Melkein kaikkea pitää kokeilla

Laitoin melkein, sillä mullaKIN on listalla "will never try"- asioita. Mutta tämä ei ollut. Juteltiin ystäväni kanssa viime talvena, että kokeilemme Silaa hänen husky-valjakkoonsa. Sila on hyvin saman kokoinen, aktiivinen ja koirasosiaalinen, joten peruspalikat olivat kohdillaan. Vetäminen ei ole sille vastenmielistä, mutta se on kovin huolissaan aina siitä, olenko mä mukana ja siitä tuli nyt sitten se ongelma.

Sila ei halunnut mennä mun edellä. Se yritti "koko ajan" kurkata, olenko mukana. No, me tehtiin lyhyt (2km) lenkki ja siitä selvittiin melkein. Melkein, koska meille kävi se kurjista kurjin äksidentti. Ystävän ystävä tuli samoille lenkkipoluille omien koiriensa (2) kanssa ja kun tuli ohituksen aika, jäätiin me sivuun parkkiin odottamaan, että pääsevät ohi. No. Tämän naisen toinen koira (uros) oli sitä mieltä, että Sila on vääränlainen ja se pitää tuhota. Kiskaisi omistajansa kumoon ja pääsi ryntäämään Silan päälle ja tuli siis suoraan kimppuun. Purren. Sila huutaa alla, minä ja ystäväni syöksytään kiskomaan toinen koira irti. Omistaja on tosi pahoillaan. Sila on kuolassa ja räässä, mutta reikiä ei näy. Käännytään takaisin ja ystäväni pihaan päästyämme juotetaan koirat lihaliemellä ja lähdetään jäähykävelylle. Tämä hyökänneen koiran omistaja tulee mukaan käevlylle ja koko kävelyn näen, miten tuo uros haaveilee uusinnasta.. Onneksi sitä ei tule ja Sila on oma itsensä. Mennään vielä ystävän pihaan kävelemään niin, että Sila ja hänen koiransa ovat vapaana. Sila haastaa nuorinta koiraa leikkimään, eikä ole moksiskaan toisen nartun komentelusta. On siis oma itsensä. Toisen etutassun yksi antura vuotaa vähän verta: osunut lenkillä johonkin ja pesen sen sisällä. Sen jälkeen juodaan vielä kahvit ja kaikki on ok. Sila touhuilee omiaan.

Matkaksi BOTti niskaan ja kotona jätän sen vielä lämmittämään lihaksia: sen verran erilaista liikuntaa alla, että uskon siitä olevan hyötyä. Iltapäivästä lähdetään Silan ja Tonyn kanssa metsään lenkille ja 10 metriä käveltyä lyön liinat kiinni ja sanon, että meidän pitää kääntyä takaisin: Sila ontuu. Ei niin, että moni sitä edes noteeraisi, mutta niin, että näen sen liikkuvan epäpuhtaasti. Yritys hyvä kymmenen: erittäin harvoin päästään Tonyn kanssa yhdessä lenkille ja tälläkään kertaa siitä ei tullut mitään. Luulin tiistaihin saakka, että Sila ontuu sitä anturan hiertymää ja pidin siinä lenkillä tossua. En tiedä, tasapainottiko tuo tossu tilannetta niin, että Sila ei ontunut lenkillä: tossu tuli vasempaan jalkaan ja myöhemmin selvisi, että oikeassa jalassa oli muuta vammaa. Tasapainottamisella meinaan, että tossu saattoi haitata sen verran normaalia liikettä, että kun molemmissa etujaloissa oli "vikaa", ei ontumaa näkynyt. En tiedä. Joka tapauksessa tiistaina Sila alkoi vinkua kotona maatessaan, noustessaan ja makuulle mennessään. Mutta vasta iltapäivällä. Aamulla tein lenkin, missä se oli tossu jalassa vapaana.. Ja kyllä, juoksi ja hillui. Illalla Silan liikkuminen oli niin kankeaa ja se oli niin kipeä, että olin jo tosi ahdistunut. Sain apteekkiin sille kipulääkereseptin ja kun tulin sieltä kotiin, oli Hulda itkien vastassa. Niin oli paha mieli siitä, että Sila itkee ja on kipeä.. Vajaa tunti lääkkeen annon jälkeen, Sila rentoutui silminnähden, nukkui syvää unta ja makasi pitkästä aikaa pitkänä ja rentona. Seuraavana päivänä meille oli varattuna ell, korvakontrolli. Täydellinen ajoitus. Ja onneksi otin pari videota siitä tiistai-illan liikkumisesta: sain näyttää ne eläinlääkärissä.

Kolikon kaksi puolta: korvat olivat parantuneet hyvin, ei mitään merkkiä enää hiivasta eikä tulehduksesta. Syy jää ikuiseksi mysteeriksi: kerta ei kuulemma vielä tarkoita mitään ja johtopäätöksiä ei voida vetää. Jos alkaa tulla toistuvasti, aina tiettynä vuodenaikana tms, voidaan alkaa epäillä atopiaa, allergiaa tms. Yksittäiselle kerralle ei kuulemma edes tarvitse etsiä syytä: voi olla sattumaa tms. Joten relaan sen suhteen nyt hetkeksi. Kerron tähän väliin kevennyksen: Silan edellinen käynti oli kuulemma ollut kauhea: sekä Suvi että Riina sanoivat mulle Silan traumatisoituneen iäksi. Siihen varautuneena otin Silan suurinta herkkua maailmassa mukaan: keitetyn kananmunan. Voitte kuvitella sen rikinkatkun, kun minä syötän Silalle munaa ell:n tutkiessa korvia.. sitä keltuaismöhnää oli korvakarvoissa, Silan päässä, lattialla.. Mutta ehkä se vähän lievitti kauheaa muistoa. Hope so. Se oli talon viimeinen keitetty muna.

Videosta näki, että Sila ontui oikeaa etujalkaa. Koska olin sen illalla doupannut tupla-annoksella (normaali aloitusannos), ei se ontunut eilen lainkaan ja oli muutenkin taas jo oma itsensä: iloinen ja letkeä. Tunnustellessa kuitenkin löytyi kohta, missä selvä kipureaktio; oikean etujalan hauiksen seutu. Kipulääkkeillä jatketaan viikko, remmilenkit siihen saakka MUTTA sunnuntaina saadaan käydä hakutreenissä. Tällaisen luvan sain. Matkat eivät ole pitkiä, mitä Sila juoksee, ja se on todellakin täysin oireeton tällä hetkellä, joskin Metacameissa. Agility jäi luonnolisesti tältä ja nyt myös ensi viikolta pois, se on liian rankkaa.

Nyt olisi hyvä treenailla Nose Workia, koska aivotyötä pitäisi tarjota tälle ladylle. Ihan vaan meidän kaikkien elämänlaadun kannalta.. Mulla on vaan iso ongelma: se meidän eucalyptys ei haise millekään! Yksi tippa, kaksi tippaa.. jos avaan korkin, haistan ihan himmeän häivähdyksen hajua. Tipoittain en mitään. Siinä ei paljon treenailla. Pitää yrittää saada Raiku kiinni, josko tässä pullossa on joku vika.

Ihanaa, aurinkoista viikkoa jokaiseen tupaan! Meille pikaista paranemista <3 Silalle on varattu sekä kraniohoitajalle että hierojalle aika. Jospa se vielä tästä iloksi muuttuu.