Tai itseasiassa, eihän treeni ollut huono, mutta se, miten se meni oli huonoa. Joskin se kääntyi nyt valtavaksi motivaatioksi.. ;) Mutta palataas taaksepäin.
Eilen tuli mailia: meidät on hyväksytty Peto/ VSS/E-P- joukkoihin. Tuntuuhan se hyvältä. Ja kun mä katsoin hetki sitten "meidän" (=heidän) facebook-ryhmästä huomisia kuukausitreenejä (mihin me ei ikävä kyllä päästä, koska Tony menossa iltaan saakka), tuli ihan ihastuksenhuokaus! Aivan hirveän kutkuttavat treenit heillä huomenna ja parasta, että se säilyy yllätyksenä ihan siihen hetkeen saakka, että saavat tehtäväksiannon <3 Pieniä vihjeitä vain jaettu valmiiksi. Mahtavuutta! Ehkä seuraaviin kk-treeneihin päästään mukaan <3
No mutta. Aamun treeneihin sitten. Mä olin ilmoittautunut TODELLA pitkästä aikaa tälle aamulle jälkitreeniin. Mä en edes muista, koska viimeksi tehty jälkeä. Kauan sitten anyway. Ja mä OLETIN (älä IKINÄKOSKAAN oleta Miira!!), että me niin hoidetaan se homma kotiin. Jana, kepit ja kaikki. Tottakai. Koska Sila on tehnyt jo ainakin melkein kymmenen jälkeä elämässään ja se on ollut siinä niin hyvä. Suorastaan luonnonlahjakkuus. Ja, tadaa, niin koirajumala tuli ja näpäytti mua kunnolla. Hah, nöyrry Miira. Ja Miira nöyrtyi.
Meille tehtiin noin 100m pitkä, 45 min vanha jälki. Otin Silan autosta ja haistelin tunnelmaa: se ei ollut hyvässä vireessä. Yritin pientä kepilläleikkiä: se EI syttynyt siitä. Otti sen "pitkin hampain" ja vaihtoi juustoon, koska mä sitä pyysin. Mun olis siinä kohtaa pitänyt sanoa, että toinen koirakko aloittaa ja me mennään siksi aikaa leikkimään tms. mutta mä, nössö, en tietenkään halunnut ruveta hankalaksi tms. Joten mä menin ekana.
Meille oli tehty jana, koska me ollaan tehty janaa, ainakin jo kolme kertaa :D Ja kappas! Sila oli ihan kuutamolla, eikä löytänyt jälkeä lainkaan. Mä en ollut halunnut, että sitä merkataan, koska mä en halua ajautua siihen, että ohjailen koiraani. Joten siellä me sitten haahuiltiin, muu ryhmä perässä ja mietittiin, että WTF is going on.. Ja kun sitten aikamme siellä haahuiltiin, löydettiin viimeiset 10m jäljestä ja se viimeinen keppi.. siihen sain palkata Silan.
Ja sitten ne tunnelmat. Mua hävetti, ärsytti ja nöyrrytti. Kaikkea yhtä aikaa. Ja missään nimessä en halua, että Sila tajuaa mun fiiliksiä, mutta ainahan ne tajuaa. Siksi mä haluaisin heti, tänään, uuden jäljen, mutta mennään Elisan ja Torstin kanssa huomenna illalla tekemään se uusi keikka. Koska tänään sataa PALJON.
Ja huomisen suunnittelen hyvin. Nyt Sila oli selvästi hakumoodissa ja veti ilmavainulla. Huomenna leikitään ensin kepillä railakkaasti ja meille lyhyt jälki, jossa päässä ainoastaan se yksi keppi. Missä bileet. Lisäksi luulen, että vedetään 15min vanha jälki. TOKI tässä herää ajatus, että jos tekisi kaksi jälkeä huomenna. Sen lyhyen ja tuoreen ja sitten 100m ja tunnin vanhan JOS se ensimmäinen menee hyvin. Toisaalta, jos tekisi ihan rimanalituksen ja tosi helpon, niin miksi ottaa riskiä ja tehdä toinen perään? Hmm. Nähtävästi mun pitää työstää huomista ajatusta vielä.
Mutta näitä tarvitaan. Nyt on mulla jälkeen taas kovempi motivaatio, kuin koskaan aikaisemmin. Lisäksi mun täytyy suunnitella, mitä teen. Ja lisäksi mä en, toivottavasti, enää koskaan oleta mitään näin typerää..
Joten joo, paska treeni, mutta siinäkin paljon hyvää. Treeniajatuksen kannalta nimenomaan. Ehkä se onnistunut treeni ei ole aina se paras treeni. Sittenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti