Ollako vai eikö olla

Jopas on ollut aikamoista menoa viime viikkoina.

Mä aloitan 11.6 illasta- olin silloin virallisessa hakukokeessa maalimiehenä. Mun alkuperäinen idea oli olla esineruudussa ja sinne meninkin tallaamaan alueen ja hienosti tuli tallattua, miljoonan mäkäräisen ja hyttysen kanssa :D Jälleen kerran mä ylistin mun "parasta, mitä kympillä voi saada" ostostani: se hyttyshuppari <3 Kuitenkin joku talkoolainen oli jättänyt tulematta ja meitsi hälytettiin radalle maalimieheksi. Niin sitä tuli vietettyä yksi ilta makuullaan olevassa roskiksessa, kannen alla. Onneksi kannessa ja sivuseinässä oli pyöreät rei´ät, mistä ilma pääsi edes vähän kiertämään :D Hellettä nimittäin oli koko illan. Oli tosi hienoa olla kokeessa töissä ja koska olin ensimmäinen maalimies ja mut löysi (huh!) jokainen viidestä koirasta, mä pääsin näkemään jokaisen koiran loppusuoritutkset. Oli TOSI kiinnostavaa! Lopuksi menin vielä tottikseen ihmisryhmään ja sain nähdä ne tottissuorituksetkin. Kovin kiintoisaa <3 Ja tuli boostia omiin ajatuksiin: päämääräksi <3 Jos mekin joskus..

Siitä pari päivää elämää eteenpäin, niin lähdetiin Silan kanssa lomalle! Mentiin Kaisan, Rellan ja Riemun kanssa Kaisan mökille ja nautittiin koko viikonlopppu hyvästä seurasta ja aivan järkyttävän ihanasta miljööstä <3 Mökki oli järven rannalla, hiekkaharjulla <3 Jos mäkäräisiä ei olisi ollut, en keksisi mitään, mitä muuttaisin <3  Mä oletin, että Silan juoksu olisi lopputnut tuolloin, mutta en silti uskaltanut antaa sen uida. Läträtä kylläkin se sai mielin määrin. Yksi verijälki me tehtiin, muuta ei voinut ajatellakaan- sää oli TODELLA helteinen. Silan toinen verijälki siis. Ja teki sen kyllä hienosti! Tarkasti, kuten ensimmäiselläkin kerralla, mutta jo varmemmin. Ja maalissa odottavan kauriinsorkan se kantoi ylpeänä autolle ;) Rella ja Riemu saivat myös jäljet ja melkein vieläkin hekotan ääneen kun muistelen, miten Riemu nappasi sorkan maalissa ja lähti se suussa painelemaan AIVAN tohkeissaan pitkin metsiä :D Enempää ei koira voisi sorkasta palkkautua :D

Reissusta kun kotiuduttiin, odotti meitä kotona puhdas, pesty koti. Tony oli siivonnut ja aijjettä tuntui kivalta! Mä aloin seuraavana aamuna/päivänä katsoa, että vähän on huonoksi pessyt lattian, kun siellä täällä oli vielä juoksusta pieniä tipluja. Mutta en viitsinyt sanoa mitään, koska oli kuitenkin nähnyt vaivaa.  Kunnes yhtäkkiä mä tajusin, tuoreen tiplun edessä, että ei hitto! Ei ne ole vanhoja, Sila vuotaa edelleen ruskeaa.. Siltä seisomalta mä varasin sille ell ajan, ultrauksen. Ja keskiviikkona me menimme sitten ultraan. Ell ultrasi ja ultrasi ja tiedätkö sen inhottavan tunteen, kun ell ei puhu mitään ja tekee otsa kurtussa duunia.. mä sitten kysyin, että miltä se näyttää.. ja sain vastauksen, ettei hän oikein tiedä. Että jotain epämääräistä tuossa on, mutta hän ei ole varma, mitä se voisi olla. Mä olin, tapani mukaan, täyttänyt siinä hiljaisuutta ja selittänyt, miten seuraavasta juoksusta Sila on tarkoitus astuttaa ja sille on tulossa maailmalta siemeniä pakkaseen elokuun aikana (jos kaikki menisi, kuin elokuvissa) jne. Konsultoinnin jälkeen ell tuli takaisin ja sanoi, että toinen ell oli ollut sitä mieltä, että Silalle laitetaan ab-kuuri, myös siksi, että on näitä suunnitelmia. Ja JOS tilanne kehittyisi kohtutulehdukseksi, olisi pahimmillaan edessä hätästerkkaus, märkäkohtu tms. Joten me lähdettiin sieltä pinkkien pillereiden kanssa kotiin ja helpottuneena siitä, että intuitio toimi taas. Vaikka olin melkein ihan varma, että siellä ei mitään ole. Mutta se mielenrauha.. You know.

Sitten tulikin juhannus. Pe vietettiin rauhallisissa merkeissä kotona ja la lähdettiin koko perhe reissuun. Ensin ajeltiin äidin luokse, missä vietettiin hauska päivä, lasten ehdoilla. Siellä vietettiin myös yksi yö ja aamulla suunnattiin nokka kohti Saimaata: olin varannut meille kauan ja pitkään haaveilemastani Järvisydämestä mökin kolmeksi yöksi. Ja se paikka *tähän niitä sydänsilmähymiöitä miljoona*. Aa että. Se oli kyllä juurikin niin hieno ja upea paikka, kuin mitä toivoin ja unelmoin. Säät vaan oli melkoiset.. Helteet iski päälle. Onneksi meidän mökki oli just sopiva näille keleille: siellä oli viilennyskone katossa ja lattiana oli viileä laatta. Ja me niin nautittiin <3 Tehtiin yksi retki Linnansaaren kansallispuistoon, mutta suunnitelmista poiketen en ottanut Silaa sinne mukaan: sää oli niin hirveän kuuma ja olisin murehtinut sitä koko reissun. Sila odotteli viitisen tuntia mökissä ja siellä se makasi sohvalla, katsellen rauhallisena ikkunasta, kun tulimme "kotiin". On se hieno koira! <3

Kaikki treenit sitten peruttiinkin seuraavalta viikolta kolmenkymmenen asteen takia.. Sää oli todella käsittämätön. En muista tällaista puteka Suomessa olleen koskaan.. Toissavuonna samanlainen helleaalto oli ainakin Tsekeissä, kun hain Silaa. Mutta että ihan täällä pohjoisessa.. Maapallo parka. Toivottavasti se joskus vielä toipuu meistä ihmisistä huolimatta <3 Silalla oli myös ab-kuuri päällä, joten mua ei kauheasti ahdistanut treenien peruminen: muutenkin olisin pitänyt Silaa "toipilaana" ja ajattelin, että sille teki hyvää nyt "ihan vaan olla".

Viime pe ja la menin sitten itse oppimaan: vuorossa oli Kantoluodon seminaari Kauhajoella. Alkuperäinen idea oli mennä sinne Silan kanssa koirakkopaikalle, mutta sittenhän mä hokasin, että silloin on Provinssi ja mulla oli lippu sinnekin lauantaille. Niin mä myin koirakkopaikkani Elisalle ja Torstille. Kunnes tuli korona ja rokki peruttiin. Ja kun mun aivot alkoivat taas toimia, oli koirakkopaikat myyty loppuun. Niin kohtalo päätti, että pääsen sinne kuunteluoppilaaksi ja se oli kyllä oikein hyvä ratkaisu- edelleen meni se ab ja toisekseen se helle. Ja kolmanneksi: sain keskittyä ihan vaan kuuntelemaan kaikkia :) Ja mä kyllä tykkään Kantoluodon ajatuksista. Ostan ne ihan tosi täysillä. Ajattelen paljon samoin. Ja mä huomasin, että "meidän oma Jessica" kouluttaa meitä just noilla ajatuksilla. Ihan samoilla. Totesin taas tuolla, miten hyvissä käsissä ollaan oltu ja miten täydellinen opettaja meillä on <3 Jos sulla on haaveita IHAN MIHIN TAHANSA lajiin sun koiran kanssa, mene Kantoluodon oppiin! Puhuttiin lyhyesti mm siitä, miten agilitykoirat treenaa usein ihan väärässä vireessä ja JUST olin tätä asiaa pohtinut perjantaina aamupäivällä. Eli myös agiväki hyötyisi tästä kyllä satavarmasti!

Sitten vielä kirsikka. Me käytiin Silan kanssa eilen testissä. Pelastuskoirapuolelle. Meidän piti mennä sinne jo viime vuonna, mutta Sila oli juoksussa silloin ja emme päässeet siksi mukaan. Nyt sitten olimme listalla heti alkuvuodesta ;) Testi meni hyvin. Mun mielestä. Meitä oli paikalla neljä koirakkoa, joista Sila oli vanhin *rollereyes*! Mun vauva! Testi oli monipuolinen ja siinä kyllä kokeiltiin sekä koiraa että ohjaajaa. Mä olin kuitenkin tosi ylpeä meistä ja etenkin Silasta: se oli ihan "luottopakki", jälleen kerran.  Nyt sitten meihin otetaan tämän viikon aikana yhteyttä ja siihen mennessä meidän pitää päättää, mennäänkö hommaan mukaan, JOS meidät sinne kelpuutetaan. Ja sitä mä olen tässä eilisillasta saakka nyt pyöritellyt päässäni. Täähän on ollut mun unelma. Jo pitkästi toista vuotta. Mutta koska mä en ole sitä unelmaa päässyt lähelle, olen alkanut unelmoida muusta. Haku jne. on tulleet isona meidän elämään. Ja nyt, jos me tähän suuntaan lähdetään, meidän muut treenit jää. Agility, hakutreenit muualla jne. Tottiksesta mä en olisi valmis luopumaan. Mutta haluaako Jessica pitää meitä, jos suuntana on pelastuspuoli pk-puolen sijaan? Tänään me nähdään ja saadaan jutella asioista.

On tää elämä ihmeellistä. Aina, kun jotain saa, jostain pitää luopua. Ja sitten se asioiden arvottaminen. Mikä on itselle tärkeää. Mä tarvisin nyt vuorokauden hiljaisuutta ja yksinoloa. Että mä saisin kuunneltua mun sisäistä ääntäni. Mitä se mulle puhuu. Se vaan ei nyt oo mahdollista, joten yritän järjestää mulle omaa päänsisäistä aikaa.. Mä melkein jo tiedän mun vastauksen. Mutta jos tää olis helppoa, tää ei varmasti olis mennyt oikein. Meidän viime vuosi. Nyt, kun luopuminen sattuu, tiedän, että ollaan tehty paljon asioita oikein <3