Ollaan edetty aika hiljaiseloa nyt treenaamisen suhteen. Vain yksi treeni sitten viime haun ja se tehtiin maanantaina. Vaihdettiin tottistreeni lennosta metsään, kadonneen haukun metsästykseen. Onneksi meidän ihqu opettaja Jessica on tottiksen lisäksi hakupro, joten päästiin heti ytimeen. Mä olin jo ihan viittä vaille perumassa koko treenit, sillä maanantaina oli kauhea helle ja lisäksi Sila on juoksun aikaan IHAN laama. Siis nukkuu vaan. Tony onneksi tajusi, että mä kaipaan piristystä (mulla on ollut ihan hirveä viikko, mutta siitä lisää myöhemmin) ja potki meidät treenaamaan.
Niin me sitten haukutettiin Silaa mäkäräisten ja helteen keskellä. Ja tiitättekös mitä? Sehän haukkui! Toki me palattiin monta askelta takaisinpäin ja tehtiin näkölähdöt ja Jessica meni lähelle piiloon. Mutta silti ja juurikin siksi: me tehtiin onnistumisia! Eikä juoksu, helle tai mäkäräiset haitanneet virettä! Nyt mä taas tiedän, mitä tehdä. Helpottaa ja hakea onnistumisia. Jee!
No se maanantain hirveys.. Mä muistaakseni kirjoitin tännekin joku viikko takaperin, kun Sila jäi liivin kuminauhoista kiinni metsään hakutreeneissä? Silloin mä päätin, että teetätän sille sellaiset valjaat, mihin se palveluskoiraliiton lärpäke ommellaan kiinni, mutta että valjaat ovat kunnolliset. Sirpan Yellyllä on yhdenlaiset, missä valjaisiin on ommeltu se liivi kiinni ja sitten olen nähnyt kaksi muunkinlaista, kunnon liiviä koirilla. Niin mä laitoin kolmeen paikkaan kyselyä, tekevätkö tuollaista. Ensimmäinen firma vastasi, että tekee ja ota nämä ja nämä mitat. Minähän otin Suvin avustuksella pyydetyt mitat ja lähetin ne tekijälle. Sain kiitosvastauksen ja samalla infoa, että jono on sitten neljä viikkoa.. Kääk! Kausi menossa ja olisin halunnut ne, tietty, jo eilen. No niin sitten pyysin lisäaikaa ennen asian päättämistä. Sainkin vastauksen seuraavasta paikasta, että ei ole koskaan tällaisia tehnyt, mutta voi kokeilla sellaiset meille värkätä: tekee kyllä ihan normivaljaita asiakkailleen. Niin sitten laitoin tälle yrittäjä A:lle, että saan tuotteen tutulta tekijältä (olen kahden vuoden aikana tilannut muutaman pannan mittatilauksena jne) nopeammin ja otan siksi sieltä. Yrittäjä vastasi minulle ystävällisesti, että voi kun kiva ja hieno juttu: hänellä niin ruuhkaa. No. Kun tämä yrittäjä B sai meidän valjaat tehtyä ja laittoi siitä firmansa sivulle kuvan, alkoikin kivitys. Tämän yrittäjä B.n firman sivuilla.. häntä syytettiin plagioinnista jne ja meno oli kyllä todella rumaa. Ja minua syytettiin yrittäjä B:n taholta kaavojen varastajaksi jne. Minäpä sitten, tapani mukaan, olin yhteydessä suoraan yrittäjä A:han ja sanoin, etten ole kaavoja eteenpäin toimittanut ja nämä ovat hänen valjaistaan hyvin paljon poikkeavat. Yrittäjä huomasi erheensä, oli pahoillaan jne, mutta kesti aika kauan saada myrsky hillittyä ja vahinko poistettua.. ja kaiken keskellä mä koen, että oon syypää.. vaikka tiedän, etten ookaan. Mutta tunne *nyyh*
Nyt alan toipua, huh.
Urosrintamalla. Eilen saatiin asiat sovittua ja Siltsun uros on hieno sekä sisältä että ulkoa. Se asuu Suomessa, joten asiat on aika paljon yksinkertaisempia <3 Ei yhtään tunnu kompromissilta. Ollaan onnekkaita ja uskon, että saadaan maailmaan heenoja pennuja <3 ! Julkistan kaiken, kun ollaan saatu plakaatti valmiiksi. Mutta jee!!
Tänään onkin illalla muutaman viikon tauon tauon jälkeen rauniot. Mahtia!! Mä kerron sitten, miten meni :) Haukku olis kiva saada ulos. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti