Mä kirjoitinkin Faceen siitä variksesta. En jaksa avautua siitä täällä enää enempää, mutta sanon sen, että sikana ahdistaa ja kirsikkana kakkuun näin sen meidän "oman" siipirikon taas aamulla, kun Silan kanssa käppäiltiin. Miten ahdistavaa.
No. Myöhästyin siis eilen Silan treeneistä puoli tuntia. Laitoin ope-Tuulalle ääniviestin, jonka sisältöä en enää muista, enkä kykene kuuntelemaan enää uusiksi.. Sen verran oli tunneryöppyä sitä laitettaessa. Varis tosiaan jäi edelleen kärsimään vallille ja en loppujen lopuksi tiedä ahdistaako mua enemmän se, vai se, miten välinpitämättäömiä ihmisistä on, yleistettynä ja laajassa mittakaavassa, tullut.
Treenit oli hyvässä käynnissä ja olin AIVAN hikimärkä, kun pelipaikalle päästiin. Juostiin sinne Silan kanssa ja mun juoksukunto on naurettavan huono. Surkea. Siinä mä pyyhin hikeä silmistä ja hahmottelin rataa. Maksit menivät lopussa, joten itse asiassa me kerittiin ihan hyvin. Naksuttelin muutaman kerran A:n kehikkoa (siis sitä alastulon muotoista ja - kokoista kehikkoa) ja hienosti Sila sitä tarjoaa. Hiukan sotkee pakkaa se haukutuksen opettamisen intensiteetti= tarjoaa haukkua kaikkeen nykyään 🤷♀️
No. Rata alkoi meidän osalta pakkovalssilla hypylle nro 2. Mä en ottanut A:ta sit ollenkaan, tein pelkkää kehikkoa. Pakkovalssi ja minä ei olla hirveän läheisiä ystäviä, mutta sokkari, vaihtoehto bee, on mulle ihan kauhistus, joten valitsin pakon. Monta kertaa meni päin sitä, minne valo ei paista, mutta lopuksi, rautalankamallilla vääntäen, saatiin onnistuminen. Ja bileet.
Videossa ei ole se kohta. Vaan näette syyn, miksen loveta pakkovalssia. Bikoos en osaa. Jaa, itseasiassa tässä videossa ei ole koko pakkovalssia, vaan joku, jonka nimeä en muista enkä tiedä. Mut yritin jotakin. Näette kyllä idean, kun katotte 😬
No. Sit se, miksi näistä tuli kuitenkin hyvänmielentreenit. Sila tuli niinsanotusti puskista 😂 se teki kepit (kaaret oli, kyllä) AIVAN TÖRRRRRKEEN makeesti!! Jarrutti sisään, vauhti oli hyvä ja mä sain olla missä olin 🤷♀️ eikä me olla tehty niitä ikuisuuteen. Mutta sepä se. Pitäis aina muistaakin antaa asioiden hautua. Ihmeitä tapahtuu❣️
Koska, ihan vaan pienen säädön jälkeen, sain nämä kaksi videota ilmeisesti ladattua, en uskalla enää yrittää kolmatta. Mutta kerron, mitä olisin vielä halunnut ladata: puomi. Ihan sairaan makee! Juoksee yksin nokkimaan sinne kontaktille. Paadippapiidipaadi ✌️
Siksi. Hyvänmielentreenit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti