla oli kaksi vaihtoehtoa, joko Maipro tai coachimme Minna. Mut Minna ei ota päivisin, joten tänne suosituksien perusteella sit suuntasimme. Sila sai kehuja lihaskunnostaan. Selkä tuntui käteenkin siitä nykimiskohdasta lämpimältä ja siellä oli lihasjumi. Onneksi mitään mullistavaa ei löytynyt ja olemassa olevat jumit saatiin aukaistua. Iso huh. Tuohon vinttarikarttaan Marika piirsi kohdat, missä Silalla oli jäykkyyttä.

Sit tässä on näyte siitä, miten ratkiriemukas hetki meillä oli. Mä tiedän: mun OLIS PITÄNYT puuttua käsien puremiseen pentuna todella napakasti. Heti. Mutten hennonnut. Nyt tämä eläin kuvittelee, että son ok. Purra mua käsistä. Ja koska se on melko luupäinen, pieni "lainlukeminen" ei tehoa siihen yhtään. Enkä mä pysty ottamaan sitä niin rajusti, kuin nyt pitäisi, että asia menisi kerrasta kaaliin. Joten me tapellaan joka kerta vähän. Aina mä voitan ja aina tilanne etenee samalla lailla, mutta mun kädet, mun koira, mun valinta ja mun tyhmyys.

Ja tässä tämä elämäni valo puremassa "muka sallittua" eli naruaan. Ja kyllä. Senkin mä kielsin, kun alkoi poskihampaillaan sitä narskuttaa poikki.. On se. Ihanan rauhallinen koiranpentu. Nää kuvat muuten kertoo mun sairaan surkeasta puhelimen kamerasta kaiken. En saa tarkkoja kuvia ja oon todella pettynyt tähän kaikin puolin. Eli suosittele mulle puhelinta, jossa on HYVÄ kamera eikä se maksa paljon. Hyvää ja halpaa nääs ei ole, kerran vielä luulin niin. En luule enää. Tässä takkuaa myös kosketusnäyttö.. Mutta se tästä puhelimesta. Soittaa sillä kuitenkin toistaiseksi voi.

Näin. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin tällä erää. Lähiaikana mä kerron teille CurlyHair metodista mun kohdalla. Son hyvin kuvaava tarina. Oinaksille :D