Meillä oli eilen agilitytreenit. Viimeiset "jatkokurssin" harkat, jatkossa meidät löytää ratatreeneistä.. Hui.
Oon viime aikoina fiilistellyt agilitytreenien jälkeen. On vaan mennyt niin mukavasti, että on ollut helppo nauttia hetkestä ja siitä olosta, mikä treeneistä on tullut. Mutta eilen tiputtiin maanpinnalle. En nyt tiedä kuinka korkealta, mutta sen verran korkealta, kuin oli tarpeen. Tehtiin eilen kolmea treeniä, joista yksi onnistui. Puomi. Sen Sila tekee kyllä hienosti, nenäkosketuksella pilttipurkin kanteen siellä päässä. Kirmaloi jo mun edellä ja häntä heiluen venailee mua päässä, tökkien korkkia ja kuola suusta valuen. Eli siinä ollaan TOISTAISEKSI onnistuttu. Kakkostreeni oli kepit verkoilla. Ei haettu sisään, eikä melottu sellaisella vauhdilla, kuin aikaisemmin. Syy: kepit oli seinän vieressä: tuntuiko ahtaalta?, mä olin vasemmalla puolella ja VAIKKA on tehty molempia puolia, on tuo selvästi heikompi tottiksen jne vuoksi. Ja hitaampi meno johtui siitä, että kepit oli suorat. Ei yhtään kujaa. No, tuli siinäkin "onnistumisia", mutta ei mitään vuosisadan kicksejä, kuten joskus. Ja sit se vika treeni. Kolmen hypyn suora, kutsuna. Niin, jos muistatte mun viime tekstin kuvan, ymmärrätte yskän. Sitä saa mitä tilaa jne. Ei pysynyt ei. Onnistuminen siitä, että sain kaksi hyppyä kutsuna. Epäonnistuminen siitä, että Sila turhautui. Sen näkee siitä, että se alkaa näpsiä mua ja näytellä hampaita. Ja teki sen siinä treenissä. Eli meitsi sössi. Monta kertaa. Sila palkkasi itseään karkaamalla ja mä annoin sen tapahtua, vaikka yritin olla ajoissa ja asialla. En vaan pystynyt olemaan tarpeeksi hyvä. Ja SE syö naista.
Siitä suivaantuneena (no en oikeasti, oli jo mielessä aikaisemmin) ilmoittauduin tänään kanakurssille. Se on syyskuussa ja siellä mä yritän tulla paremmaksi kouluttajaksi. Kerron siitä sit syyskuussa, mutta jos sua kiinnostaa, niin lukaisepa Koirakoulu Vision sivuilta kanakurssit-kohdasta :) Ja tuu mun kanssa! Se olis mukavaa <3
Sit toi priorisointi. Mulla on alaselässä pullistumaa ja kulumaa ja sitä ja tätä ja tuota. Aika hyvin on selkä ollut nyt kauan, vaikken ole tehnyt mitään muuta, kuin maannut ja sairastanut. Siksi onkin jotenkin tragikoomista, että nyt, kun alan taas liikkua ja elää, se herää. Tänä aamuna, kun nousin sängystä, oli selkä tuusanpeenä. Enkä tiedä miksi. Koko päivän se on mua kiusannut ja siksi tuntui vähän koomiselta pakata Sila autoon ja ajaa reilu tunti Mustasaareen hoidattamaan sen rankaa, jossa saattaisi olla jumia. No, mä vähän kärjistän, koska mä tiedän, että siellä oli jumia. Minna on sen kaksi kertaa hieronut ja tiedettiin, että se on melko jäpäkkä muutamasta kohdasta. Lisäksi mä oon ite hieronut sitä kotona useammankin kerran ja on kaksi kohtaa, mistä en oo saanut selkää pehmeäksi JA musta sen vasen puoli on huonompi kuin oikea. Kerroin nämä Koirapeukalossa tänään ja tadaa: Molemmissa mun viisaamissa kohdissa oli nikamalukko ja vieläpä sellainen, että se kiersi Silaa vasemmalta. Joten selittää kaikki kolme diagnoosia. Onneksi lukot on nyt auki ja Siltsu nuori ja letkeä, sen kroppa antaa periksi ja homma niin sanotusti hoidossa. Elastikseksi sitä kehuttiin ja toivotaan, että sellaisena pysyy pitkään ja kauan. Nyt melkein voisi toivoa, että olispa sellainen omistaja, kuin koira. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti