Positiivinen yllätys

Mä olin ilmoittanut meidät, mun ja Silan, Elinan ja Heilin kannatusepiksiin tälle aamupäivälle. Lagun hallille. Agilityyn siis ja luokaksi supermöllit, eli pelkkää putkea ja hyppyä. Radat julkistettiin eilen illalla ja mä totesin, ettei mitään järkeä mennä. Mun mielikuvissa tää supermölliluokka oli tyyliin "kahdeksikko", mutta todellisuudessa siinä oli abauttiarallaa 15 estettä ja meidän ennätys taitaa olla viisi estettä peräjolkkaan, ehkä joskus kuusi. Arvelin, että Sila turhautuu putkella numero kolme viimeistään ja tikkaa mun käteen kiinni. Tuomarin "puhuttelun" jälkeen jäin vielä juttelemaan yksin tuomarille. Pyysin lupaa tehdä rataa pätkissä ja palkata Silaa namein radalla, kun alkaa turhautua ja iskee mun käteen. Mietin ainoastaan oikeastaan kohtaa, missä sen tekee. Olin satavarma, että niin käy.

No- rata tuntui tutustuessa kivalta, sellaiselle koiralle, joka irtoaa ja etenee. Mä näin monta kohtaa, missä Sila tulee mun käteen ja pyörii jaloissa. Mutta tutustuin rataan niin, että se irtoaa. Myös siis niin :P Meillehän tämä koko tilanne oli tyystin uusi. Ei ole ikinä odoteltu tällä lailla: ollaan menty harkkoihin ja Sila on tähän saakka aina kävellyt tutustuessa mun kanssa. Nyt agitoin Annen sitä pitämään ja varoitin, että "son vaikea". Mutta siellä nämä kaksi olivat treenanneet rallyä ja hyvin oli kuulemma mennyt eteentulot :D Mahtavaa. No, mä päätin ottaa tämän kisakokemuksen oppina siitä, miten Silan kanssa tulisi toimia. Missä kohtaa kävelen, missä kohtaa herättelen, vaadinko tokoa, leikinkö, syötänkö nameja kuinka.. tehtiin nyt juttuja ja painoin ne mun muistiini. Ja siitä pidin koko ajan huolen, että meillä oli mukavaa. Yhdessä. <3

Ja siis. Sila ei ole IKINÄ mennyt niin sairaan hienosti, kuin se meni tänään!! Irtosi putkiin, haki hypyt.. ainut miinus oli vikan hypyn kohdalla, mutta siihen olin varautunut ja se pelastettiin. Me tehtiin sairaaan makee nolla!! Me! Ja siitäkään nyt oikeastaan en välitä, mutta siitä olosta, mikä siellä radalla mulle tuli.. ja siitä, miten Sila luotti ja teki.. Mulla tuli pieni itku, kun kävelin sen kanssa hallista ulos jäähylle.. mä elän tällä. Kauan.

Tässä teille video: kiitos Anne ja Elisa kuvaamisista! Hulda kysyi multa sitä katsoessaan, että "miksi sä äiti huudat niin kovaa koko ajan?". No, lapseni, mä kerron Silalle koko ajan, miten tyytyväinen mä siihen olen ja miten hienosti se menee, se saa siitä varmuutta. Ja niin se sai <3 Mun pentuni.