Eilinen oli agilitypäivä. Meillä oli treeneissä ykkösten rata, jonka tein Silan kanssa pätkissä ja muutamaa estettä skipaten. Osa kuvioista oli meille vaikeita ja saatiin kotiläksyksi "pökkäämistä" mun kielellä, eli siis sitä, missä koiraa ohjataan työntäen kauempaa. Sila tulee mua kohden, mikä on täysin luonnollista tuossa vaiheessa olevalle nuorelle koiralle. Etupalkka auttais, mutta sit se ei ehkä ajattele muuta, kuin sitä etupalkkaa. Mietin asiaa. Enkä mä oikeastaan usko tarvivani tätä vielä pitkään aikaan. Ehkä kolmosissa olis kätevää, JOS sinne ikinä mennään ja tai päästään. Suurinta iloa mä sain eilen Silan himosta ja irtoamisesta. Se oli aivan liekeissä <3 Haki esteitä ja kun tiesi, minne mennä, se meni ja kovaa! Mä oon aikanani miettinyt, riittääkö tsekissä potku tuolla agilmaailman pikkusäpäköiden bortsujen keskellä, mutta riittää se. Siihen ei tarvita muuta, kuin se tekemisen himo. Ja se Silalla kyllä on. Nyt oli myös puomilla se, että Sila juoksee yksin, kovaa, sinne päähän. Koska siellä on korkki ja korkin nokkiminen on mahtavinta ikinä :D Jossain oon onneksi siis näemmä onnistunut.
Mä katoin kotona treenivideoita haavi auki ja sydän läpättäen siitä, että meistä näkee, että meillä on hauskaa. Ja Silasta näkee, että sillä on vire ja moottori kohdillaan tässä lajissa. Tää on niin hyvä aasinsilta siihen mun kirjoitukseen vireestä. Siihen pitäis satsata heti alkeiskurssilla. Siihen, että koira onnistuu abaut koko ajan, saa kehuja ja se saa itse oivaltaa ja oppia. Uskon ja toivon, että jokainen koira nauttii siitä. Meillä oli eilen ekaa kertaa lelutalutin käytössä ja se oli aikasta hauska. Sila tykkäsi vetää sitä ja leikkiä sillä. Joten Kanalaan kiitos <3 Se oli muutenkin meille just täydellinen värejä ja yksityiskohtia myöten <3 Kattokaas esnes tota "rusettia" lukon edessä.
Ja tässä intohimoa a la Sila
No sit muihin juttuihin. Mä oon miettinyt kapulaa viime kuukausina jonkun verran. Luin alkukesästä siitä sen artikkelin, missä kerrottiin kapulanpidon treenaaminen aasta alkaen. Me ollaan tehty niin, että Sila nostaa sen mulle, tuo sen mulle, ottaa sen mun edessä suuhun ja naksaus kaikesta pienestäkin. Mutta vire tuppaa nousta ja puree herkästi kapulaa, huitoo mua tassulla samalla (Huldan opettama temppu, jota tarjoaa turhan helposti) ja tiputtaa kapulaa herkästi inan liian ennen naksausta. Joten oon pitänyt asiasta vähän paussia ja odottanut oikeaa neuvoa. Ja pari viikkoa sitten tottiskentällä mä sain sen Saaralta. Kysyin, miten on opettanut pidon omalle koiralleen, joka myös melko kiihkeä. Ja tadaa, The Neuvo tuli. Palkka eteen: koira tuijottaa sitä hypnoottisena. Kapula suuhun, naks, vapautus palkalle. Ensimmäinen treenaaminen näin meni "hämmennyksessä", mutta sain muutaman onnistumisen ja lopetin oitis. Eilen tehtiin toisen kerran ja meni jo huomattavasti paremmin. Tänään mä tein asiaa kolmannen kerran ja nyt oli jo ihan sairaan hieno, toki pito on vasta lyhyt ja kapula tuo naurettavan kevyt. Mutta uskon, että 650g menee samalla lailla. Testaan sen, kun ei ole enää vaaraa, että tiputtaa varpailleen.
Koska mä oon ahne ja aina niin kovin nopea, halusin kokeilla heti seuraamista kapulan kanssa. Ja kyllä, siinä artikkelissa kehotettiin etenemään tässä treenissä nopeasti, muuten eteneminen ja riman nostaminen vaikeutuu kuulemma liiaksi. Mä laitoin puhelimen videoimaan ja TOTTAKAI se roikkui näemmä niin, ettei meidän kummankaan päätä näe :D Olis ton kapulan kanssa aika oleellista ;P Mutta näkee siitä häiväyksen. Tää oli kolmas, ja viimeinen, treeniyritys. Ja ne meni kaikki yhtä hienosti <3
Onneksi mä alan olla toipunut sen verran, että jaksan, haluan ja saan iloa tästä, että pystyn päivisin tekemään Silan kanssa pieniä treenejä. Tunnen oikeasti suurta iloa, onnea ja kiitollisuutta tästä koirasta ja siitä, että se on ollut mun rinnalla ja nostanut mua suosta. Mun musta valoni.
Ja, edelleen, otan ilolla kommentteja vastaan. Teillä on taipumus laittaa niitä mulle yyveenä, saa niitä laittaa tänne muidenkin ihmeteltäväksi, koska te mietitte usein samoja asioita ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti