Lenkillä oli kaksi funktiota perus "asioiden tekemisen" lisäksi. Yksi: sain Silasta hienon kanervikkokuvan:
Ja kaksi: etsittiin siipirikkoa varista, joka asustaa jossain meidän lähellä. Näin sen joskus alkukesästä, unohdin välissä, näin jossain kohtaa taas ja eilen näin kahdesti. Päätin, että en voi antaa sen enää "selviytyä", vaan koetan tehdä asialle sen, mitä voin. Soitin Vaasan villieläinkeskukseen ja sain ohjeet, miten pyydystän sen ja miten toimin sen jälkeen. Enää ei puutu, kuin näköhavainto. Helppoa.. Ja ihan äärettömän ahdistavaa.
No, illalla, välikoomasta selvittyäni, päätin pitää pienet pihatreenit Silan kanssa. Esineruutua ja tottista oli ohjelmassa. Esinehaun tein kolmesti ja seuruuta samaten kolmesti. Tässä videot molemmista. Oon ihan pulassa, enkä tiedä mitä tehdä, etenekinkään esineruudun kanssa. Saa neuvoa. Kiitos. <3
Tottis meni persiilleen siinä, että Hulda ajoi fillarilla pihaan ja halusi kuvata meitä. Silan keskittymien herpaantui ihan merkittävästi siitä, kun teimme kaksin. Sen seuraaminen aukeaa, se tekee kaukana... Tämä johtunee myös siitä, että mulla ei ole enää makupalaa sen puolimmaisessa kädessä. Saa neuvoa myös tätä. Kiitos vol 2 <3
Ja, mikä vallan hassua, tänään lataa kuvat ja videot tuosta vaan? En tajua. Mutta kiva mulle. Helpompi teidän neuvoa mua, kun on dokumenttia ;)
Muoks. ongelmia videoissa. Poistin keskimmäisen, se ei toiminut lainkaan. Ykkösen poistin ja latasin uusiksi, sekään ei toiminut kuin palasen. Eli enää, jatkossa, en kehu, miten hienosti lataa videot.
Muoks2. Kumpikaan esineruutuvideo ei toimi. Kokeilen lisätä myöhemmin uudelleen. *painokelvotonta tekstiä paljon ja monta sanaa*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti