Aina ei voi onnistua

Tää viikko on meidän superaktiiviviikko. Maanantaina agia, keskiviikkona rauniota ja torstaina mentiin jäljelle. Tällä kertaa Anne laittoi viestiä, että ota mukaan pari lelua: tehdään myös esineruutua. No minähän, into piukeana, nappasin lelut mukaan. Sanon tähän vielä, ennen itse treeniraporttia, että käytiin ennen jälkeä ystäväperheen kanssa kiipeilemässä Tuurin kiipeilypuistossa ja voin sanoa, että olin SYVÄLLÄ epämukavuusalueellani, mutta maharottoman ylypyä, kun homma takana päin. Puussa ja  niiden välissä ei kyllä aina naurattanut.. :/

No mutta, kun tulin puista alas ja kotiin, terveellinen ja ravitseva pizza alas kitusista, Sila autoon ja menoksi. Paikka oli sama, kuin viimeksi, mutta meininki hitusen eri. Tallattiin ensin toisillemme jäljet ja sitten mentiin tallaamaan esineruutualue. Tehtiin joku 20x50m kokoinen siitä ruudusta. Anne teki ensin etsinnät Helkan kanssa ja Sila teki toisena. Silalle nakkasin sinne kaksi sen omaa lelua ja Anne oli jemmannut yhden hanskan. No, kysymyksiin: lähteekö se susta irti, osaako se hakea, etsiikö se jne en osannut vastata. Ei mitään käryä. Ja, koska mä harvoin suunnittelen ennen toimimista, ei yllätä, että hain Silan autosta, talutin ruudun reunalle, viissasin ruutuun ja kehotin: "lelu". Ja jäin katsomaan, mitä tapahtuu *tähän se hymiö, missä apina pitää käsiä silmillä*

Ihmeiden aika ei ollut ohi: Sila juoksi ruutuun häntä tötteröllä ja haisteli kovasti- näytti ihan, että se tajuaa mitä tehdä. Eikä aikaakaan, kuin se löysi ensimmäisen lelunsa. Minä tietysti kiljuin ja hihkuin ja Sila tuo mulle lelua leikittäväksi. Bileet pystyyn, kiitokset, herkkupalkka ja lelu taskuun. Ja uusi kehotus lelulle. Sila löysi kuitenkin seuraavana hanskan. Se haisteli sitä, mutta ei ottanut suuhunsa mun hihkunnasta huolimatta. Juoksin paikalle, yritin leikkiä, mutta ei. Sillä oli ihan moodi siinä, että lähtee etsimään seuraavaa leluaan. Näin sitten tehtiin: päästin sen taas hommiin ja niin löytyi viimeinen lelu ja se tuotiin taas mulle. Hirmuiset bileet, leikkiä ja herkkuja ja homma lopetettiin siihen. Oon jotenkin hämmästynyt; siitä, miten Sila toimi ja teki ja siitä, että mitä tässä oikein tapahtui. Mä alan nyt kotona luonnollisesti piilottelemaan takapihalle tms meidän hanskoja, lakkeja tms ja tiputan lenkillä hanskaa, jonka Sila saa juosta hakemaan. Mutta päällimmäisenä on jotenkin ihmetys. Mun pitää tätä jotenkin nyt työstää ja miettiä, miten edetä.

No, tällä välin jäljet olivat vanhenneet sen reilun 30min, lähemmäs tunnin, joten kun Sulo vielä oli tehnyt esineruudun, lähdettiin tsekkaamaan, miten jälki sujuisi. Ja se ei mennyt tänään yhtään, kuin elokuvissa. Lähti jäljelle joo, mutta oikoi, kulki välillä pää pystyssä.. Löysi kyllä jokaisen purkkinsa ja teki tosi iloisella mielellä, muttei ollut tarkka. Yhtään. Ja mä kun jo olin luullut, että son tässä ihan luonnonlahjakkuus, jonka kansa ei tarvi tehdä muuta, kuin mennä kisoihin :D No en ihan, muttei nyt niin kaukanakaan. Mä ehkä istun nyt alas ja suunnittelen seuraavaa kertaa paremmin ja itse asiassa oonkin sen jo tehnyt ;) Sannan mies Jasu antoi mulle tänään puhelinkonsultaatiota ja mulla on plääni, joka perustuu laumaviettiin. Saas nähdä. Jotenkin eilen tuli fiilis, että jälki ei oo yhtään mun juttu.. hyttysiä, kyyahdistusta ja perseelleen mennyt treeni. Sillä se sitten lähti. :P Mutta lupaan, etten anna vielä periksi. Kokeilen vielä, ainakin kerran ;)