Ukkoja etsimässä

Alkuun ihan pakko pohtia ääneen, että miksi etsitään aina ukkoja eikä akkoja? Kun lajin harrastajista ihan saletisti suurin osa on akkoja. Ja ihan valtavirran mukana minäkin menin tänään ja käskysanaksi tuli suustani: "ukko"  

No siis. Hakua oon ajatellut jo kauan ottavani repertuaariin mukaan, mutta sitäpä ei mennäkään treenaamaan yksin tai kaksin. Kolme on minimimäärä ja kaikki porukat eivät halua "keltanokkia" messiinsä ja osa taas treenaa sellaiseen aikaan, ettei onnistu lasten harrastusten tms vuoksi tai sitten treenaavat niin kaukana, etten pääse/ehdi lähtemään. Mutta vihdoin, tänään, pääsin mukaan treeneihin; aamusella heti ja aivan sairaan kovien konkareiden messiin! Olin haltioissani. 

Siinä ihmettelin ja katselin, kun laukuista kaivettiin merkkejä ja nollia, kaksvitosia jne. En tajunnut yhtikäs mitään. Merkit näyttivät ihan jälkimerkeiltä ja varmaan ne olikin samoja. Mutta näissä oli ne linjamerkit mukana: matkaa näyttämässä. Se selkeni sitten, kun homma alkoi. Meitä oli siis neljä paikalla. Keskilinja merkattiin ja sitten merkattiin 25m välein eteenpäin kohdat takarajalta niin, että keskilinjalla tiesi aina, missä kohtaa oli menossa. Kätevää. Tallaamiseksi siis riitti se, että neljä naista käveli alueen päästä päähän samassa rintamassa. Sitten alkoi haku. Mä pääsin heti ensimmäiselle koiralle ensimmäiseksi ukoksi ja siellä mä makasin ryteikössä retkipatjalla maastokankaan alla. Helka löysi mut hienosti, haukkui ja sai palkan. Ohjaaja tuli hakemaan koiraa, lähetti keskilinjalta toiselle puolelle, tyhjiä pistoja välissä ja perältä löytyi vielä toinen. Kakkoskoiralle tehtiin piilot niin, että kun löysi mut, haukkui ja palkattiin, haki ohjaaja koiran ja vei keskilinjalle seuraavalle puolelle pistoa varten. Minä kipitin sillä aikaa takalinjaa pitkin eteenpäin ja menin uuteen piiloon. Tääkin oli mulle ihan uus ajatus! Ja toimi.


                                             (Tuossa kuva mun lookista aamun piilossa :D)

Kolme ensimmäistä koiraa olivat siis kaikki tehneet hakua jo enemmän, mutta jokainen teki sitä toki oman tasonsa mukaisesti. Koirat toimivat hienosti, haukku oli kaikkien ilmaisu ja mä opin ihan hirveästi katsomalla ja olemalla maalimiehenä. Viimeisenä koirana oli sitten Sila. Silan ainut hakukokemus on leiriltä se yksi haku, joten ihan noviisina lähdettiin. Ensimmäinen haku tehtiin niin, että Sila näki, kun ukko meni piiloon. No problemo. Seuraava itse asiassa taisi olla samalla lailla. Kolmas oli piilossa valmiina, mutta nousi esiin. Yksi kerta huudettiin nimeä ja kaksi viimeistä oli niin, että maalimies oli piilossa ja taputti sieltä käsiä yhteen. Sila kuuli sen ja näki ehkä kädet. Kaikki haut meni mielttömän hyvin. Viimeisessä Sila oletti maalimiehen olevan yhden nyppylän takana ja kun näin ei ollut, se käytti nenää ja löysi "ukon". Viimeisellä kerralla palkattiin extraa ja maalimies leikki Silan kanssa. Ja oli kyllä pätevä leikkijä <3

Oli meillä kuitenkin myös ongelma. Sila irtosi hyvin, oli itsenäinen, ei ollut saanut aamuruokaa: nälkäinen ja maalimiehien purkeissa oli sen märkäruokaherkkua. MUTTA. Sila ei olisi halunnut syödä. Ainakaan kaikkia sitä, mikä purkissa oli. Se ei olisi malttanut odottaa mua. Se palkkautui ihan hirveäasti siitä itse tekemisestä ja sain tosissani komentaa sen mun luokse, että sain laitettua hihnaan ja vietyä takaisin keskilinjalle. Viimeisellä piilolla oli ruokaa JA lelu ja se oli paras. Eli ehkä ensi kerralla kokeillaan leluja ja vähemmän ruokaa per purkki. Silti mä uskon, että meidän haaste on tässä. Himossa mennä etsimään ja mitäs sä akka siellä huutelet- asenteessa.

Eli ruokapalkka on rangaistus. VOI olla, että toimii jatkossa se pienempi ruoka ja leikitys, mutta mahdollista on, että haluaa vaan etsiä.

Vinkkejä otetaan vastaan. 

Täällä mä istun sohvan nurkassa, villafiltin alla ja luen Haamuja tuulessa- kirjaa. Ehkä mä opin jotan vielä lisää tälle päivälle ;)