Leirillä

Hejsanhopsan! Niin se kuulkaa aika kiitää, kun elämä vie ja kuljettaa. On opiskeltu, reissattu, tehty töitä jiiänee. Silan kanssa on tehty ihan hirveän vähän mitään muuta, kuin perus- elämää. Raunioista on ollut pari viikkoa kokonaan taukoa: keskiviikoille sattunut kahtena viikkona lasten menoja, vanhempainiltaa jne. Ja agility jäi tältä viikolta myös väliin: Tjäreborgin tilanne nosti verenpainetta ja tarvitsin metsälenkin siihen iltaan. Kiitos vaan Essille vielä seurasta. Oli mielenkiintoista huomata, että hirvikoira on hirvikoira, vaikka seura oliskin erinomaisen ihanaa :D Onneksi Paju löytyi ja loppu hyvin kaikki hyvin.

Nyt tosiaan eilen ajoin pimeässä kotiin Loimaalta Sila takaluukussa. Mentiin tsekkileirille yhdeksi yöksi ja kyllä se reppu vaan taas täyttyi jos ja vaikka kuinka. Olin etukäteen valinnut meille lajeiksi leikityksen, metsäjäljen, tottiksen ja haun. Ja jep, kaksi päivää aikaa. Ja kerrottakoon vielä, että ekana iltana lajeista oli vain leikitys, joten miettikääs meidän eilistä :O Ja selvittiin.

Perjantai aloitettiin kuitenkin kimppalenkillä. Meitä oli paikalla vajaa 10 tyyppiä ja tehtiin porukalla pieni lenkki. Se on harva rotu, jonka voi tällä lailla laskea vapaaksi niin, että yksikään koira ei tunne toistaan etukäteen. Sheltti oli sellainen, joskin siellä alkoi nousevassa määrin olla aina mukana riidanhaastajia ja pullistelijoita. Perjantain lenkki saatiin tehdä ilman pullistelijoita ja Sila nautti täysin rinnoin. PARASTA kuitenkin mulle oli huomata, että se piti mua ihan koko ajan silmällä. Kävi noin 50-100 metrin välein katsomassa, että tulen ihmislaumassa mukana. Oli hienoa. Puoli vuotta sitten se höntsäili kimppalenkeillä ilman pienintäkään käryä siitä, missä olin ja menin.

Lenkin perään oli illan ohjelmassa tosiaan leikitys ja sen veti Ylöjärveltä saapunut Olli Holmberg. Olli on maalimies ja kouluttaja ja sen kyllä huomasi: koiranlukutaito oli ihan mieletöntä. Siinä kun seuraili, niin jokainen koira sai itselleen räätälöidyn leikin. Sila ei tarjonnut mulle yllätyksiä. Tai no, ehkä pienen: se päästi pienen turhautuma haukahduksen muutaman kerran, mikä on uutta. Haukku on muutenkin tullut elämäämme eri tavalla sen jälkeen, kun se opeteltiin. Kaikissa tilanteissa, missä nykyään turhautuu, tulee ääni. Ennen siitä ei saanut ääntä ulos millään, missään, eikä koskaan. Mä en oo ihan varma, mitä asiasta ajattelen. Ratkaisu: älä ajattele asiaa. Sila siis saalisti, puri, ravisti rättiä. Positiivista oli, että irrotti tällä kertaa "puolivahingossa" rätin niin, etten joutunut heti ensimmäisenä iltana totaali nolatuksi. Tai no, ehkä se huipennus tuli siinä, kun lähdin viemään Silaa autoon. Se nappasi mua pohkeesta kiinni siinä kentän reunalla, kun tajusi, että mennään pois. Muhun on hirveän helppoa purkaa turhautumista ja se pitää saada loppumaan nyt. Asap.

Seuraavana aamuna kävin Silan kanssa aamulenkin kaksin. Paitsi että montaa sataa metriä ei tarvinnut kävellä, kun metsäpolulta putkahti teille toinen tsekkinarttu emäntänsä kanssa ja tehtiin loppulenkki kimpassa. Koirat juoksivat ja leikkivät koko lenkin täydessä ja sulassa yhteisymmärryksessä. Juteltiin siitä, miten näillä on niin omintaikeinen tyyli leikkiä. Ärinää, takapuolella tuuppimista, hampaiden irvimistä, melko rajua touhua. Ja silti näki, miten kumpikin koira nautti ja leikki oli koko ajan leikkiä. Eikä kumpikaan vinkunut tms. Silan onnenpäivät oli nämä kaksi päivää.

Treenit aloitettiin jälkitreeneillä. Mun olis kannattanut valita peltojälki sen tarkkuuden nimissä, mutta yritin olla itselleni armollinen ja valitsin siksi metsän. Kaikille metsäryhmäläisille tehtiin alkuun ruutu. Se abaut 1m x 1m ja sinne nameja. Sila teki sen tosi rauhassa ja tarkasti. Seuraavaksi tehtiin sitten esineilmaisua muutamalla eri tavalla. Silalle tehtiin nurmella kepin ilmaisua ja toi se kaikki kepit mulle, vaikka "jouduinkin" sitä melkoisesti hypettämään jokaisesta nostosta ja tuonnista. Mutta mulle pääasia, että se toi ne. Eli hyvästi makuuilmaisu. Olen haudannut sinut.

Seuraavana sitten tehtiin taas kimppalenkkiä koko jälkiporukan kanssa. Reilu kymmenen koiraa taisi siinä kimpassa kirmaloida. Sila on jotensakin hassu. Se valikoi aina yhden koiran, jonka kanssa hilluu ja painii koko lenkin. Tällä kertaa valitsi nuoren uroksen, jonka kanssa peuhasivat ihan äärettömän onnellisina. Ja SILTI Sila kävi mua välillä kurkkimassa. Haa, olen ehkä onnistunut jossakin. Ehkä ;)

Lenkin perään syötiin ja sitten taas treenattiin. Nyt aloitettiin tottiksella. Kerroin, että haluan meidän keskittyvän vireeseen ja mun palvomiseen. No. Sitten mentiinkin ytimeen ja kovaa. Mulla on ongelma. Iso ja paha, mutta työstän asiaa ja nyt, kun ongelma on ääneen sanottu ja väritetty, uskon, että pääsen siitä, edes jossain määrin. Kuitenkin sen verran jäi vielä opittavaa, että uutta koulutussessiota asian tiimoilta suunnitellaan. Mutta jo tämän oivalluksen takia mun kannatti ajaa Loimaalle. Puhumattakaan nyt seurasta jne. Mun iso oivallus oli, että mä ostan Silalta rakkautta ja palkkaan sitä ihan äärettömän tyhmästi. Mä en ole kiinnostava tottiksessa ja tottis on boring. Ja nämä asiat me muutettiin. Ihan ei vielä sujunut niin, miten Olli olisi mun halunnut tekevän, mutta aivoissa nytkähti. :P

Tottiksesta me Juhanin kanssa karattiin vähän aikaisemmin suoraan hakuun. Ja haussa kaikki muut olivat osuutensa jo tehneet: Sila pääsi suoraan metsään. Mä olin kuvitellut, että se tehdään jäniksen tai vähintään aaveen kautta. Mutta ehei, sinne Sila lähetettiin haahuilemaan kylmiltään. Kaikki kolme maalimiestä toki löytyi ja jokaiselle tuli myös haukahdus. Silti mä jäin miettimään, pitäisikö tässäkin lajissa keskittyä heti myös vireeseen vai riitääkö se, että koira löytää ja haistelee? Mua saa taas neuvoa.

Loppuun tuli vielä pieni leikityskierros ja Sila oli kyllä jo ihan tööt. Jännä juttu. (ironisesti). Saalis- ja laumavietti löydettiin tällä leirillä ja niitä mä nyt sitten yritän hommissani käyttää. Toivottavasti en niitä tai punaista lankaa hukkaa. Kiitos mukana olleille ja opettajille. Taas on, millä jatkaa.

Lopppun vielä meidän leiriviikonlopun kiteyttävä kuva. Vain yksi: muut löytyy facesta. Mutta tässä kiteytyy kaikki: Sila polleana, minä kuutamolla, meidän yhteinen buugi ja pieni oivalluksen hetki.