Oi juoksuaika ja sen ihanuus. Sila on vuotanut nyt 2,5-viikkoa. Aika kauan, sanoisin. Meillä alkoi eilen Lagun riveissä, takaisin juurille meiningillä, agilitytreenit ja mä laitoin ryhmän omaan faceryhmään viestiä, että silloin 29. päivä varmaan juoksu jo loppumassa. No, ei ole. Housut jalassa kuulkaa mentiin ja aika haipakkaa mentiinkin. Mutta ensin sunnuntaihin. Pihtiputaalle.
Alkuperäinen idea oli tehdä Pihtiputaan keikasta sellainen ”äiti-tytär-Sila”-reissu, sillä äiti asuu lähellä Pihtipudasta ja on syntyjään sieltä. Aina ei kuitenkaan suunnitelmat toteudu ja reissusta oli tulossa mun ja Silan ”kaksin aina kaunihimpi”-henkinen keikka. Äiti kuitenkin esitti toiveen, että ajettaisiin heidän kautta synttärikaffeille (äidin sp) ja niin tehtiin. Päivä oli, tottakai, se kesän kuumin päivä... yli 30 astetta varjolämpötilana… Paarmojen mielestä muhun kannattaa satsata ja istuin Silan kanssa puuliiterin vieressä, hirveässä helteessä, pannulappu kädessä ja valmiina tappamaan jokaisen, joka mua maistaa. Ei hirveästi naurattanut… Siinä aikamme höpöteltiin ja odoteltiin lisää vieraita: äidin miehen lapsi oli perheineen tulossa kotimaastaan Italiasta heille kylään. Mukana oli perheen pojat (8v ja 4v), joista Sila tietenkin ilahtui- tämä rodun lapsirakkaus on kyllä jotensakin liikuttavaa. Synttärikahvien jälkeen mä päätin jättää paarmalandian taakseni ja suunnata Silan kanssa ”hotelliin/motelliin”, josta olin meille huoneen varannut. Sijainti oli täydellinen: näyttely järjestettiin kyseisen hotellin/huoltoaseman takapihalla. Mulla oli PIENI epäilys siitä, millainen huone meitä odotti. Onneksi oli: en tippunut korkealta. Kyseessä oli huoltoaseman pihassa, erillinen MUSTA, kaksikerroksinen rakennus. Meidän huone, tottakai, sijaitsi ilta-auringon puolella ja aurinko oli porottanut sinne hyvin monta tuntia. Huoneessa ei, tietenkään, ollut viilennystä EIKÄ edes tuulentinta. Kävin huoltoaseman ”respasta” sellaista kyselemässä, mutta sellaista ei luonnollisestikaan ollut. (huomasithan lukea nämä ironisella äänensävyllä?) Yö oli juuri niin hirveä, kuin voit kuvitella. Thänkkaad olen hyvä nukkumaan ja sain nukuttua muutamia tunteja, hikitunnelmasta huolimatta. Jos tuo on sellainen ”seksisuhdemotelli”, niin vannon, että kukaan ei harrastanut sinä yönä mitään. Olisi kuollut nestevajaukseen suorituksen aikana. Myös pikaisen.
Aamulla heräsin ennen kellonsoittoa ja SE on ihme. Paitsi jos huone on sauna. Aamupalan jälkeen pesin Silan byysakarvat, vaihdoin vaatteet, pakkaus ja kamat autoon. Auton sain ajettua suhteellisen lähelle kehiä ja vielä varjoon. Bueno. Otin kuitenkin Silan häkin autosta ja ajattelin laittaa yksiön pystyyn kehän vierelle. Siinä yksi porukka pystytti juuri isoa telttaa ja kysyin, voinko parkkeerata heidän teltan taakse: varjoon. Sain luvan ja kehotuksen siirtää sitten häkkiä aina auringon mukaan niin, että pysyttäisin koko päivä varjossa <3 Teltan vieressä oli toinen teltta jo pystyssä- kiinni toisissaan, ja oletin heidän olevan samaa seuruetta… Selvisi, ettei ollut :P Menin Silan kanssa kuitenkin autolle vielä hetkeksi, sillä siellä oli varjo ja Silalla on autossa hyvä häkki. Enkä mä kehdannut siinä kuunnella tän seurueen jutteluja. Mun viereisen pakun taakse jää nainen kahden collien kanssa puhumaan puhelimeen: ”joku on jumalauta parkkeerannut häkkinsä meidän teltan viereen ja mä en viitsinyt käskeä sen painua helevettiin” puhisi tämä ihana lady sinne puhelimeen. ”kyllä mä nyt ymmärrän toki, että se siinä on tällä helteellä ja kun ei täällä ole varjoja! ” hän jatkoi. Meitsi tutki puhelinta hyvin ”keskittyneenä” ja ajattelin, että terve. Sama nainen kiroaa seuraavaksi, että täällä on salettiin paikalla jollakin juoksunarttu, koska hänen koirat on niin kiihkeinä… Päätin, että en vie Silaa häkkiin, ollaan ja pysytään autolla, jos se säilyy varjossa...
No, säilyi se ja odoteltiin siellä, että kehän arvostelut alkoi. Meitä ennen oli muutama rotu alla ja laskeskelin kohdan, missä Sila pitäisi ottaa ”supsutukseen”. Märkää pyyhettä pidin sen lantion päällä: siellä oli karvat pahasti kikkuralla neljän pesun (hehe) jälkeen.. Kun sitten otin Silaa autosta, tuli mun juttuihin nainen, joka oli rodusta kiinnostunut. Hetken herpaantuminen ja Sila sukaisee itsensä irti ja juoksee kymmenen metrin päähän tervehtimään toista tsekkiä.. Hieman nolotti.. Ihanasti hallussa oma koira. Pyytelin anteeksi ja kannoin Silan takaisin autolle. Kerroin rodusta ja toivottavasti painotin tarpeeksi sitä, että kyseessä on pk-koira: Sila ei pärjäisi päivääkään pelkkänä lemmikkinä. Se todella vaatii tekemistä. Paitsi nyt, juoksuaikana, on ihmeellisen rauhallinen. Siinä koetin saada olemattomia kaula- ja housukarvoja edes vähän ylöspäin ja suuntasin sitten kohti kehää. Hinasin meidän häkin ihan rehdisti kauemmas ja seurailtiin sieltä kehän menoa. Juttelin siinä tovin toisen tsekkijunnunartun omistajan kanssa ja hän ystävällisesti antoi mulle hakaneulan: päivittelin, että saan juosta numero kädessä, kun unohdin nipsun kotiin. Onneksi on ystävällisiä ihmisiä olemassa, vieläpä ”kilpakumppaneissa”. Tsekkejä oli ilmoitettu neljä, kaikki narttuja. Kolme junnua ja yksi nuori. Sila oli aakkosissa ensimmäisenä, mikä oli mun pelastus... Sila ei nimittäin esiintynyt YHTÄÄN. Ei edes vähän. Se haisteli maata ja oli ihan kauhea. Ei seissyt (mikä on aina ollut sen bravuuri) eikä tehnyt mitään muutakaan. Sen mieli oli ihan muualla... kaksi muutakaan junnuladyä ei ollut tänään ihan parhaimmassa esiintymismoodissaan ja mun suureksi ihmeekseni (oikeasti) Sila voitti junnuluokan ja sai SA:n. Tuomari ei maininnut karvasta mitään :D Nuorten luokan narttu voitti kuitenkin PN-kilpailun ja sai sertin. Sila sai ensimmäisen varasertinsä ollen PN2. Oon tosi tyytyväinen, meille oikein hyvä sijoitus tässä moodissa ja kelissä: kuuma oli edelleen.
Päästiin kotimatkalle ihmisten ajalla. Pieni mutka tuli toki matkaan, sillä mä eksyn aina. Ihan aina. Nyt mä ajoin Seinäjoen-liittymän ohi. Mä väitän kaikille edelleen ja yhä, että sellaista liittymää ei siellä ollut, mutta mua ei uskota. Joka tapauksessa löysin itseni Ylistarosta ja ajoin parikymmentä kilometriä ehkä turhaan. No, samapa tuo, tuli nähtyä uusia maisemia. En ollut koskaan ajanut tätä tietä. Mm paikkakunta Raamattu oli mulle ihan vieras. Tiesiksä, että meidän lähellä pääsee Raamattuun? Mietin siinä, että onkohan Raamatussa testamentit, evankeliumit tms katujen niminä? Olis melkein tehnyt mieli ajaa katsomaan. Kerro, jos tiedät!
Kotona mä toteutin mun yhden fantasiani ja vetelin Silan uudella pohjavillan irrottajalla (Andis-merkkinen) ja härregyyd, kun siitä lähti karvaa. Myös sitä päällykarvaa, jota jäi kylläkin jo ihan silittämällä käsiin… Mä harjasin kaiken, mitä jaksoin ja raaskin ja sitten pesin Silan, kyllä, taas. Pesuhuoneen lattialle irtosi myös jäätävä määrä villaa… Seuraavana päivänä vetelin Andiksella vielä ”ihan vaan katsoakseni irtoaako lisää”. No, saldo oli sellainen määrä karvaa, että enää en voi kokeilla. Muuten jää jäljelle pelkkä nahka.
Mutta kaljuna pääsee kuulkaa kovaa agilityä! Se selvisi maanantai- iltana, kun meillä alkoi ”paluu juurilla”-agility. Mä olen aikanani ollut perustamassa LAGU:a (Lakeuden agilityurheulijat ry) ja nyt mä palasin sinne, möllikursille. Tottakai taas mukana pientä säätöä: olin katsonut aloitusajan väärin ja mulla oli Sila verkattuna (40 min, eli huolella) puoli tuntia liian aikaisin.. Menin halliin vaihtamaan kenkiä ja ihmettelin, että kukaan muu ei näytä olevan tulossa treenaamaan.. tarkistin ajan ja kappas, saatiin lisää verkka-aikaa 30min. Epäilen, että oli yksi pisimmistä verkoista ikinä :D Onneksi Sila ei väsy pienestä ja sillä oli kyllä virtaa treenata. Oma kuntoni sen sijaan.. No, juoksin mäkin reippaasti kaikki treenit 😉
Meitä oli viisi koirakkoa paikalla, yksi oli poissa. Kaikki koirat olivat narttuja, joten sain pitää Silaa hallissa, mikä oli iso juttu mulle: tykkään liikuttaa koiraa koko ajan- ei tarvitse murehtia sen lämpimänä pysymistä. Tuula-ope oli tehnyt meille ympyrätreenin, jossa sai aluksi kirmata kovaa ja loogisesti. Sen jälkeen samassa ympyrässä tehtiin leikkauksia, sokkareita, niistoja ja valsseja. Ne meni ihan hiveästi ja olin todella TODELLA surkea. Myöhässä jne. Mun ainut puolustus on, että ei osata näitä vielä yhtään hyvin. Lopuksi tajusin ennen valssia sihistä Silalle ja sain sen hidastamaan vauhtia: onnistumaan edes yhden valssin. Mä ehkä jatkossa joudun pilkkomaan näitä pidempiä treenjä paloihin: saadaan joku kohta onnistumaan. Pitää tuumata. Sillä aikaa, kun minit treenasivat, kävelin mä Silan kanssa viereisellä, tyhjällä kentällä. Naksuttelin siellä sille kontaktin purkinkantta (ilman kontakteja siis) ja se menee kyllä hyvin. MUTTA mun pitää tehdä sitä seinän vieressä, ettei käänny katsomaan mua. Olisko tähän joku idea, vai onko se pyllynkääntämisen estäminen ainut tie? Tein myös yhdellä hypyllä takaakiertoa (mulla fantasia, että Sila osaa sen joskus niin hyvin, että tekee sen kovasta vauhdista ja itsenäisesti ”takaa”- käskyllä) ja sekin meni hienosti! Jo parin metrin päästä. Ainut, mikä mua pikkuisen ahdisti, oli se, että jos nami tippuu tuolla maahan, tulee mukana kumirouhetta Silan suuhun ja mä en todellakaan haluaisi, että se syö moisen määrän autonrenkaan paloja viikottain.. Yritän saada namit sen suuhun suoraan, mutta se rajoittaa taas osaltaan mun ideoita. Ärsyttävää. Pitää tätäkin miettiä.
Tuula-opea lainatakseni : ”on mulla käsissä siinä melkoinen menijä”. On mulla. Toivokaamme, etten sitä pilaa. Mä en mitään toivo tältä lajilta enempää kuin sitä, että meillä säilyy ilo ja into. Se olis superia.
Hästäg kattokaa ja tuntekaa myötähäpeää
paitsi että. En saa jostain syystä näitä videoita pyörimään. Kokeilen myöhemmin lisätä niitä puhelimella.
pps. Kiitos vielä eräälle edellisen ryhmän treenaajalle: Sila pissasi housuihinsa (jep) ja sen side oli tulvillaan. Huikkasin, että "eihän teistä kummallakaan sattumalta ole menkkoja ja lainata sidettä" ja toisella oli <3 Kiitos siitä! Saatiin vetää treenit loppuun *pus*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti