Jos uskotte karmaan, ymmärrätte seuraavan tarinan.
Mä oon aina sanonut, etten KOSKAAN ota bortsua. Collieta siis. Koska ne on NIIN rasittavia kotona, jos niiden kanssa ei tee mitään joku päivä. Mun lähipiirissä on monta bortsua ja vain harva täyttää tän mun mielikuvan koiran roolin. Mutta. Meidän Sippepä kuuluu tähän kategoriaan. On äärimmäisen rasittava niinä päivinä, kun sen kanssa ei tehdä mitään muuta, kuin pieni lenkki aamulla ja toinen, vaikka sit pidempi, illalla. Se tulee tökkimään, hamuamaan mun käsiä suuhun, tuo lelua, kulkee perässä, puree nilkkoja herkästi.. on rasittava. Tai oikeastaan Rasittava, isolla ärrällä. Tänään oli taas sellainen päivä. Tehtiin aamulla pieni lenkki, alle tunnin, ja sit oli päivällä omia puuhia meillä ihmisillä. Mä esimerkiksi olisin halunnut lukea mun uutta kirjaa pienen hetken:
Njoo. Mä sitten illan suussa annoin rasittavalle koiralle periksi ja treenasin sen kanssa pikkuisen. Mä olin päikseni lasten kanssa kotona (ja lasten kavereiden), joten mihinkään en viitsisi lähteä ja jättää junioriosastoa yksin. Niin mä sitten päätin ottaa tunnarikapulan ilmaisua. Siis sen jälkikapulan. Ajatus tänään on, etten ikinä jäljelle mene, mutta huomenna se voi hyvinkin olla toinen ja toisekseen, sillä ei oikeastaan oo mitään väliä tän treenin kannalta. Niin mä sitten muistelin, miten leirillä kapulaa treenattiin ja päätin ottaa oivaltamisen ja naksun mukaan tähän. Se oli viisi minuuttia, maksimissaan. Sen jälkeen Sila meni makaamaan kapulalle niin, että se jäi etujalkojen väliin. On siinä vielä hiomista: ottaa sen herkästi suuhun, jos nakkaan kauemmas. Tuo lähemmäs ja menee siinä makaamaan. Mutta silti. Ei paha. Tää on taas se hetki, että vähän hirvittää. Mitä jos tätä ei saiskaan tehdä näin? Nyt se on tehty ja opeteltu.. saatte sanoa, jos meni metsään. Koetan keksiä korjaavan vedon..
Huvittavinta tässä oli se, että kun hain namipurkin, tuli Sila mun eteen ja alkoi haukkua.. että ilmeisesti se me nyt osataan. Pyysin äsken iltalenkin loppupuolella haukkua. Sain sen. Treenattu on nyt eri paikoissa, mutta vielä on pyytämättä se, että se haukkuu vieraille.
Sit siihen sydäriin.. Mä läksin Sipen kanssa kaksin iltalenkille. Suunnattiin vallille, sillä on tosi kuuma. Ajattelin antaa sen lutrata. Mentiin veneenlaskupaikalle ja Sila kirmaloi veteen onnellisena. Hetken oli ehtinyt lutrata, kun viereen tuli toinen koira. Mä en ollut yhtään sillä tuulella, että jaksaisin varoa ketään tai mitään, niin nappasin Silan kiinni ja jatkettiin matkaa. Siitä suunnattiin uimarannan ohi kohti näköaltornia, minkä juurella ajattelin, että Sila voisi hetken vielä kahlailla, JOS tornissa ei olisi väkeä. Sinne päin kävellessä tuli tornista yksi pariskunta alas ja kun he ohittivat meidät, päästin Silan irti. Mentiin sinne rannalle ja pienen kahlailun jälkeen päätin, että jatkamme matkaa.
Sila otti kuitenkin vainua, tästä pariskunnasta varmastikin, ja halusi haistella sitä näköalatorniin vievää "siltaa". Annoin sen siinä touhuilla JA HETKEKSI herpaannuin. Kun sitten käännyin ottamaan Silaa kiinni, morjesti se mua tornin puolivälistä verkon läpi!!
Mä nappasin tän kuvan, koska en vielä siinä tajunnut, mitä tuleman pitää. Huikkasin Silalle, että "tule Sila" ja näin, kun se lähtee kiipeämään seuraavaan kerrokseen.. Sitten mulle iski paniikki. Kelasin mielessäni, millaiset rappuset sinne olikaan, pääseekö sieltä putoamaan, onko toi verkko joka aukossa ja miten korkealle.. en uskaltanut enää huutaa, ettei se tule jostain alas ja kuole. Oikeasti. Olin jo kohtuu hädissäni. Lähdin kiipeämään rappusia ja kuuntelin samalla, mistä Silan tassujen ääni kuuluu.. rapisi ylhäällä, ylempänä, ylempänä.. Viimeisen, neljännen kerroksen rappusissa se tulee mua vastaan. Täysin coolina, "ei ollut ukkoa"- naamalla.. palkkasin sen, nappasin naruun ja huokaisin pitkään. Sitten lähdettiin alaspäin. Muutaman kerroksen alempana nappasin nää kuvat: todistetusti ritilälattia, verkot seinissä jne ei tätä kimulia hetkauta. Mutta mua hetkautti. Hetken menee tästä toilailusta taas mun toipua.. Ja jatkossa osaan varoa tän rauniokoiranalun tutkimusmatkoja taas uusin silmin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti