What a day

Meidän perheen miesväki lenkitti Silan aamulla. Tulivat kotiin ja menin eteiseen vastaan. Tony tuijottaa mua ja sanoo, että "tuo koira on AIVAN hullu!". Well. Mä tiedän. Mutta mitähän tällä kertaa.. No. Olivat käyneet lenkillä läheisen järven rannalla. Ja, bikoos kevät, on rannat sulaneet. Ja sieltä oli löytynyt simpukoita, tai lähinnä niiden kuoria. Miss umpihullu oli sitten syönyt sieltä simpukankuoren. Toki satavarmuutta asiasta ei ole, mutta todennäköisesti. En näe sitä rouskuttamassa kuorta rikki ja räkimässä palasia pitkin mäkeä. Mutta näen sen hopalehtimassa palaset kauhealla kiireellä alas kurkusta. Ja, bikoos olen neurottiisimpia koiranomistajia on the planet, sanoin Tonylle, että tankoparsakauppaan asap. Koska Tony koki asiasta osasyyllisyyttä, lähti hän mukisematta kauppaan. Lähin kauppa oli kiinni, seuraavaksi lähin auki. Googletus ja kavereiden kommentit paljastivat, että parsan pitää olla säilykeparsaa, ei tuoretta. Yritin soittaa perään, puhelin soi kotona. Eikun eteiseen vastalle parsamiestä ja oikein arvattu, kaupan viimeinen tuore nippu oli kaivettu esiin ja kuskattu meille. Pikainen neuvottelu ja Tony lähti takaisin kauppaan, meitsi lupasi sillä aikaa laittaa kaikkensa peliin ja loihtia sosekeittoa. Sitä ainoaa ruokaa, jonka luulen osaavani (paitsi viimeksi tein sen niin suureen määrään vettä, että Tony kysyi kyynisesti sitä lusikoidessaan, tuleeko siitä kauhea pissahätä heti). No. Tankoparsat saapuivat sosekeiton iloisesti poristessa ja minä HYVIN epäileväisenä kaivoin niitä purkista ja tarjoilin Silalle:

Sitten enää, semikauhunsekaisin tuntein, odoteltiin päivä. Koska Sila oli täysin normaali itsensä, menimme illalla agilitykurssille. Edessä alkeet, joten tiesin, että kauheaa hyppimistä ja revittämistä tuskin oli luvassa. Ja siksi uskalsimme kurssille lähteä. No, olin kätevänä emäntänä jättänyt eiliseltä reissulta nameja jääkaapiin valmiiksi ja ajattelin, että kyllä ne riittää. No, voin kertoa. Ei riittäneet. Ja Minna-opettaja sanoi heti alussa, että palkataan tänään nameilla, kun tehdään monta koiraa yhtä aikaa, niin ei tule vahinkoja.. ettei lelulla tänään. No minä koetin puolittaa niitä buffalonpalasia, mutta silti ne loppui kesken, koska tehtiin tarjoamisjuttuja ja siinä palkattiin paljon. Niin mä sitten puolisalaa otin patukan ja ajattelin muutaman toiston palkata sillä, koska Sila palkkautuu erinomaisen hienosti myös lelulla. No kuulkaa. Koira, joka on syönyt aamuruuan, purkillisen tankoparsaa ja pussillisen buffalonameja on aika täysi. Ja kun sellainen ilmapallo sitten tempoo patukkaa, voitte kuvitella, mitä tapahtuu. Jep. Se oksensi. Onneksi tunnollisella koiranomistajalla on aina mukana kakkapussi ja niin mä kätevänä nappasin ne pureskelemattomat namit talteen ja, TADAA, sain siitä eteenpäin taas palkata ihanan lämpöisillä ja limaisilla Buffaloilla. Joita ei oltu lainkaan pureskelemalla pilattu. Melko kätevää, ettenkö sanoisi.

Ja sitten palaan tohon alkuun. Umpihulluun. Mä otin toissapäivänä pienen videon Silasta, kun tultiin lähimetsästä kotipihaan. Mä lähetin sen meidän rotuyhdistykselle, että jos haluavat päivittää esittelyvideota tästä hienosta ja rauhallisesta koirarodusta, niin tätä saa vapaasti käyttää. Rotua näen usein kuvattavan mm. seuraavalla lauseella: "Reaktioiltaan nopea, mutta ei äkkipikainen. Melko rauhallinen, tarkkaavainen, helposti käsiteltävä ja mukautuvainen. " 

Niin ja sitten se materiaali. Vassokuu. Mukautuvaisuus ja rauhallisuus siinä ainakin näkyy kivasti. 

Huomenna onkin sit jännä päivä edessä. Se mun sydänultra, jonka oon saanut hienosti itselleni uskoteltua, että ihan vaan poissulkemista varten. Ja sit Siltsu käy hieronnassa elämänsä ensimmäistä kertaa. On varmaan helppo ja kiva hierottava, ukoisin. Ehehee. Tiedän, että jumeja on, lantion seudulla ja keskellä selkää. Olen yrittänyt sitä itekseni muutaman kerran hieroa, mutta.. No, sanottakoon, että se rauhallisuus ja mukautuvaisuus näkyy siinäkin. Onneksi on ammattilaisia sitä varten olemassa :)