Oltiin ensimmäisellä paikan päällä ja päätin kokeilla muutaman kettistelineen aikamme kuluksi. Kuinka ollakaan, oli paikalle ilmestynyt uutukainen teline - sellainen keinuva lauta. Mulla ei ole mitään käryä siitä, miten este tulisi suorittaa - pysähdyksiä tms, mutta ajattelin, että tehdään se muutaman kerran. Sila oli, tyylilleen uskollisena, menossa suin ja päin. Se ei, tietenkään, voinut tietää, että alusta heijaa, joten päätin palkata sen ensin vain siitä, että seisoo etujalat heijauslaudalla. Homma selvä. Seuraavalla kerralla paineli jo koko laudan. Palkkasin lelulla ja se oli nyt tänään bueno homma! Hulda otti kahdesta seuraavasta kerrasta videon. Musta tuntui, että tehtiin se ihan maltilla, mutta video puhuu toista kieltä 🙈
Täytyy varmaan tutkia niitä sääntöjä ennen seuraavaa kaahailua 🙈 Mulla villi veikkaus, että tohon kuuluu joku pysäytys tms.
Sit päästiin hommiin. Coco aloitti kierroksen, seuraavana Sila ja tsekkiduon perään tuli rotikkatrio. Viisi koiraa siis paikalla.
Koskaan aikaisemmin ei ole Sila oman perheen väkeä etsinyt ja se kieltämättä toi oman twistin etsintään. Kaksi kierrosta tehtiin Silan kanssa ja molemmilla kerroilla Sila haki Huldan ensin. En usko, että oli sattumaa.
Sen työskentely ja nenän käyttö on parantunut kerta kerralta. Tosi itsenäisesti ja varmasti tekee töitä. Korkeintaan vilkaisee välillä mua. Mutta. Mä mietin, pitäiskö mun olla siellä jotenkin "ohjaajamaisempi" ja huolehtia siitä, että edetään loogisissa osissa rataa 🤔 Nyt mä päästän Silan etsimään ja luotan sen nenään ja harpon perässä. Eikä mennä aina loogisesti, vaan välillä palataan taaksepäin paikkoihin, joiden ohi menty. Sila menee niin varmalla fiiliksellä ja hakee hajuja hyvin. Mä en tierä 😭
Tänään palkkasin kaikkien ukkojen löydyttyä sen vielä lelulla, kun vein Silaa autolle. Se oli kiva juttu- Silaa ei ikinä huvita tulla tuolta pois. Nyt oli jotenkin selkeä viesti sillekin. Että kiitos, hyvin vedetty ja nyt autoon.
Sit toi haukku. Suvi sai Silan haukkumaan lopuksi parkkipaikalla, neljäkin eri kertaa. Mutta kun Juha meni istumaan kaivon renkaalle vähän matkan päähän, ei puhettakaan. Haisteli vaan, mistä saisi vainua piilossaolijoista.. Mulle paha rasti tää, että pitää olla malttia ja treenata jotakin asiaa perusteellisesti ja rauhassa. Ei meinaa kyetä.
Kiitos Suville ja Timolle mun uudesta kypärästä- son bueno ja hieno ja hyvä! Ja kuvissa mun innokas pikku-ukkoni, joka teki muutaman ihan itsenäisen piilon, jopa vieraalle koiralle 😍
Hästäg mutsi on ylpee
Kiva fiilis: porukka ja laji on molemmat just hyvät. Ei se muuta tarvikaan ❣️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti