Tehotytöt

Ja heillä viittaan muhun ja Silaan. Yhdeksi porhallettiin Lapualle hakutreeneihin. Meitä oli kuusi koirakkoa paikalla ja mukana taas meille uusi tuttavuus -koirakko, mikä on aina mukavaa. Järjestys tehtiin käännetyssä saapumisjärjestyksessä, joten kerrankin oli hyötyä olla ajoissa paikalla ja saatiin starttinumeroksi toiseksi viimeinen. Tosi mukavaa, koska yleensä ollaan aina alkupäässä. Nyt meillä oli hajuja metsässä reilusti.

Ja musta hienoa oli myös se, että mulla oli toive esittää treeneihin! Olin siis miettinyt. Joskin olin miettinyt niiden neljän meitä ennen menneen koiran aikana, kun makasin mättäiden takana ja odotin, että mut löydetään. Mutta kuitenkin. Miettimistä se on sielläkin ;) Halusin Silalle neljä piiloa (en enempää, koska metsä oli aika raskas juosta: lunta, joka tosi märkää ja upottavaa sekä ajankäytön kannalta). Hämärä hiipii jo aika aikaisessa vaiheessa. Kolmospiilolle halusin Silan lähtevän ilman äänimerkkiä, muille piiloille pyysin taputukset. Sila selvästi hakee helposti silmillä: tällä kertaa metsä oli mäntymetsää, joten näkyvyys oli kauas ja hyvä. Sila pomppi kenguruna ja haki silmillään selvästi ukkoa. Onneksi ukot olivat hyvissä piiloissa ja asemissa, joten nenällä ne kuitenkin taidettiin löytää. Kaikki neljä ukkoa löytyivät hyvin ja suurin ilonaihe mulle oli, että Sila lähti kolmannelle piilolle yhtä innokkaasti, ilman äänimerkkiä, kuin kaikille niillekin, missä taputettiin. Lisäksi saatiin Sirpalta hyviä vinkkejä, miten jatkossa vaikeuttaa asteittain treenejä. Tänään mä odotin taputuksen jälkeen muutaman sekunnin, ennen kuin lähetin Silan matkaan. Ensi kerralla voidaan vielä vaikeuttaa esim tekemällä pieni kävely-ympyrä tms ennen, kuin saa luvan lähteä metsään. Ja tehdä noita ilman taputuksia pistoja edelleen välillä. Oon tosi iloinen <3 Mä tykkään hirvesti lajista ja samaten Sila. Se lähtee innoissaan juoksemaan ja etsii tosi itsenäisesti ukot. Se syö ja sen jälkeen maalimies leikittää sitä. Se ei enää mua odottele, vaan selvästi jo luottaa siihen, että tulen mä. Kunhan kerkiän. Yksi haaste on saada se olemaan niin, ettei lähde ilman lupaa seuraavalle ukolle. Malttia siis. Mutta sitä varten mulla on sille hihna ja kytken Silan aina ukolla. Ihaillen katsoin näitä jo osaavia, joiden koirat oli tosi hyvässä hallinnassa. Onneksi on idoleita <3 Ja mikä parasta, miettikää, että saan treenata idolien kanssa :) Samalla on helpompi pitää omat tavoitteet mielessä.

Mulle on ihan hirveän tärkeää aina treeniseura. Oon mestari haistelemaan tunnelmia ja ihmisiä. Ja ihmissuhteita. Uutena meneminen johonkin porukkaan on aina aika stressaavaa.  Mun suurin paniikki treeneissä on, etten pilaa kenenkään toisen treenejä. Että oonhan oikeassa paikassa, montako haukkua pyydetään, miten ruoka ja lelu ja kaikki. Mitä tarkemmat ohjeet sen parempi. Suurin osa hakuharrastajista on onneksi ollut ihan äärettömän mukavia ja sellaisia, joiden kanssa saa olla just sellainen, kuin on. Ja koiraihmiset lähtökohtaisesti, ainakin harrastuspuolella, on aika samanhenkistä. Edes jossainmäärin. Tänään oli oikein kirsikka meidän treeniputkelle, kun metsätreeneistä ajettiin hallille, missä meidän kesän raunioporukalla oli tottistreenit. Ehdittiin 45 minuutiksi mukaan ja se oli kuulkaa, kuin kotiin olisi mennyt <3 Mua halattiin, mulle hymyiltiin ja toivotettiin tervetulleeksi. Mulla tuli ihana olo. Kiitos te ihqut <3!! Kyllä yksi ihmisen perustarpeita on kuulua johonkin yhteisöön/porukkaan. Tänään sain taas tuntea kuuluvani. Pus <3

No. Ne tottistreenit ei sitten menneetkään ihan yhtä mallikkaasti, kuin haku. Eka pätkä tehtiin yhtä aikaa Silan rakkaan tsekkiystävän Cocon kanssa. No. Meinasin välillä hävitä mielenkiinnossa Cocolle ja Suville. Onneksi vain hetkeksi ja vain välillä. Ja lähtökohtaisesti mä tykkään treenata häiriössä. Nyt heti huomasi, että tästä aiheesta ollut pitkä tauko. Kaikkialla tehty aina yksi koira kerrallaan. Tätä lisää siis.

Mutta sit. Mä en tajua, mitä oon ajatellut. En todennäköisesti mitään. Mutta oon ilmoittanut meidät Silan kanssa rally-tokokisoihin ensi viikon sunnuntaille. Eli tasan viikon päähän.. Mä kokeilin muutamaa rally-liikettä tuolla hallilla ja ei osattu yhtäkään. Tai no, makuussa kierto sujui. Mutta ei mikään muu. Tässä sitten mietin, millä verukkeella kehtaan perua kisat, koska minä olen se, joka suureen ääneen on selittänyt, miten alokasluokan liikkeistä selviää JOKAINEN joka on koiransa kanssa yhtään mitään treenannut. No, kuulkaa kaikki: se ei ole totta ja pyydän anteeksi, että olen noin alentavasti ikinä suustani mitään päästänyt. Perun puheeni. Pyhästi. Ja olen täysin eri mieltä.

KOTONA Sila osaa monta asiaa. Ja lenkillä. Oon treenannut montaakin liikettä. Ja nyt, hallilla, ei osannut niistä mitään. Paikallaseisomisessa, kun sitä kiersin, se liikkui. Ja muutkin. Ei oo paljon kuulkaa hurraamista. Mutta jos joku sujui, niin tehtiin lopussa kimppapaikallamakuu kolmen koiran voimin ja se meni hienosti. Sila makasi varsin mallikkaasti. Eli siitä iloisena. Ja hei, onhan meillä treeniaikaa vielä 6vrk. Että en mä ihan vielä oo perumassa kisaa. Sen ehtii tehdä lauantaina :D